Mitä yhdestä...

Kannattaako omille kintuilleen ehdoin tahdoin kuseksia? Voi vaikuttaa helpolta kysymykseltä, mutta jos se kusi on lähtöisin omasta päästä niin voipi olla että tajunta on sen verran hämärtynyt ettei tuo ajatus kanna pitempiaikaisiin vaikutuksiin asti, saatikka sen kerrannaisiin. Hyvänä esimerkkinä toimikoot Vaaran Tero. Tuo Mamba yhtyeellään ihmisiä jo vuosia riivannut tusinapoppari.
Kyseinen iskelmänikkari oli orkesereineen taannoin vuokatin soitto-juottolassa esiintyessään saanut raivokohtauksen, kun eräs ääniteknikko oli esiintyjävaihdoksia jouhevoittaakseen (ja töitään tehdäkseen) hiipinyt kulisseissa kesken esiintymisen.
Väkivallalla uhkailun lisäksi tämä iskelmätaivaan exo-planeetta meni sitten nettisivuillaan julkisesti vittuilemaan ja halveeraamaan kokonaisen ammattikunnan, jonka varassa hänenkin jokapäiväisen leipänsä hankinta lepää Eli läpivittuiltua tuli kaikki ääni-valo-lava-apukäsi-kuski-suunnittelijat ja sen sellaiset alan ammattilaiset, jotka on niputettavissa "roudari" nimikkeen alle.
No itte kun tekee niin saa sellaista, kuin sattuu tulemaan, minkä Tero "terska" Vaara varmaankin tulee tulevaisuudessa omakohtaisesti kokemaan.
Lukekaa itte: Mamban versio sekä tekniikan edustajan versio aiheesta.
(jonka kommenteissa Terska paljastaa vielä kyvyttömyytensä luetunymmärtämiseen, sekä asiayhteyteen ja niputtaa vielä kaikki tekniikan ihmiset yhdeksi persoonaksi.)

Kommentit

  1. Joo näyttää ettei herra T. Dangerilla kyseessä ole ollu pelkästään kohdalle sattunu huono päivä, vaan jotai paljon syvällisempää.

    VastaaPoista
  2. "...julkisesti vittuilemaan ja halveeraamaan kokonaisen ammattikunnan, jonka varassa hänenkin jokapäiväisen leipänsä hankinta lepää..."

    Huh, huh, nyt on turhamaisuus ja suurudenhulluus saanut aivan uudet mittasuhteet! Ja mä kun ajattelin, miten nää viimeiset parikymmentä vuotta on sujunut näin kivasti! Täytyy vissiin ottaa ne tavuviivat pois sieltä uutissivulta, kun läksy on tullut näin perusteellisesti luetuksi. Ja paljon kiitoksia kaikille jokapäiväisen leipäni hankinnassa mukana olleille. Mikä messiaaninen heitto!

    Laita hyvä mies villasukat takaisin jalkaan, keskeytä hetkeksi se poikkitaiteellinen muuraaminen ja muu tuottamaton runkkaaminen ja käy lukaisemassa vaikka Naken blogista asioiden oikea kulku ja muutama raikas näkökulma myrskystä kaljalasissa 23.11. Vois tehdä hyvää. Tulkintasi (eli kuulopuheiden) mukaan teknikko oli “esiintyjävaihdoksia jouhevoittaakseen (ja töitään tehdäkseen) hiipinyt kulisseissa kesken esiintymisen...”

    Kyllä se sissi kuule ihan lavalla saapasteli, että tiedoksi. Ja vittuako se siellä häärää "töitään tehdäkseen", kun sitä työtä varten on varattu ihan oikea aikakin. Sitä kutsutaan vaihtoajaksi.

    “No, itte kun tekee niin saa sellaista, kuin sattuu tulemaan, minkä Tero "terska" Vaara varmaankin tulee tulevaisuudessa omakohtaisesti kokemaan.”

    Luuletko poeka sen banjos kanssa, etteikö tässä olis saanut maistaa jo monen moista typeryyttä yleisön ja ns. ammattilaisten taholta. Sun köyhä vittuilu putoo loistavasti siihen samaan mappiin.

    Menestystä pyrinnöissä!

    www.mamba.fi
    www.freeagentrecords.fi
    www.terovaara.fi

    VastaaPoista
  3. Kas herra iso herra eksynyt tännekin. Päivien päivää, näin kärkeen.

    "Laita hyvä mies villasukat takaisin jalkaan, keskeytä hetkeksi se poikkitaiteellinen muuraaminen ja muu tuottamaton runkkaaminen"

    Mulla on villasukat jalassani tälläkin hetkellä. Mitkäs sen mukavammat? Popparia vituttaa pop-musiikin orjuus, kun noin poikkitaidevastaisia ollaan?
    Ettei tässä nyt puhuisi epäonnistunut insinööri?


