Tipitiitipitipitipitii

Lauvantaina oli oikein hyvä päivä. Aamusta kirmasin sinne juomanvalmistajan pyörittämään workshoppiin kasaileen Mark de Clive-Lowe:lle PA:ta ja sen semmoista. Leppoisa duuni. Jätkä kasas kamansa pystyyn ja kytki itsensä mikseriin, sangen omatoimisesti. Mun duuni olikin sitten lähinnä torkkua loppuaika säkkituolissa, syödä, juoda ja näyttää siltä että kommellusten sattuessa mä hoidan kaiken kuntoon.
Hyvää läppää herralla oli ja miehen puhtaaseen livesoitantaan ja jamitukseen perustunut konemusalive vaikutti päräyttävältä. Kaikin puolin mukavan oloinen kaiffari.
Mix

Tämän jälkeen himaan valmistelemaan illan syöminkejä, jotka olivat verrattomat: Punajuurikeittoa homejuustolla, uunilohta, tomaattisipulivuokaa ja porkkanakakkua. Ai että!

Ja entäs sitten eilinen. Keli helli, joten hyppäsimme pyöriemme selkään ja karautimme eksyksiin. Päämäärätön haahuilu on hieno harraste. Retki lähti muuten huvittavissa merkeissä käyntiin, kun kallion kohdalla jotku keskenkasvuiset nuoret romanimiehenalut harjoittelivat kansalaistaitoja. Kuulin kun eräs näistä neropäistä huikkaa kavereilleen: -"Nyt mä ryöstän ton." ja tulee kohti. "Tuus vähän tonne, mulla on asiaa..."
Lähinnä tuijotin sen siinä takaisin ruotuunsa ja ärähdin jotain hyvin pienistä mahdollisuuksista moiseen. Nulikka. Meitä vaimon kans nauratti.

Retki

Kommentit

Suositut tekstit