Turskainmaan valloitus

Se on se semmoinen festarikesä sitten aloitettu, hientäyteisissä tunnelmissa. Perjantaina oli sikäli hämmentävä kivanlahtirock, ettei siellä satanut ja myrskynnyt. Päinvastoin kun yleensä on tupannut.
Esimerkiksi viimevuonna bäkkäritelttamme oli lentänyt puuskan mukana pöpelikköön, joten artistit kyhjöttivät sitten rekanperässä. Toisekseen koko häppening oli siirretty sisämaahan. Kuuma oli. Kovin kuuma. Tytöt vain kirkuivat ja pyörtyilivät onnesta, kun suosikkiartistin miksaaja viiletti ilman paitaa. Tai olisivat ihan hyvin voineet toimia noin. Kaikki on ihan mahdollista multiversumissa!

Bändi oli iskussa ja kamat toimivat äärihelteestä huolimatta. Crestin tiski kävi porotuksesta niin kuumana, että näpit meinas palaa. Kirjaimellisesti. Ei siihen pystynyt koskemaan, kuin sekunnin kerrallaan.

Keikan jälkeen kamat bussiin ja stadia kohti. Kaapelille purku, josta livahdimme rumpalismiehen kanssa heitin venettään siirtämään, pohjoisrannasta hakikseen. Vaimo pykälään ja put put, sano. Leppoisaa oli siis elomme. Sävelestä vielä pienet ja mainiot iltapalat ja aikaisin nukkumaan sillä...
Botski
...Aamuvarhain piti jo hypätä pedistä, sillä kimppataksimme piti tuleman hakemaan kentälle, missä kaikki olivat ihan ajoissa. Vedettyämme ruksin seinään, lennähdimme Oslon kautta Bergeniin, mihin meidät oli kutsuttu soittamaan paikallisille reggaefestareille. Päivällä oli aikaa kierrellä keskustassa, ja onhan siellä vähän erinnäköistä, kuin täällä kotomaassa. Korkeampaa sanoisin. Hintatasokin oli hintsun korkeampi. 0.4 tuoppi, maksoi vain himpun alle kymmenen euroa. Lisäksi kuulin sellaisen knoppitiedon, ettei koko norjanmaalla ole yhtään pornokauppaa. Ihme sakkia nuo vuonoin asujat.


No terassilla istuskelu, pornoilusta puhumattakaan jäi sitten hieman vähemmälle, mutta sittenpä pitikin jo saada itsensä leijonan luolaan. Meitä ennen oli ruottalaiset tekemässä tsekkiään, ja se kesti ja kesti. Ukot pitivät ruokatauonkin kesken tsekin. Me vähän ihmeteltiin sitä touhua, semminkin kun ei se soundi siitä juurikaan parantunut. No vihdoin tuli meidän vuoromme. Ei meille mitään aikaa kerrottu, mutta arvasihan sen, että kiirus tulee enivei. Silläpä jyräsimme henkilökunnan läsnäolon ja teimme tarkistus-suoritteen ihan omin voiminemme. Se on näppärää, kun Bommilla on tietotaito hallussa siellä lavanpäässä, niin hän voi jeesata kiireessä, mahdollisissa ongelmasolmuissa, kuten nyt, kun kaikki DI-boxit oli kytketty ristiin. Noh eniveis, homma vaati pientä hienosäätöä, lähinnä kulttuurien kohtaamisen sovittamista, mutta kaikki meni mitä parhaiten. Iloa ei himmentänyt varsinkaan se, että etupäästä löytyi midasta ja kosolti DBX-160 kompuroita. Myös efektejä oli jokalähtöön. Kaikki oli vain merkitty miten sattuu, mikä aiheutti pääosan ongelmista. Suomessa kun on tottunut siihen, että kaik on niim maar jämptisti.


Keikka oli ihan valtava suksee. Jengi vähän niinkuin sekos siihen meidän meininkiin. Kielimuuri tuntui murtuvan heti kättelyssä. Ei jengille ollut mitään väliä, mitä se Jukka siellä suomeksi mölötti. Kai se ei oo niille niin nuukaa, kun eihän siitä niitten norjankurlauksesta mitään selvää saa muutenkaan. Lukuisat tulivat jälkeenpäin kiittelemään, että parhaita olitte selkeesti koko festareilla. Niettä osataan sitä muutakin veivata meilläpäin, kuin kiekkoa!


Joo´o. Semmosta matkailua tälläkertaa. Noin muuten on tullut miksattua Plutonium 74:n uutta sinkkua, ja siitä tuli muuten erinomainen. Ilmestynee lähiaikoina se. Masterointiakin on harrastettu ja puolivahingossa menin hankkimaan vaimolle uuden kameran. Canonin 500d löysi kotiin. Ja on muuten ihan mahdottoman hyvä pikku vekotin se! Siihen kun läiskäisee nokalle toisen hankintani, sigman 50mm f1.4 putken, niin yö muuttuu päiväksi! Niin ja vehjeksestähän löytyy bonarina HDR-tason videokuvaustoiminto. Niinkuin veljeni asiasta kuultuaan nasevasti totesi: "No loppuupahan se nykivien timelapsien väsäys" :D
Juho
Nyt olen kuumeessa. Haluaisin nimittäin veneen. Kanootti olisi ihan ehdoton. Tai itseasiassa venootti, mutta ne maksaa rahaa. Ja sitä pitäis jossain säilöäkin. Ei ole kaupunkiasujalla helppoa, ei.

Kommentit

Suositut tekstit