tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Poomajahdissa

Mikä on paras työkalu puuman pyydystämiseen?
No haulikkomikki tietenkin. Ehe ehe.


Kride a.k.a Roshi tuli kyläileen tuossa oluympialaisten korvilla ja pani soimaan Pooma nimisen orkesterin demon. Siinä aikamme ihmeteltyämme kuinka hyvin bändin musiikki sopi parijäätanssiin, sai kride kysyttyä josko mua kiinostais lähtä Soundtrackille messiin sohimaan mikkejä bändin äänityksiin, Kriden toimiessa tuottajana.
No bändi kuulosti sen verran muikealta ja mukavalta projektilta ja viime reissusta soundtrackillekkin oli ehtinyt kulua jo tovi, niin mikäs siinä.

Heti alussa oli selviö että bändi vedetään pohjiensoittovaiheessa narulle mahdollisimman livenä. Eli kitarakamat etc. omiin koppeihinsa huutamaan, mutta soittajat pannaan kaikki samaan tilaan. Vähän sitä tekemisen fiilistä kato. Rummut ja bassot me päätettiin napata kelanauhalle, ihan vaan siitä syystä että wanhassa kunnon kelassa on niin pirun fätti soundi. Tokihan siitä tulee enempi duunia, mutta ei voe mtn.
päivätöistä tarttui mukaan pari neumannin isokalvoista, jotka asetin vanhasta tottumuksesta ensitöikseni studion sisäänkäynnille blumlein muodostelmaan nappaamaan tilan tuntua äänitteelle.

Pojat olivat ehtineet mikittää aamuvirkkupäissään jo rumpusetin, joten mun ei tarvinu tehdä enää muuta kuin virittää se setti, (Ihmeen tarpeellinen taito, jonka yllättävän harva rumpali handlaa!) tarkistaa soundit, tasot ja tehdä pari hassua mikitys muutosta.


Basarin eteen studion kuningas, Bob Oinonen oli virittänyt ns. subkick systeemin, jonka testaaminen mullakin on ollu jo pidemmän aikaa mielessä. Menetelmähän perustuu siis siihen, että basarin eteen pannaan ´bout 10-tuumainen kaiutinelementti DI-boksin läpi, jolloin se toimii mikrofonina, poimien talteen äänilähteen matalimmat taajuudet ihan uskomattoman hyvin. Basarin sisäsoundia lähdettiin ensiksi hakemaan vanhalla luottomikillä, eli Shuren beta52:lla joka jostain syystä kuulosti tälläkertaa todella ponnettomalta. Oliko sitten mikissä vikaa vai mikä mätti? Tiedä häntä mutta onneksi vanha kaava ei tällä kertaa toiminut, koskapa sen tilalla piti ihan kokeilumielessä testata Beyerdynamicin M88 TG:tä joka oli mulle ihan uus kokemus. Jotenkin vaan jääny aina testaamatta, vaikka noita on jaloissa aina pyöriny.
Ja kyllä kannatti. Perhana kuinka tiukka nuijan napse, fätti botne ja minimaalinen rungon humina hypercardioid-suuntakuviosta johtuen. Samanlainen päätyi lopulta virveliinkin. Löytyi nimittäin just sellanen monipuolinen mäjähtävä läjähdys, jota on hyvä työstää.

Muita uusia maukkaita mikkituttavuuksia sarjassamme: "ei vaan oo tullu koskaan testattua"
olivat ns. ribbon mikit. Voe elläimen käsi mitä sitä on taas tullu missattua. Noh, joka päivä pitää oppia jotain uutta. Tämän olis kyllä voinu hoksata vaan vähän aiemmin.
Bob nimittäin tyrkytti kitara ja bassokaapin eteen noita thomannin ribboneita ja pitihän niitä tietty testata. Tarkkaamossa nousi karvat pystyyn ku oli niin samettinen ääni että!
Soundia hämmästeltyäni Bob tuumas yks kantaan, että kyllähän tuohon hintaan
mikin jo kuuluukin soundata hyvälle. Näiden yksilöiden ovh:han siis pyörii siinä hulppeassa 130€ tuntumassa. Aivan oikein satakolmekymmentä mitätöntä euroa!
Ribboni yhdistettynä viis-seiskaan sähkökitaraäänityksissä antaa niin ison paletin, millä leikkiä, että noikut, sun muut tuhansien eurojen isokalvoset muuttu yht´äkkiä tässä käyttötarkoituksessa spessumikeiksi.
Smoothnes meet fatnes bwoyy!!!



Äänitykset menivät alkuhiomisen jälkeen varsin kivuttomasti. Yks juttu mitä piti tämänkin session kohdalla viilata hetken, oli rumpalin klikkibalanssi. Biiseihin kun tulee jonninverran konelooppeja, niin klikki oli aika must juttu. Toisin kuin voisi luulla, klikki täbölle ja menoksi, ei aina olekkaan se juttu joka toimii, vaan klikin vola taustoihin nähden on aika hienoviritteistä puuhaa. Soittaja kun soittaa musiikkia, eikä toimi metronomin tarkkana koneena.
Klikki täytyy siis mulauttaa kuunteluun volumella, joka antaa tukea tempoon, muttei ala kuitenkaan liidaamaan. Soiton tulisi näet groovatakkin.





Mitäköhän muuta jänskää sessioista olis kerrottavana...

Ihan perus studioilua. Paitsi että verrattuna esim. Finnvoxiin Soundtrackillä oli varsin kotoisaa puu
hastella. Sellasta villasukat jalassa, kaffekuppi kädessä tassuttelua. Tiäks?



Niin joo. Kride tilas multa yhteen biisiin "helvetin isoa ja vellovaa rumpusoundia."
Hetken pähkäiltyäni hokasin, että soittotilastahan löytyi kaksi kappaletta flyygeleitä, jotka raijasimme rumpusetin molemmin puolin. Kannet raolleen, pedaalit pohjaan ja mikkiä sisään. Voilá! Tuli sitten rakennettua kirjaimellisesti maailman suurin, kaunein ja kallein jousikaiku... ja vieläpä stereo versiona! :D




Kuvassa Kride yrittää peitellä stondistaan, kuultuaan rakentamani jousikaun toiminnassa.



Keskisormeni ominaistaajuus: 4Khz





















Seuraavaksi tämän projektin tiimoilla, olis tiedossa jousi ja lauluäänityksiä ja miksatakkin mokoma pitäisi. Palaamme astiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti