Kulttuurihistoriallisia painanteita.
Vähän on taas pitänyt sitä semmoista kiirusta ja silläpä on taas menny kuukausi kirjoittelemati.
Keikkaa on siis riittänyt niikseen paljon, että jos jokaisesta rupeaisin vuolaasti tässä tarinoimaan, niin loppuisi internetissä tila kesken. Mutta tiivistetään ja hypitään.
Sitten viimenäkemän me luikahdettiin sieltä Tampereen Olympian keikalta alakertaan aamubrunssille, joka kiilas itsensä kaikkien aikojen brunssien top viiteen. Ja mä olen elämässäni vetänyt aika kovia brunssisettejä, vaikka itse sanonkin.
Seuraavana viikonloppuna mentiin niin kekkosmestaan, ettei mitään rajaa; Nurmijärven Ruusulinna on just niitä vanhan ajan reliikkejä, joissa perunajauho pöllyää ja humppasukkulat pyörii.
Ihmettelin katosta roikkuvia ööh... persoonallisia koristeita, kun lähemmin tutkiessani ne paljastuivatkin koristelluiksi akustolevypalasiksi. Nerokasta! Mestassapa olikin tuollaiseksi matalahkoksi halliksi yllättävänkin "ihan jees" soundi. Populaa riitti ja Pikku Eerokin kävi siinä hetken pyörähtämässä.
Siitä sitten toiseen kekkosmestaan Vammalan Seurahuoneelle. Onneksi Kimmo oli ottanut jotain etukäteen selvää, siellä oli nimittäin ihan perkeleellinen kierteinen porrasroudaus. Noh omistajan poika sitten kavereineen punkesi sen kuorma-autollisen laatikkoa sinne toiseen kerrokseen. Yritin lohduttaa, että salilla tollanen treeni maksais maltaita. Muttei kuulemma millään salilla ookkaan noin kovaa treeniä. Amatöörit!
Siellä oli todella vaikean mallinen ravintolasali, mutta joka kuitenkin lopeensa soundasi yllättävän hyvältä. Vähän fillikailottimia reunoille ja kunnon barrikaadit lavan eteen, niin avot.
Uskotteko jos sanon, että paikassa oli hyvin paljon erittäin humalaisia ihmisiä. Ei tullut keikan jälkeen mieleenkään poistua takahuoneesta rahvaan puolelle.
Rauman varasto- ja Lahden Finlandiaklubit ovat molemmat keikkapaikkoina niin vaivattomia, etten jaksa niistä edes kummemmin mainita. Molemmissa helppo rouduu. Hyvät tilat ja ennenkaikkea loistavaa henkilöstöä.
Seuraavalla viikolla pyörähdin Tsadissa studiotyyppien AUX-kokouksessa, jossa juonittiin jos jonkinlaista alan tulevaisuutta. Olipa ihan törkeen kiva taas nähdä senkin puolen kollegoita ja puhua luvan kanssa audiota. Tuli siellä kuultua sivumennen myös noitten mun aphioneitteni pikkuveljiä, niitä One15 malleja ja onhan se nyt kumma, miten hyvää ja yllättävän isoa ääntä nekin toistivat.
Samalla reissulla kuulin semmoisia vähän isompia Adameitakin. Todella tiukka ja alasmenevä botne. Piti oikein kysyä, että onks johonkin piilotettu subi? Ei ollut. Enihow, jotenkin mun korvaani ylämidle oli tosi vaiheinen ja suttuinen. En oikein saanut otetta mistään. Toisaalta pajan omistaja on niillä tehnyt aika monta ja aika paljon myynyttä levyä, joten...
Kuvan otti joku ko. ryhmästä. En muista kuka. Punaviini oli maistuvaa. Kaikki kunnia hälle!
