Voi pillu

"Ex-radiojuontaja Timo "Timpe" Salonen tuomittiin kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puolentoista vuoden vankeusrangaistukseen. Salonen joutuu lisäksi maksamaan uhreille 18 000 euron korvaukset."

No huh huh! Puolitoista vitun vuotta!!! Kahdeksantoistatuhatta vitun euroa!!! On tainnu teini tainnu saada paikat kipeiksi että seksistä selviämiseen tarvitaan moinen summa.

Minä ymmärtäisin ko. tuomion, jos kyseessä olisi esimerkiksi seksiin pakottaminen, raiskaus tahi vastaava toiminta, mutta kun kyseessä on selvästikkin lihan heikkoudesta. Teinityttöjä panettaa (Uskokaa tai älkää, monet 15v tytöt on aika kiimaista sakkia!) ja Timpe on ihana. Oikeasti, mieheen erään kiertueen yhteydessä tutustuneena kyseessä on helvetin mukava, kiltti ja hauska jätkä.

Tämä on nyt ihan vain spekulointia, mutta musta vähän tuntuu että Timpe on ns. vetäissyt tyttöjä muutaman kerran ja joko omantunnon kolkuttaessa, tai mimmien iän selvittyä päättänyt lopettaa "suhteen" ja siitäkös pikkuflikat on ottaneet itseensä. Julkkiksen teilaamisesta saa myös syyttäjä hyvää mainosta itselleen. Kaikki voittaa!!!
Paitsi tietty pahamaineinen Timpe. Enkä mä sano että aikuisten ja teinien välinen seksi olis välttämättä kovin jees juttu, mutta moinen demonisointi menee vähän yli.
Jätkä menettää duuninsa ja tuskin tulevaisuudessakaan kauheesti juontokeikkoja tippuu, vapaus lähtee, talous vedetään alas ja otsaan vielä ikuisesti pedofiilin leima.


Se että sen perhe lähti kävelemään on kyllä sille ihan oikein. Mitäs petti. Mutta se on taas toinen asia.


Joku roti!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit