Hajua panemassa

Tässä kun on tullut tehtyä niitä röitä, niin niistä tuppaa myös tulemaan korvausta. Ja jotta taskut eivät hiertyisi rikki ja tietty ton kansantaloudenkin kannalta, pitää moiset mammonat panna kiertoon. Eiks je?

Vaimon G4 iBook alkoi olla jo sen verran vanha ja raihnainen, että ajattelin lahjoa hänet uudella MacBookilla. Vaan sittenpä kuulin, että tutulla olis yks, melko uusi ja ylimääräinen MacBook Pro, josta luopuisi kohtuuhintaan. No moinen alumiininen laitos on matkakäytössä tukevampi, eikä musanväännössä tehoja ole koskaan liikaa, joten ostin sen pois kuleksimasta ja annoin oman, vuoden vanhan perusmallini vaimolle. Win /win!

Ja kun hyvän makuun päästiin, niin samalla päätin sijoittaa vielä kauan haaveilemaani salamalaitteeseen, mikä tulikin yllättävän edulliseksi, kun kaveri suositteli Nissin-halpamerkkiä Canonin kalliin sijaan.
Täytyy vielä hehkuttaa puljun palvelua. Tiistaina panin tilauksen menemään ja salama tuli salamana, jo seuraavana päivänä postiin! Nyt pitäis vielä opetella moisen luovaa käyttöä, mutta täytyy pikaisen tutustumisen perusteella hehkuttaa. Ai ku nättiä syntyy!


Niin ja eilen leikittiin vaimon kanssa aikuisia ja käytiin ostamassa jotain järkevätä. Nimittäin jääkaappipakastin.

Kommentit

Suositut tekstit