Ja kekkosmestat senkun jatkuvat. Kauhajojen Aronkeidas näytti ulkoapäin ihan siltä, että äkkiä karkuun. Semmonen matala hallirakennus, josta ei voisi ulkoapäin ikinä aavistaa, mitä siellä sisällä puuhataan tai ollaan puuhaamatta. Terassin tapaisella lakana, johon joku oli vetäissyt komeasti mainontaa. Meinasin kirjoittaa kulkineemme kylkeen "Paskoja vihanneksia", jotta mulahdus olisi ollut täydellinen. No mutta kynnyksetön rouduu, riittävän kokoinen lava ja ilmeisesti kokolihaa soittajille. Ensin meinasin ilahtua, kun kattoon oli pantu koukut kaukokaapelille, mutta tarkemmalla vilkaisulla ne kulki tuuletinpropellien kanssa ristiin. En kaivannut siinä tilanteessa siivutuspalvelua longdistance cablellemme, joten vedin nätisti seinänvierttä.
Laskutusperuste syntyi. Ps. Kun rakennatte saunan, niin älkää pliis poratko lauteitten läpi niitä ruuveja. Ne jää törröttämään ja ovat niin kovin kuumia.
Valkeakosken Waltikka. Ah niin lähellä kotia, mutta silti niin kovin kaukana. Semmoinen hotelliasia. Toiseen kerrokseen pienellä hissillä ja taas nuoret miehet pääsivät punnertamaan pitkät portaat niitten isompien laatikoitten kanssa. Mukavaa henksua ja tosi kunmallinen sali. muuten perus kokolattiamattoa ja korotettua rahvaanpaikkaa, mutta tanssilattian ylle nousi semmoinen parin kerroksen korkuinen kaikukammio, jota kehysti tietysti peiliseinät. Joutu muuten vähän aikaa virittelemään sitä PA:ta.
Kannattaa muuten aina olla jotensakin ystävällinen henkilökunnalle, vaikka hampaat irvessä. Sisään roudatessa keittiössä oli rikkoontunut liukuovi, niin minähän siinä hissikuormaa odotellessani menin korjaamaan sen. Sen jälkeen ei ollut kahvista ja pullasta puutetta.
Ei hitto, ulkona paistaa aurinko ja mun Crescentini huutaa tuolta pyörävarastosta, että pitäis päästä kuulemma lenkille. Ei se auta. Mä jatkan tästä tuonnempana. Sittenpä onkin melkoista toistoa tortapotortalla, kun kertoilen valittuja paloja lapinrundilta. Tai siis pariltakin.
Keikkaa on siis riittänyt niikseen paljon, että jos jokaisesta rupeaisin vuolaasti tässä tarinoimaan, niin loppuisi internetissä tila kesken. Mutta tiivistetään ja hypitään.
Sitten viimenäkemän me luikahdettiin sieltä Tampereen Olympian keikalta alakertaan aamubrunssille, joka kiilas itsensä kaikkien aikojen brunssien top viiteen. Ja mä olen elämässäni vetänyt aika kovia brunssisettejä, vaikka itse sanonkin.
Seuraavana viikonloppuna mentiin niin kekkosmestaan, ettei mitään rajaa; Nurmijärven Ruusulinna on just niitä vanhan ajan reliikkejä, joissa perunajauho pöllyää ja humppasukkulat pyörii.
Ihmettelin katosta roikkuvia ööh... persoonallisia koristeita, kun lähemmin tutkiessani ne paljastuivatkin koristelluiksi akustolevypalasiksi. Nerokasta! Mestassapa olikin tuollaiseksi matalahkoksi halliksi yllättävänkin "ihan jees" soundi. Populaa riitti ja Pikku Eerokin kävi siinä hetken pyörähtämässä.
Siitä sitten toiseen kekkosmestaan Vammalan Seurahuoneelle. Onneksi Kimmo oli ottanut jotain etukäteen selvää, siellä oli nimittäin ihan perkeleellinen kierteinen porrasroudaus. Noh omistajan poika sitten kavereineen punkesi sen kuorma-autollisen laatikkoa sinne toiseen kerrokseen. Yritin lohduttaa, että salilla tollanen treeni maksais maltaita. Muttei kuulemma millään salilla ookkaan noin kovaa treeniä. Amatöörit!
Siellä oli todella vaikean mallinen ravintolasali, mutta joka kuitenkin lopeensa soundasi yllättävän hyvältä. Vähän fillikailottimia reunoille ja kunnon barrikaadit lavan eteen, niin avot.
Uskotteko jos sanon, että paikassa oli hyvin paljon erittäin humalaisia ihmisiä. Ei tullut keikan jälkeen mieleenkään poistua takahuoneesta rahvaan puolelle.
Rauman varasto- ja Lahden Finlandiaklubit ovat molemmat keikkapaikkoina niin vaivattomia, etten jaksa niistä edes kummemmin mainita. Molemmissa helppo rouduu. Hyvät tilat ja ennenkaikkea loistavaa henkilöstöä.
Seuraavalla viikolla pyörähdin Tsadissa studiotyyppien AUX-kokouksessa, jossa juonittiin jos jonkinlaista alan tulevaisuutta. Olipa ihan törkeen kiva taas nähdä senkin puolen kollegoita ja puhua luvan kanssa audiota. Tuli siellä kuultua sivumennen myös noitten mun aphioneitteni pikkuveljiä, niitä One15 malleja ja onhan se nyt kumma, miten hyvää ja yllättävän isoa ääntä nekin toistivat.
Samalla reissulla kuulin semmoisia vähän isompia Adameitakin. Todella tiukka ja alasmenevä botne. Piti oikein kysyä, että onks johonkin piilotettu subi? Ei ollut. Enihow, jotenkin mun korvaani ylämidle oli tosi vaiheinen ja suttuinen. En oikein saanut otetta mistään. Toisaalta pajan omistaja on niillä tehnyt aika monta ja aika paljon myynyttä levyä, joten...
Kuvan otti joku ko. ryhmästä. En muista kuka. Punaviini oli maistuvaa. Kaikki kunnia hälle!
Ja kekkosmestat senkun jatkuvat. Kauhajojen Aronkeidas näytti ulkoapäin ihan siltä, että äkkiä karkuun. Semmonen matala hallirakennus, josta ei voisi ulkoapäin ikinä aavistaa, mitä siellä sisällä puuhataan tai ollaan puuhaamatta. Terassin tapaisella lakana, johon joku oli vetäissyt komeasti mainontaa. Meinasin kirjoittaa kulkineemme kylkeen "Paskoja vihanneksia", jotta mulahdus olisi ollut täydellinen. No mutta kynnyksetön rouduu, riittävän kokoinen lava ja ilmeisesti kokolihaa soittajille. Ensin meinasin ilahtua, kun kattoon oli pantu koukut kaukokaapelille, mutta tarkemmalla vilkaisulla ne kulki tuuletinpropellien kanssa ristiin. En kaivannut siinä tilanteessa siivutuspalvelua longdistance cablellemme, joten vedin nätisti seinänvierttä.
Laskutusperuste syntyi. Ps. Kun rakennatte saunan, niin älkää pliis poratko lauteitten läpi niitä ruuveja. Ne jää törröttämään ja ovat niin kovin kuumia.
Valkeakosken Waltikka. Ah niin lähellä kotia, mutta silti niin kovin kaukana. Semmoinen hotelliasia. Toiseen kerrokseen pienellä hissillä ja taas nuoret miehet pääsivät punnertamaan pitkät portaat niitten isompien laatikoitten kanssa. Mukavaa henksua ja tosi kunmallinen sali. muuten perus kokolattiamattoa ja korotettua rahvaanpaikkaa, mutta tanssilattian ylle nousi semmoinen parin kerroksen korkuinen kaikukammio, jota kehysti tietysti peiliseinät. Joutu muuten vähän aikaa virittelemään sitä PA:ta.
Kannattaa muuten aina olla jotensakin ystävällinen henkilökunnalle, vaikka hampaat irvessä. Sisään roudatessa keittiössä oli rikkoontunut liukuovi, niin minähän siinä hissikuormaa odotellessani menin korjaamaan sen. Sen jälkeen ei ollut kahvista ja pullasta puutetta.
Ei hitto, ulkona paistaa aurinko ja mun Crescentini huutaa tuolta pyörävarastosta, että pitäis päästä kuulemma lenkille. Ei se auta. Mä jatkan tästä tuonnempana. Sittenpä onkin melkoista toistoa tortapotortalla, kun kertoilen valittuja paloja lapinrundilta. Tai siis pariltakin.
Lauteen läpikin voi niiden kiinnikkeet laittaa, jos sen tekee oikein. Esim. uppokantaa tai nauloja ja sitten vain upottaa ne tarpeeksi syvälle.
VastaaPoista