U.M.F - 07

No niin, näin pohjoiseen matkaavassa junassa onkin hyvää aikaa kertailla UMFin tapahtumia. Semminkin kun bongasin oivan kikan lisätä akun kestoa mäkissäni. Kokeilkaapa varsin painaa pohjaan yhtäaikaa napit: ctrl+alt+omppu+8.

Niin tosiaankin Uuden musiikin festarit alkoivat siis kohdallani jo torstaina, jolloin aloitimme VPK:n rakennuksen. Metallia nousi kattoon, johon kiinnitettiin valkokankaat, Nexon linjasäteilijät, muutama tuikku, sekä läjä videotykkejä. Itseasiassa strussiviritelmän nostovaiheessa meinas tulla ongelma, kun salin takaosaan heijastavan tykin eteen tulikin kattokruunu bloggaamaan näkymää, mutta joka näyttikin sitten niin makeelta, että päätettiin olla korjaamatta tilannetta.
Festareiden pääesiintyjä Justice, oli tilannut lavalle sen kummemmin asiaa speksaamatta ristin ja ristihän sinne rakennettiin. Meikäläinen, siis hölömö äänimiehen kuvatus sai vielä illan päätteeksi idean, että sehän pitää valaista takaapäin, niin että taivahan portit aukenevat. (Ari)-Valo ”valovirtanen” Virtanen oli jättänyt ne tuikut paikalleen vielä seuraavan päivän ohjelmointiensa jälkeen, niin kai se sit oli ihan kelvollinen ratkaisu. Kasauksen jälkeen me poijaat päätettiin mennä hotellille lepäilemään ja kiskoon vittu keittoo, mitä Martti the manager, oli meille ostanu. Käytännössä se tarkoitti kohdallani sitä, että suihkun jälkeen lueskelin muutaman tunnin kirjaa ja nautin pari lasillista oivaa punaviintä, (punaviiniä, punaistaviinttä... minä hoono soomi.) kunnes nukahdin

Perjantaina työt alkoivat vasta viiden maissa, jolloin hyökkäsin manillaan rekan purkuun. Muuten työnkuvani oli lähinnä delegointia ja suunnittelua. Taas kerran kehittelin ihmeellisiä valosuunnitelmia tivoliroikasta ja pesukoneista. Tuli nimittäin funtsittua niin fiksuja ratkaisuja moniin ongelmiin, että alkoi ihan pelottamaan. Kohta ne lähettää mulle vielä kutsun johonkin insinöörien loossiin. Noh yöllä olinkin taas niin poikki, että ajattelin suunnata suoraan hotellille, ottaa pienet tirsat ennen yöllistä purkua ja unohtaa justicen keikan, mutta koskapa mesta oli matkan varrella, niin päätin piipahtaa paikalla pikaseen. Ihmiset olivat ihan käsittämättömän kännissä kaikki ja ihmiset tanssi ja hyppi ja huusi ja mölisi ja bändi oli tylsä ja ketään ei haitannu. Tämän jälkeen toistin edellisen illan juhlintani, paitsi etten jaksanut juoda kuin yhden lasin sitä punaista juttua.

Lauantaina väännyn manillaan kahdeksi soundcheckeihin. Nexon kasa kuulostaa kivalta ja jopa Pansonicin infrasubit jakaa soluja, niinkuin pitääkin. (Ilpo olis tosin halunnu lisää 20hz taajuutta.) No päivä meni tsekeissä ja delegoinnissa. Onnistuin vieläpä aikatauluttamaan kaikki hommat niin, että ehdin pitää kolmen tunnin lounaankin ennen ekaa esiintyjää. Tekno hommelit on kyllä siinä mielessä äänimiehen taivas, että yleensä lavalta tulee kaks kanavaa, mitä vahtia. Yleensä pitää vaan tsekata biisien väliset soundi ja tasobalanssit. Illan isoimman kanavamäärän tarjoili Pets on prozackin pojat, huikealla seitsemällä kanavallaan ja senkin bändin miksas tuo Suomen lahaja Berliinin musaskenelle, Jonas the L.B.J. Vervjinen
Kaikki illan esiintyjät siinä saunatilassa (siellä oli siis vähän saatanan kuuma! Lattia oli liukkaana hiestä) vetivät hyvät keikat, mutta Pan sonic veti kyllä pojot himaan. Siis ihan nerokasta soundia äijillä!!! Hyvä kakkonen oli Huoratron. Aku Raski on irrogantti kusipää, joka tekee ihan parasta musaa ja jonka kans on kiva ryypätä ja puhua äänitekniikasta häpeilemättä.
Vetojen jälkeen Käki, tuo lavamanagereista lempein toi mulle kaks bisseä purkuun, jotka juotuani totetin olevani todella kännissä. Niin se väsymys yllättää. Pyysin työnjohtajalta ”jotain tyhmää hommaa” ja sehän nakitti mut kantamaan podestoja!
Auttelin parhaani mukaan, kunnes päätin lähtä pois nukkumaan ihmisten tieltä pyörimästä, mutta mutta... Tässä vaiheessa muistin, että järjestävä taho oli mokannut hotellivarauksemme keskustassa. Ne oli vaan unohtaneet bookata ne lauantaille!
Korvaava huone oli hoidettu ruissalon kärjestä jostain eläkeläiskylpylästä, eikä mulla ollu rahaa päällä kuin viisi euroa. Noh eiköhän vastaan tulekin ihan tolkuttoman humalainen Jaakko ”parkko, pakardi, parkkipaikka” Parkkari, eli mies koko festivaalin takana. Selitän hälle tilanteen ja kohta löydänkin itseni istumasta polkupyöräriksan kyydistä, joka pysähtyy automaatille ja jossa herran seurassa ollut viehko nainen nostaa mulle käteistä. Taksilla hotlaan ja suihkuun.
Hyvin sä vedät Jaakko!

Sunnuntai: Jee vapaapäivä!!! Tai siis melkein. Yks keikka piti soittaa ennen sitä.
Torilla oli sakkia vähänlaisesti, mutta tuntuivat kuuntelevan sitäkin intensiivisemmin.
Oli pirun lysti keikka. Jee vapaa loppupäivä!!! Tai siis melkein. Kride "kristus" Tuomi pölähtää keikan jälkeen bäkkärille ja anelee miksaamaan heitä (the jar) klubille illalla. Noh bändissä sattui soittamaan kaikki parhaat ystäväni, niin ei sitä oikein voinut kieltäytyä. Painotin kyllä että tulen sitten olemaan siellä humalassa ja siirrän vastuun kuulijalle, mutta niin lupasi olla bändikin. Noh sittenhän kaikki olikin ihan balanssissa ;)

Ennen keikkaa hoksasin vielä buukata huoneen vastapäätä klubia olevasta hotellista, niin ei nuo polvet kuluneet kauheasti nukkumaanmennessä. Jaa eiku... siinähän istuskeltiin vielä tovi joen rannassakin ja parannettiin mualimaa hmm...
UMF ei ole tapahtuma tai paikka. Se on mielentila.