Masters of the universe!!!

By The Power of Grayskull! We have the POWER!

Taas ollaan askel lähempänä valmista levyä. Varmistui nimittäin masteroija, jonka soundi on juuri sitä mitä tämä levy kaipasi. Soundi niinsanotusti aukesi ja nivoutui läjään yhtä aikaa.
Sen kuuluisan viimeisen silauksen merkitystä ei voi kylliksi korostaa levyntekoprosessissa. Jos levyn äänityksiin, tuottamiseen ja miksaukseen kuluttaa tuhansia euroja, niin on vähintäänkin kyseenalaista alkaa tinkimän niinkin tärkeästä asiasta, kuin asiallisesta masteroinnista.
Jäi niin hampaankoloon taannoin eräänkin levyn teko, joka saatiin kiitettävän eläväisen kuuloiseksi, vastuksista (ja soittajista) huolimatta, mutta jonka masteroinnissa levy-yhtiö päätti säästää, kun joku ammattimainen harrastelija lupas tehdä homman halvalla. No hengetöntä tuubaahan sieltä tuli paluupostissa. Moinen vituttaa, kun siellä kannessa on kuitenkin allekirjoittaneen nimi tuottajana ja miksaajana!

Jaa niin että mitäkö se masterointi sitten oikein on? No aiheesta vois kirjoittaa kirjan tai artikkelisarjan, ja on kirjoitettukin. Useitakin. Mutta noin niinkuin yksinkertaistettuna, siinä puuhassa haetaan ekvalisaattorilla oikeanlainen taajuustasapaino miksattuihin kappaleisiin, jotta ne kuulostaisivat mahdollisimman hyviltä itsessään ja levykokonaisuutena. Lisäksi toinen tärkeä työkalu prosessissa on kompressori, jolla hallitaan kappaleiden dynamiikkaa. Eli periaatteessa vehkeet on samoja, kuin perus miksaus studiossakin, mutta nimenomaan masterointikäyttöön stereomateriaalin hallintaan suunniteltuja (ja yleensä naurettavan kalliita.) Lisäksi kuunteluolosuhteiden tulee olla huippuluokkaa, koska kaiuttimista on kuultava se viimeinen totuus: "Tältä tämä nyt oikeasti kuulostaa."
Mutta tärkein työkalu masteroijalla on kuitenkin hyvät korvat ja objektiivinen mieli.
Lisäksi masteroinnissa pannaan levylle oikea biisijärjestys, tauot zipaleiden väliin yms. minkä jälkeen levy on valmis painoon.

Lisää aiheesta voitte lukea vaikkapa täältä ja tämä opus on loistava.

Usean levyn olen kiikuttanut chartmakerssille Svanten hoitoon ja aina olen ollut tyytyväinen. Mutta bändin pojat ja levy-yhtiön setä vinkkasivat, että herra Viitalähde tekee kanssa mainiota soundia, niin pitihän se käydä kuulemassa, minä kun en usko kuin omia korviani. Eli kiikutin saman biisin molemmille veikoille ja valitsin sen, joka toimii parhaiten tässä projektissa. En sano, että toinen olisi parempi kuin toinen, koska nämä asiat perustuvat kuitenkin pääasiassa subjektiivisiin mielipiteisiin, (Kumpi oli parempi maalaamaan, Picasso vai Miro?) mutta valinta oli tässä tapauksessa yllättävän helppo.
Kuunnelkaa itse: Näytteessä on pätkä masteroimattomasta biisistä ja kummankin pajan näkemys, siitä miltä sen tulisi kuulostaa.
Klippien tasot on sovitettu vastaamaan volumelta toisiaan, koska ihminen on silleen hassu, että lujempaa tuleva näyte tuppaa ens alkuun kuulostamaan aina paremmalta.

Ai että mikäkö se oikea järjestys on? No enpä kerro. Muuten kohta joku besserwisser kuuunneltuaan pommisuojassaan kahden markan kaiuttimilla, julistaisi muusikoidennetissä omia mielipiteitään totuutena.

Jos taas oikeasti tunnet tekeväsi tiedolla jotain, niin pane meiliä tulemaan, niin katellaan tapauskohtaisesti.
Niin ja arvaillahan saa. Itseasiassa arvailujanne olisi varmaan ihan viihdyttävää lukeakin, ainakin sen puolesta, että mikä noista EI ole masteroitu.

Kuvissa kaksi seppää ja kaksi pajaa. Virtalähde ja Chartmakers.

Kommentit

  1. Masterointi on sen verran rasittavaa puuhaa, etten kykene nyt sitä kommentoimaan, vaan kysyn ihan toisesta aiheesta: miksi sun blogi on listalla nimellä "Jazmanautin seikailut"

    :D

    VastaaPoista
  2. Se luo sellaista mystisyyden verhoa olemukseeni. Tai sitten typottajan lieman otsaani :D

    VastaaPoista
  3. Viimeinen näyte on pakko olla Svanten pajalta. Särö on sitä luokkaa,mutta kuitenkin hyvä sellainen.

    VastaaPoista
  4. Hmm, Musta eka on tasapaksuisuudessaan tasapaksu, viimeinen liikapaksuisuudessaan diskantteinen liikapaksu, keskimmäinen epäpaksuudessaan vähän ehkä tasapainoton. Kuuntelin äänet neljällä kaijuttimella, hiljaisella samaan aikaan kun joku kokkaa keittiössä ja pitää mikroa päällä. Eli tää oli ns. kotiolosuhdeäänitesti.

    Vikassa on eniten potkua mutta ehkä liikaa diskanttia, haitsu hyppii silmille, eli laukkaa korville.

    Olen silti ekan kannalla, tai vikan... Ehkä siis paras valinta on keskimmäinen!

    VastaaPoista
  5. Tuossa viimeisessä oli..öö..isompi ja leveempi soundi, liian kirkas, kauhee ylitunkeva bassopöhina. Toisessa jotenni rasitti jokin yläpään taajuus. Eka potkii parhaiten, ehkäpä kaipaisi hieman kirkkautta tai jotain.. ite ehkäpä tykkään ekasta eniten.

    Nämä on siis soitonharrastajan ja musadiggarin kommentteja. Masteroinnista tiiä mitään.

    VastaaPoista
  6. Tiukkaa analyysiä. Keepitkomin´!

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä toi eka on ihan selvästi se masteroimaton (se on hiljaisin näistä kolmesta klipistä, vaikka volat onkin normalisoitu). Vika kuulostaa mun korviini parhaimmalta. Siinä on jotenkin eniten sellainen "levymeininki".

    Joo, mä on samaa mieltä nimimerkin milvus kanssa, että viimeinen on Chartmakersilta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit