Pink Cigarette
Enpä tiedä teistä, mutta minulle maittaa savuke silloin tällöin. Välillä voin olla ilman tupakkaa
päiviäkin, mutta varsinkin ravintolassa ja illanistujaisissa tulee tupruteltua, toisinaan kuin korsteeni, toisinaan taas ei.
Uusi trendi maailmalla tuntuu olevan tupakoitsijoiden hitlerisöiminen ja ahtaaminen pieniin koppeihin, joihin on lain mukaan järjestettävä tuulitunnelin omaiset olosuhteet. Eikä siinä vielä kaikki. Tupakkatiloissa ei saa pienimmässä määrin huvitella. Ei juoda juomia, puhua, saatikka hymyillä! Yrittäkää nyt perkele ymmärtää että kyseessä on kuoleman vakava asia!!!!
Tästä kaikesta huolimatta uusi tupakkalaki on mielestäni loistava asia. Jos joku on unohtanut, niin tupakkahan oli alunperin ns. nautintoaine, jota polteltiin tupakkatakkiin verhoutuneena ja fetsi päässä hyvän kirjan tai seuran lomassa. Joskohan se kokisi tämän lopunajan alkuhysterian jälkeen uuden renesanssin ja ihmiset nauttisivat tupakkaansa kohtuudella, kiireettä, naatiskellen ja ihan rauhallaan. Eli päinvastoin kuin nyt: Töitten lomassa ovensuussa värjötellen, hermosavuja kiireesti kiskoen, jotta jaksais saatana raataa, tai matkalla kiiruhtaen.
Ei tupakka mitään syöpää aiheuta. Se on stressi ja tupakka yhdessä.

Kannattaa pitää stressi purkissa.
VastaaPoistaAllekirjoitan näkemyksesi tupakkailaista, enkä vähiten siksi, että vaikka holtittomista holtittomimpana toisinaan viikonloppuisin Black Ratin kanssa palaa ja pahasti - aina on joku viaton sivullinen kärsimässä. Niitä kai tässä koitetaan suojella, eikä ihmisiä jotka tekevät tietoisen valinnan pro fumar.