Kritiikin kritiikkiä

Minähän perin tuossa taannoin levyarvostelijan pestin eräästä musiikkijulkaisuja listaavasta lehdestä. Vastuualueekseni tuli elektroninen musiikki, mikä sopii itselle mainiosti, olenhan pyörinyt niissä kuvioissa pikkupoikaisuudestani lähtien. Reiveissäkin tuli aikoinaan rampattua näppärästi, kun järjestävä iso poika diggaili mun amigalla ja trackerillä vääntämiä biisejäni ja täten livautti minut aina kavereineni takaovesta inessiiviin. Sen jälkeen se on ollu menoa, eikä vähiten rahan menoa. Klubien järkkääminen, varsinkin tinkimättömien sellaisten, ei kyllä kannata. Melkoisia summia vaativat ulkomaan elävät siitä hyvästä, että tulevat pyörittämään vinyylikiekkoja pariksi tunniksi ja vastaavasti ihmiset eivät haluaisi maksaa mistään ikinä midis, mutta se on jo toinen tarina.
Nooh, ihmettelin tässä taas päivänä eräänä vaimolleni, että miksiköhän ihmeessä otin ylipäätän pestin vastaan? Olen nimittäin sen verran kranttu, että mielestäni suurin osa julkaisuista ovat paskaa ja täten levyjen arviointi voi käydä myös vastaavasti raskaaksi. Kuuntele siinä nyt levytolkulla mitäänsanomatonta hiplailua ja mieti, että löytyiskö tästä nyt mitään positiivista sanottavaa, kun ei jaksais koko ajan olla miinuksella.
Ja sitten taas pakkopullana joku megatrendikkäät kannet omaava tanssilevy lautaselle. No huh huh! Ihan mieletön meno ja kappas, Hulkkoseltakin tullu uus levy jee!!! Ja mikäköhän tää pahvikantinen levy on? Ainakaan kannet ei sano mitään... No onpas tylsää... Toi biitti toimii kyllä ihan jees... ai hitto hyvä tunnelma... Täähän onkin pirun kova, kun pääsee fiilikseen!
Niin että kyllä on tässä hommelissa puolensakin.