Ontologisijamuotoja

Käykö teille koskaan niin, että juuri ennen nukahtamista ajatuksenne pyörivät levottomasti mitä kummallisimpien asioiden äärellä. Yleensä nämä eivät johda mihinkään, toisinaan taas syntyy oivallus, eli järjestys. Noh viime yönä pähkäilin niinkin maanläheisten asioiden kanssa, kuin suprajohtavuus, epälineaariset nesteet ja valon hidastaminen Bosen–Einsteinin kondensaatissa. Mietin vain sitä, että voiko moista vekkulia eka-vekaratahnaa syntyä avaruudessa ihan itsekseen? Siellähän vallitsee ns. "meleko helevetin kylymät" olosuhteet. Ja jos näin pääsee käymään, niin eikös mm. etäisyyksien mittaaminen käy melko vaikeaksi, jos valon nopeus ei olekaan vakio edes havannointipisteeseemme? Jos avaruudessa lilluu sopivan massiivinen köntsä ko. ainesta, niin mehän nähtäis sen läpi kulkenut valo ihan käsittämättömän paljon myöhemmin, kuin että jos ei. Jotenkin kuvaan vielä hiipi pluton ratapoikkeamat...
Juuri ennen nukahtamista jotain kristalloitui mielessäni, jonka meinasin ihan nousta kirjaamaan ylös, mutta ajattelin sen olevan niin hämmentävän yksinkertaista, että sen kyllä muistaisi vielä aamullakin.
Ei muista. Jos muistaisi, olisin kenties kepittänyt Blanckin Maxit ja Einsteinit. Luultavasti mun kompetenssillani kuitenkaan en. Tai jos olisinkin, niin vittutaisi. Pidettäisiin nerona, vaikken mitään mistään tajuakkaan. Ja entäpä kuinka vituttaisi uusia kollegoita. Joku lukion lopettanut äänimiehenrunkku teki sitten merkittävimmän huomion luonnontieteiden alalla sitten Newtonin!

No joo, nukkumaanmeneminen on selkeesti aika vaarallista puuhaa. Pitääpä olla varovaisempi ens yönä. Tai ainakin pitää katsella vähemmän tiedeohjelmia ja ainakin valita jotain muuta iltalukemista.