Lällällällää

Jahas, talous romahtaa vaihteeksi. Onneksi me pers´ aukiset, rahan kohtuukäyttäjät emme voi tipahtaa kovin korkealta. Muutenkin tuollainen abstrakti asia, kuin sijoitusmarkkinat menee vähän yli hilseen. Koronkiskurit ne siellä leikkivät mielikuvitusleikkejään.

Mutta eipä mene paremmin kunnallistasollakaan. Täällä Helsingissä taas aikuiset ihmiset käyttäytyvät tavalla, joka herättää vahvoja mielleyhtymiä eka-tokaluokalle, jolloin meidän korttelin pojat leikittiin pyssyleikkejä ja kadun toisella puolella asuvat lapset leikki miekkaleikkejä. Sitten välillä otettiin yhteen, ihan vaan ku oltiin päätetty olla eripuolilla.
Nämä stop töhryille projektin virkamiehet ovat vielä sillä tavalla luonnevammaisia, että niitten sotaleikit leikitään talvisodan hengessä, jolloin vihollisten kanssa ei neuvotella, tai rintama murtuu!
Meitä penskoja ei estänyt pienet kahinatkaan leikkimästä yhdessä ja tytötkin sai tulla monesti mukaan.
Kai nämä ko. ihmiset sitten käyttäytyvät sillälailla ikänsä edellyttämällä tavalla: "aikuisiksi".
Daniel

Kommentit

  1. Muuten hyvän näkönen tuo artikkelin kuva seinälle jämähtäneestä rippeestä. Ehkä pitääki alkaa töhryjen siivoojaksi jos sillä saa noin grungea jälkeä!

    VastaaPoista
  2. No toi kulosaaren meluaita on yks hyvä esimerkki aiheesta.
    Siihe tilattiin maalaukset ihan oikealla rahalla, jonka jälkeen päätettiin perustaa tää stop töhryt-natsipuolue. Noh nehän taidepläjäyksethän muuttu samoin tein töhryiksi ja poistettiin asap!

    VastaaPoista
  3. Persaukiset eivät putoa korkealta mutta vastaavasti sitten syvemmälle..

    Graffitit eivät ole töhryjä - töhryt eivät ole graffiteja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit