Ilmoja pidelly

On se kumma, miten blogin päivitystahti on suoraan verrannollinen kesälämpötilan kanssa...

Päädyimme viikonloppuna puistohon juhlimaan vaimon ja luokkakavereittensa valmistujaisia ja kas, seuraamme liittyi myös muita iloisia veikkoja, kuten Kykkänen syntymäpäiväpäissään ja Ms Marinadi (onnee ponnee) veljineen. Lystiä ja lämpöä piisasi iltahämäriin, jonka jälkeen siirryimme ihmettelemään juttutuvan savuttomuutta.

Sunnuntaina röhnötimme koko päivän puistossa hikoillen ja lueskellen. Meillä on nimittäin sellainen salamesta, josta näkee koko tokoinlahden yli, mutta paikka on kuitenkin silleen syrjähkössä, ettei sinne eksy muita ja pensaat suojaavat kätsysti tuulelta. Niin ja varustukseen kuuluu myös piknikkipöytä.

Eilettäin haimme vaimolle passin kaartin asemalta tulevaa Berliinin keikkareissua varten. Desingmuseon edessä meidät heitti sisään vanha tuttumme, josta ei olekaan toviin kuulunut mitään. Hän oli päättänyt ruveta pyörittämään paikan kaffilaa. Suosittelen lämpöisesti. Erinomaista sumppia ja raparperipiirakka oli kuulkaas herkkuva!

Passiasiat hoidettuamme kävelimme kauppatorille päin, kunnes törmäsimme sen verran vekkuliin näkyyn, että piti kaivaa kamera repusta. Sais meinaan olla aika taitava vatanen, että moiseen ajamalla pystyis!

Kommentit

  1. Joo, huiman näköinen stuntti. 15 min tota ennen hävittäjät ja helikopterit lensivät muodostelmissa keskustan yli kun oli toi intin paraati senaatintorilla. Salettiin toikin vaan halus julkisuutta ja että pääsee pätemään.
    Kerran samassa risteyksessä paloauto meinas ajaa meidän yli kun taksilla tultiin risteykseen. On se jännä et ihmiset ja taksikuskit ei osaa hidastaa tasa-arvoiseen risteykseen tultaessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaan onnitteluista! Tämä alkukesä tuntuu olevan yhtä juhlaa ja puistoistuskelua :)

    VastaaPoista
  3. Töydelläkin. Mahetsut on kelit!

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään istuskella tällasessa kopissa mistä ei vahingossakaan näe ulos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit