Ääntä tarkkailemassa

Tiättekste, tai jotku tietää toiset ei, mutta ne jotka ei tiä, että vanhojen nauhojen digitoiminen suattaapi olla monesti aika tylsää puuhaa. Vua nytpä suattaapi olla olemattannii, ku työn alla on lapinlahden lintujen vanhoja keloja.

Vesa vierikon ei tarvi sanoa ees "kakka" niin jopa naurattaa!

Itte varttituumaisten kelojen kans on hommeli sitten ihan toinen. Niissä kun tuppaa olemaan monesti kaikennäköisiä iän tuomia haureuksia. Magneettipinnoite pöllyää ja nauha katkeilee. Vastakin tollanen reilut parikeetvuotta vanha, vääränlaisella teipillä kokoon kursittu avokela räjähti silmille, muodostaen nätin spagettikeon, jonka kasaan kelaamisessa ja uudelleenteippailussa vierähti kiitettävä tovi, sekä toinen.

Vaan siitä huolimatta se on ihan kurko formaatti: CD-levy kun hapettuu tai naarmuuntuu strategisen paljon, tai edes vähän kriittisestä kohdasta, niin se on moro. Puhumattakaan kovalevyistä Niissä astuu mekaniikka mukaan! 

Tuossa vasta frendi ihmetteli että miten sais vanhat digitaaliset datanauhat purettua, kun ei enää löydy laitteita mistään. Ja ne ei oo vielä kymmentäkään

 vuotta vanhoja.

Kelanauhan kanssa saa melkeimpä tietää mitä tekee, että että ääneksen saa tuhottua.

Ja parhaimmillaanhan se äänenlaatu on nauhoilla huikea!