    "ja käy lukaisemassa vaikka Naken blogista asioiden oikea kulku ja muutama raikas näkökulma myrskystä kaljalasissa 23.11. Vois tehdä hyvää. Tulkintasi (eli kuulopuheiden) mukaan..."

    Äöää mitäh??? Aivo menee solmun sun lauseita ratkoessa. Ja nää mun kuulopuheet on ihan kuule ensikäden tietoja.

    "Kyllä se sissi kuule ihan lavalla saapasteli, että tiedoksi. Ja vittuako se siellä häärää "töitään tehdäkseen", kun sitä työtä varten on varattu ihan oikea aikakin. Sitä kutsutaan vaihtoajaksi."

    Että siitä sun editses marssi, blokaten yleisön näköyhteyden lavalle ja varmaan staramaisin elkein häpeilemättä lantiotaan heitelli? Epäilen. Sun kokemuksellas, jos oot viittinyt ikuna vaivautua katsomaan suorittavan kansanosan työsuoritteita, ne järjestäjän taholta rukatut 15min vaihtoajat tuppaa olemaan aina naurettavan tiukat, joten kaikenlainen kiriminen ja ennakointi pitäisi katsoa miehelle eduksi. Sä muutenkaan siellä lavalla mitään korkeakuldyyria edistä, mikä vaatis täydellisen ja herpaantumattoman keskittymisen, puolin ja toisin.

    "Luuletko poeka sen banjos kanssa, etteikö tässä olis saanut maistaa jo monen moista typeryyttä yleisön ja ns. ammattilaisten taholta. Sun köyhä vittuilu putoo loistavasti siihen samaan mappiin."

    Joten tulit sitten tuulettamaan sitä mappias tänne?

    "Menestystä pyrinnöissä!"

    Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

    VastaaPoista
  4. Täälläpäs oli paljon hauskaa :D

    Nimim. Alle tuhat keikkaa kuitenkin vaan vasta

    VastaaPoista
  5. Dear Tero ja muut tähdet:

    "Listen to the stage Manager and get on stage when they tell you. No one has time for the rock star bull***t. None of the techs backstage care if your David Bowie or the milkman. When you act like a jerk, they are completely unimpressed with the infantile display that you might think comes with your dubious status. They were there hours before you building the stage, and they will be there after you leave tearing it down. They should get your salary and you should get theirs. [Henry Rollins]

    VastaaPoista
  6. Pojat pojat, elekääpä nyt!

    A)Vain typerät ammattitaidottomat roudarit ja äänimiehet vetävät viinaa kaksin käsin ennen keikkaa, työ kuin työ on hoidettava hyvässä hapessa, PERKELE!

    B)Tero Vaara käyttäytyi asiattomasti mainitessaan lavalle kiivenneen äänimiehen nimen,joka kiipesi sinne korjaamaan todennäköisesti toisen tekemän mokan. Onneksi suurinosa tosin tietää, että Pitkä on ammattinsa hyvin hallitseva mies.

    C)Jazmanaut, sinä olet ammattitaitoinen äänimies, mitä sinä täällä huutelet, enpä olisi jaksanut suivaantua mokomasta luettuani "tekniikanedustajan version" aiheesta. Päinvastoin sympatiat meni ihan toiseen ammattiryhmään.

    paitsi

    D) Mamban versio aiheesta on karkea, tympeä ja osoitteleva, siinä olet aivan oikeassa. Jos on tähti, on osattava olla tähti (hmm, eikä toistaa toistamistaan olevansa tähti) vaikka lavalle vyöryisi kokonainen porotokka tanssimaan can-cania. Aika pienestä tuo Tero on suivaantunut, en olisi uskonut ja minusta kun Mamba on ihan kiva, vaikka eihän sitä kehtaa julkisesti myöntää:D.

    E) Villasukissa ei ole mitään vikaa.

    VastaaPoista
  7. Kamoon jätkät, te puhutte miehelle jonka sydämestä tahi muusta sisäelimestä on purskahtanut helmiä kuten Vielä on kesää jäljellä. Terpsu ei voi olla väärässä.

    Henkilökohtaisesti olen tosin pöyristynyt eräästäkin tilanteesta joitakin vuosia sitten, jossa orkesteri ylitti soittoaikansa, vaikka sen kaikkien sopimusten mukaan piti olla jo täynnä. Eivätkö ne vitun idiootit tajua, että työ - eli biisin soittaminen - jätetään sitten vaikka kesken, jos sitä ei sallittuun aikaan mennessä saada loppuun. Ei siellä lavalla muiden ajalla kuulu palloilla.

    Ammattitaidottomia hippejä.

    VastaaPoista
  8. Nää Tero Vaaran puheet ja kirjoitukset, siis puoletkin tuosta johtaisi Ranskassa tai Briteissä teknisen henkilöstön asettamaan työsaartoon (joka pitää kanssa).

    Osoittanee vaan järjestäytymisen ja joukkovoimaorientaation heikkoa astetta, että tämän tusina-artistin diivailu painetaan nyt (nähtävästi) villaisella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit