Juhannus, tuo keskikesän keskeisin kehiö

Ei tullut hukuttua, saatika kaaduttua kokkoon.

Suossa tuli kyllä rämmittyä perjantaina. Läksimme nimittäin pyynnöstä Sierravuorelle musiikkihommeleihin ja mikäs siinä muuten, mutta tuppasi vastustamaan. Paikanpäällä kävi kovin nopeasti selville, että paikallinen tekniikantoimittaja ei ollut ihan ajan tasalla. Siinä vaiheessa kun saavuimme paikalle ja otimme hieman särvintä pahimpaan nälkään, oli illan toisen orkesterin tsekissä haitarisignaali hukassa. Ja se pysyi hukassa koko ruokailun ajan. Siinä vaiheessa kun meidän vaihtoaika on ylittynyt 45 minuutilla, oli pakko viheltää peli poikki, nakata ko. orkesteri pois lavalta ja pitää tekniikalle puhutus, jonka ydin oli se, että he käyvät kaikki kanavat läpi ja katsovat että ääni kulkee oikeassa järjestyksessä ja häiriöttä sekä monitoritiskille, että etupäähän.
Sillä aikaa purimme bändin kesken lavan ihan alkutekijöihinsä. Nimittäin kun pakka on noin levällään, on helpompi aloittaa ihan alusta. Siinä sivussa kävin vielä konffaamassa heidän LS-9 monitorilautansa inputit ja outputit kuntoon. Ihan vinkkinä hei, että jos se digi ei ole edes suurinpiirtein hallussa, niin älkää edes vaivautuko ottamaan mukaan.


Eikä siinä tietenkään vielä kaikki. Kun mennään metsään, niin mennään rytinällä. Nimittäin basarikeississä meitä odotti yllätys. Iskurummun lyömäkalvo oli mennyt viikon keississäolon aikana mystisesti halki. Eikä tietenkään ollut varakalvoa mukana. No epätoivoisna käytimme vanhaa viisautta hyväksemme: Jos sitä ei saa korjattua roudarinteipillä, käytät liian vähän roudarinteippiä.
Paskahan siitä tuli, mutta parempi, kuin ei mitään. Luojan kiitos, ennen keikkaa paikalle suhasi illan toinen akti, Kuningasidea, jonka rumpalismies lainasi mitä ystävällisimmin kalvoaan Jokelle. Hurrah!
Keikan jälkeen bussi liikahti torpan pihasta 14min viimeisen biisin jälkeen. Ja tähän sisältyi kalvon takaisinluovutus. Meni jotenkin hengailuhalut siinä sitten säätäessä kummasti. Mutta eipä siinä mitään, me suuntasimme yöksi kotikentille, eli Tampesteriin. Kotona oltiin jo yhden aikoihin, mutta nukkumaan pääsimme vasta neljän jälkeen. Rauhaisa kaupunkijuhannusyö viettyi parvekkeellamme kera punaviinin.


Seuraavana päivänä lähtö oli vasta iltapäivästä ja suuntana vaihteeksi Himos. Tänä vuonna vastassa oli Akun tehdas, toisin kuin viimevuonna ei ollut, jolloin tekniikka oli haalittu lahden takaa ja homman nimi oli että voihan vittu ja Viltsu to the rescue. Nyt oli ihan hymyä vainen.
Ainoa päänvaiva oli mun delay. Sen kun yritti naittaa digicolle, niin inekseen meni nätisti, mutta ulos ei sitten tullut niin millään. Kaikenmoista konffausta ja välikaapelinvaihdosta, mutta eip. Kunnes sitten tapahtui hoksaus ja paluukanavasta napsastiin fantomi poikkeen. Jokapäivä, jotain uutta.
Tuttuloitakin kävi moikkaamassa Tetrin muodossa, joten panin ukkelin heti ottamaan potrettia:
Viime vuodesta tyttöjämme jäi harmittamaan epäkohta ja suuri vääryydellisyys: Popeda oli mestoilla, mutta patea ei löytynyt yhteiskuvaan mistään. Tytöt fiksaatioituivat tähän, ja Patnappausta on suunniteltu siitä asti, mutta ei vain ole natsannut. No mutta ketkäpä ne siellä lavalla rokkenrollasivat ennen meitä, jollei itse Popedah! Harvoin on nähty niin tyydoa tyttöä!
Nyt he pähkäilevät, kenet bongata seuraavaksi? Kyllä elämässä pitää kuitennii olla tavotteita!