Tuoreille ylioppilaille

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 9.

Arvoisat uudet ylioppilaat, sekä muut vastikää valmistuneet. Älkää stressatko!

Teillä on täysi oikeus käkistellä itsenäisyyden oviaukossa ja kurkkia epätietoisina todellisuuteen. Tähän mennessähän te olette olleet vuosikausia ottavana osapuolena erilaisissa koulutuslaitoksissa, jossa puolestanne on päätetty kaikki. Halusitte te sitä tai ette. On päätetty milloin pitää herätä, mitä syödä, minne mennä ja jopa se, mistä teidän tulisi olla kiinnostuneita! Ja eipä siinä mitään, sillä lailla se koulutuslaitos toimii.

Nyt koitti vapaus ja teillä pitäisi olla perustiedot tästä niinkutsutusta elämästä, vaan mitenköhän on? Osa on opetellut vain sen verran, että välttää ja keskittynyt olennaisimpaan, mitä se sitten ikinä onkaan. Osa on opetellut ulkoa kaiken ja pitänyt sitä olennaisimpana, vaan tuliko mitään sisäistettyä? Nyt näitä kokoon kerrytettyjä oppeja pitäisi osata soveltaa käytännön elämään!

Voin kokemuksesta sanoa, ettei tule olemaan helppoa. Toisaalta mikäs sen helpompaa?! Eläminen on katsokaas ihan sisäsyntyistä ja siitä tulee ihan sellainen kuin itse tekee. Itse ämpyilin yli kaksikymppiseksi, kunnes ammatti löysi minut. Vasta kaksikymmentäviisiäänä rupesi opetuslaitoksen opit karisemaan sen verran että uskalsin avata tietokirjan omin päin. Ja se on kuulkaas koukuttavaa hommaa. Opetella jotain, ihan omaan tahtiin ja oman kiinnostuksen mukaan.

Nykyään tiedän esimerkiksi astrofysiikasta ihan turhan paljon siihen nähden, mitä musiikkituottajan ammatti vaatii. Seuraavaksi ajattelin opetella ihan liikaa pilvistä, joita tulee katsella puistossa maatessaan.

Nytpä suosittelenkin tähän elämäasiaan samanlaista lähestymistapaa, kuin kaupunkilaiskissallamme, joka kesälomallamme karkasi maalle:

Ensin odotellaan kärsivällisesti sopivaa tilaisuutta (No se on nyt!)

Ja sitten pingotaan minkä tassuista lähtee. Kun huolestuneet omaiset on karistettu, niin katsellaan mihin ollaan päädytty. Tämän jälkeen tutkitaan tätä uutta ja jännittävää paikkaa avoimin mielin, mutta pidetään kuitenkin aina mielessä, että maailmassa vaanii kaiken mielenkiintoisen ja ihanan lisäksi myös Monneja joita pitää kyllä varoa, mutta joiden ei passaa antaa hyppiä silmille.

Nälän ja koti-ikävän tullessa, palataan takaisin äidin helmoihin. Vielä ei näet ole kiire minnekään.