Ravintolaaaaarvio

Seuraa ravintola, sekä orkesteri-arvio.(Tiedän ei tule viivaa, mutta jotenkin näyttää nyt paremmalta.)

Tuli viesti: Menkää Texasiin. Siellä on Cosmo Jones Beat Machine. Ilmanen pääsy ja kaikki! No eihän se auttanut. Olen kuullut aiemmin kaverini suosittamana kyseistä orkesteria juutuubista, joten olihan sitä pakko lähtä vaivaisenkin aistimaan. Oheinen tiukka analyysi orkesterista käy näin: Ihan tajuttoman, jopa vitun! timmi ja hyvä ja outo, sekä jotenkin hetkittäin älyttömän mieletön bändi. Ihan kuin Jolly Jumpersia olis puraissut käärme, silleen hyvällä tavalla.
Noni, ja sitten siihen ravintola arvioon:
Siä saa polttaa sisällä! Ne baarimikottaret oli tosi mukavia, varauksella. Ja se varaus käsitti sen, että kun jompi kumpi oli kuulomatkan ulottumattomissa, niin palvelu pelas ja juttu lensi. Mutta ans´ olla, kun olivat molemmat rinnakkain, niin kumpikin otti sellasen käsittämättömän: "haista sinä asiakas paska"- asenteen, josta oli paveluammattius kaukana. Vekkulia tässä puuhassa oli se, ettei kumpikaan liidannut!
Täten kehoittaisinkin teitä, tämän suursuositun turboplatina blogini kautta: Hankkikaa itsetunto. Eikä ammattiylpeyskän tekisi pahaa. Molemmat voi saavuttaa, mitä moninaisimmissa ammattiryhmissä. Tjeu:Viemärisukeltaja.

Illan aikana käytiin henkilökunnan kanssa muunmuassa seuraavanlainen keskustelu:
-"Kuuleppa, kun kaljaa tekis kaverille mieleni tarjota, mutta mulla kun on tämä sampopankin kortti, niin ei ole taaskaan varmuutta että toimiikohan se. On nimittäin ollu aika paljon ongelmia lähiaikoina."
-"No katotaas" Laskee oluen ja antaa sen hieman liikuttuneelle ystävälleni, joka lotasee samantien puolet tuopista...
...Näppäilen tunnusluvun kolme kertaa, juu ei funkkaa, ja varmuuden vuoksi vielä kerran firmani kortin tunnukset. Jos vaikka...
- "No ei toimi. Viis euroa."
- "No kun..."
-" Se on Viis euroa"
- "Mutta kun justhan mä..."
- "Tekis sen viis euroa!"
Tässä vaiheessa vieressä jonottanut tuntematon herrasmies rientää hätiin, ja täysin pyyteettä vaatii saada maksaa ostoksein. Vilpittömät kiitokseni. Tuskin koskaan tapaamme, mutta lupaan pyhästi panna hyvän kiertämään.
Myöhemmin sattuu vielä niin vekkulisti, että rakas ystäväni poesiloe päättää tarjota jallut.
Siinä sitten joukolla ihmettelemme makuaistirappeumaa. Jumalauta, minä olen ikäni aikana juonut rokkipuuhissa erinäisen määrän jallua ja väitän kivenkovaa, että saamamme litku oli lähempänä värjättyä kynsilakanpoistoainetta, kuin minkään tähden jallua.
Saatana!

Enivei. Bändi oli tiukka, todella tiukka. Ja seura mahtavaa.

Bonuksena vaimoni sai allergisen reaktion punkusta
ja nyt huulensa näyttää Angelina Jolielta :D

Kommentit

Suositut tekstit