Laatikoittain

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 7.

Asumme vaimon kanssa vanhassa, vuosisadan alkupuolella rakennetussa kerrostalossa.Tosin Paola Suhosen muutettua naapuriin, kuvaili seiskapäivää-lehti tätä jugendlinnaksi. Eniveis. Mukava ja miljööltään viihtyisä pihapiiri, jossa elämä näkyy ja kuuluu. Ja jos välillä ei kaupungin syke jaksa sykähdyttää, niin paksut tiiliseinät kyllä eristävät tarvittaessa, kuten silloin kun naapurin pikkupoika heittelee koripalloa kolmatta tuntia seinään, toisen säestäessä pyörän pirikellolla. Tai kun talonmiehen pihanharjauksen vieno ”tsup tsup” ääni on kesälomansa vuoksi vaihtunut huoltoyhtiönmiehen lehtipuhaltimen infernaaliseen mekkalaan.

Eräänä päivänä porraskäytäväämme oli ilmaantunut lappu, jossa kerrottiin roskakatoksen perusteellisesta uudistuksesta ja pian työmiehet rakensivatkin uuden ja jämäkänoloisen katoksen, jonka päälle on pikkupoikien hyvä nakella ”vahingossa” pallojansa, jotta löytyisi hyvä tekosyy päästä paukuttelemaan kattopeltejä. Noh tätä ihmettä mentiin sitten vaimon kanssa tutkailemaan.

Uuden katoksen alle oli yllätykseksemme ilmaantunut tavallisten harmaan sekä vihreän pöntön rinnalle pari sinistä, yksi keltainen, pari ruskeata sekä pirtsakan oranssi astia. Seinällä oli iso kyltti täynnä hiirenkokoista tekstiä, mikä osoittautui ko. pömpeleitten käyttöohjeiksi. Harmaat olivat edelleen sekajätteelle. Vihreät olivat tutusti varattu keräyspaperille ja sinisenkin käyttötarkoitus valkeni kohtalaisen pian: sinne tungetaan mehupurnukat ja muut pahvit. Kompostointi oli jo ennestään maalaiskomedioista tuttua puuhaa, joten ruskeiden lootien käyttötarkoitus oli sekin nopeasti ratkaistu. Sen sijaan keltainen ja oranssi pönttö meinasivat tuottaa päänvaivaa. Varsinkin se keltainen, joten skippasimme siinä vaiheessa moisen kummallisuuden ja päätimme ensin selvittää oranssin laatikon mysteerin. Sen päällä luki energiajae ja kanteen liimattu lappu kertoi, että sinne saa tunkea melkein mitä vaan, paitsi että ei. Seinällä taas luki oranssin pylpyrän kohdalla, ettei sinne saa tunkea paljon mitään, paitsi lähes mikävaan kyllä käy. Epätoivon kareen otsaltani pyyhittyään, vaimoni muistutti minua olevansa tiedonhaun ammattilainen ja stipendiaatti, joten luovutin ja jätin tämänkin asian fiksummalleni. Hetken päästä vaimo olikin printannut kaapin oveen ko. pönikän ruokavalion, joka osoittautui loppupelissä melko helpoksi:

-”Siihen oranssiin pönttöön voi panna lähes kaiken, joka ei mene muihin laatikoihin ja jonka voi olettaa palavan ilman suurempia räjähdyksiä.”

Näin ollen en keksinyt enää vastaanpullikoimista, miksen olisi kuormittamatta omalta osaltani maailmaa ja lupauduin ainakin kokeilemaan kaikkia muita pönttöjä, paitsi sitä keltaista.

Paperi ja pahvi olivat harvinaisen selviä ja hyväksi havaittuja laitoksia, mutta ruoan tähteet olivat ensimmäinen ylläri. Niitähän kertyy viikossa ihan pirusti. Pelkästään perunankuoria syntyy viikossa vaikka ja kuinka. Ja kun sanomalehdestä kääräisty pussukka on täynnä parissa, kolmessa päivässä, ei se ehdi edes haista tai kerätä populaatiota?!!! Kaikki ylitsepursuava pakkausjäte taas täyttää sen oransiin menevän pussin pikosekunnissa, joten nykyään sinne vanhaan tuttuun sekajätteeseen ei mene kuin tupakan natsat ja... ööö... Toisin sanoen aikuinen ajatteleva ihminen klaaraa tämänkin urbaanin haasteen, kunhan vain viitsii. Ja kunhan on ensin vähän tuulettanut ajatuksiaan ja potkaissut sitä viitseliäisyyttään, niin voikin yllättyä miten pienistä asioista tulee hyvä mieli ja miten itseasiassa elämä helpottuu lievällä monimutkaistamisella. Meneehän ne jätteet näin eri paikkoihin, mutta niitä tarvii raijata pihan perälle entistä harvemmin.

Niin joo se keltainen laatikko. Se onneksi hävisi katoksesta parissa päivässä. Ehkä sinne olisi dumpattu ne suuremmalti räjähtävät jutut?



Cloudfactory

Kommentit

Suositut tekstit