Häähumua

Hän on nyt rouva sekä vaimo. Minä olen mies, kenties herra? Aika tylsää näin teknis-kirjallisesti ottaen tämä aviomiehen elämä, mutta sitäkin hienompaa käytännön tasolla. Pahoitteluni, etten jo eilen/toissapäivänä ehtinyt kirjoittaa avio-onnemme täyttymiseen johtaneista tapahtumista, mutta minulla oli parempaakin tekemistä. Joten, kerron tapahtumasta nyt:



Aamulla heräsin siihen, kun sisään pakkaa Nunu, tuo vaimoni kaaso ja vaatii ensimmäisenä jotain terävää, jolla saisi käsien vapinan kuriin. Kuulen kossupullon narskahduksen ja hysteerinen kaaso on täten rauhoitettu. Yritän vielä torkahtaa, mutta armoton kikatus ja sensemmoiset tyttöjenjutskat herättävät jälleen, joten nousen ylös ja yritän aamupalani lomassa pysyä poissa touhottavien naikkosten jaloista.
Hieman ennen H-hetkeä tilaan meille taksin, joka kuskaa poppoomme Helsingin maistraatin eteen, jonka ohitse kävelee juuri krapulaisia ja humalaisia tuttuja rokki-rokuja. Pyristelemme eroon sydämellisiä onnentoivotuksiaan, koskapa alamme olla myöhässä omista häistämme ja suuntaamme henkikirjoittajan luokse. Virastotädit tyrmistyttävät käytöksellään: Kun kysymme josko odottaisimme pari minuttia toista, myöhästynyttä todistajaa. "Tottahan toki, tulkaa sitten sanomaan kun kaikki ovat valmiina." Ystävällistä palvelua! Ei toki hymyn kanssa, mutta positiivisessä sävyssä!!!
Lopulta kaikki ovat koolla, sekä kaason ylläriksi paikalle hoitama musikanttityttö kitaroineen, joka aloittaa seremonian luikauttamalla nätin zipaleen. Mutta ihan ensimmäisenä vihki-ihminen opastaa: "Meillä on ollut tapana, että morsian seisoo vasemmalla puolella." Johon vastaan: "Pahoittelen, muttemme ole ennen menneet naimisiin."
Se keventää tunnelmaa. Itse vihkiminen kestää noin 10minuttia ja molemmat tahdoimme, jonka jälkeen toinen tunnelmaan sopiva zipale.

Tämän jälkeen lievää hämmennystä. Mentiin sitten naimisiin!!!

Illemmalla menimme hyvien ystäviemme luokse jonne oli tulossa pari hassua tuttua juhlimaan askeltamme, mutta päästyämme ovesta sisään meitä vastaanottikin noin parinkymmenen hengen kaverikavalkadi hurraten, shamppanjan virratessa. Luonaan oli mahtava meininki, kunnes naapurin mummo ei enää jaksanut juhlia seinän takana kanssamme, joten siirsimme juhlamme läheiseen puistikkoon, missä oli hauskaa yhtälailla.
Kotimatkalla tarjosin tuoreelle vaimolleni Hot-Dogit. Onnen tyttö!

Seuraava päivä meni pussaillessa ja kipeistä poskista toipuessa. (oli tullu nimittäin hymyiltyä aikalailla.) Haimme kaupasta tapas-luonteisia herkkuja ja mantsikoita, joita nautimme keskenämme skumpan kera, puistikossa makoillen ja lehtiroskiksesta löytämämme cosmopolitanin kreisejä testejä tehden.

Ah auvoa!