Jazmanautin seikkailut

All you need is apple a day

2012-01-24T13:01:00.000+01:00

Olipa muuten ihan mahottoman jännä sunnuntai-ilta. Onneksi ei tarvinnu valita kahdesta keskipahasta,
mutta lähellä oli! Nyt olis pari viikkoa aikaa tehdä ihme!

Se siitä poliittisesta journalismista tällä kertaa.

Tiesittekös että The Beatles on tehnyt monta biisiä ja niistä moni on vielä aika hyviä!
Itsehän kuulin moisia viikonloppuna aika liudan. Homman nimi oli nimittäin Beatleshäppeningin puikottaminen Tamperetalolla.
Bändejä oli iso liuta, moniaisista kansoista. Oli kotoista, Amerikkalaista, Hollantilaista, Japanialaista...
Jenkit veti ihan erinomaisen hyvin, mutta shown varasti ehdottomasti rumpali.
Ihan mahdoton vieteriukko. Älytön kohkaaminen ja irtonainen heiluminen näytti varsin holtittomalta, mutta hitto miten kova kannuisti oli tämä Boltonin Joni!

Symppispisteet vei komeesti Japanian tyttölauma Blue margarets. Maailman kohtelian bändi on löytynyt.

Muutenniinkin oli kovin leppoisa viikonloppu. Tekniikan ryhmä oli ihan parhaudesta rakennettu, eikä missään tullut vastaan minkään näköisiä ongelmia. Ei edes piuhan piuha pätkinyt lavapäässä. Tetri teki loistavaa! Bänditkin olivat kohtalaisen hyvin valmistautuneet. Ihan lavakarttoja pukkas ja biisilistojakin tuli kosolti. Amerikkalaisilla oli hämmentävästi kaksi vanhempaa herrasmiestä jo päivää aiemmin kattelemassa tonteilla backlinen ja tekniikan soveltuvuutta. Heillä oli siis kaksi kiertuemanageria, muttei yhtään teknistä henkilökuntaa. Mulle ja valomiehelle tuli vaan tarkat prujut, että mitä ja milloin ja miten.

Niin ja hra laitteisto, oli rigannut PA:n vallan nerokkaasti ja ennakkoluulottomasti. Pinoja oli nimittäin vierekkäin kaksin kappalein. Toisilla toistimme bändin ja toisella nipulla laulun. Toimi!!! Siinä hommassa oli niin monia hyviä puolia, että ihan nauratti! Lisäksi Riku oli rakennellut tosi omituiselta vaikuttavia monitorikommuutteja, joiden soundi ja äänikuva saivat kylmät väreet selkäpiihin. Ja tämä oli siis erittäin positiivinen reaktio.
Bonuksena sain käyttöön kanavalohkon, jolla saa kesän keikoille putken lämpöä reggaebassoon ja toisaalta rokkikeikoille kivaa laulurupea. Kiva oli lauantain perusteella saturaatio, sekä lanaus.
Eikä hyvä vielä tähän loppunut: Menin aukaisemaan suuni oikeassa kohtaa ja samainen herra toi vielä kellarin täydeltä perunaa! Talkinabout työsuhde-edut!!!

Jukka Poika meni sitten pokaamaan samana viikonloppuna parhaan biisin Emman, sekä Parhaan live-Emman. Sitä mä vaan ihmettelen, että miksi se live-emma sille meni? Mullehan se olis kuulunut! Ei esimerkiksi Provinssin keikalla olis ollu kovin kummoista showta, jos mä en olis ajanut sitä sen piipitystä sinne äänentoistolaitteisiin! Noh onnee silti ;)

Ensimmäisen maailman eloa

2012-01-19T12:09:00.001+01:00

Tässä on ollut tällaista hiljaiseloa, niin mitäpä siitä kertomaan...

No vaikka sellaista, että musaa syntyy. Nyt on aikaa tuupata vanhoja projekteja eteenpäin, kun keikkahommat alkaa toden teolla vasta maaliskuun puolella. Tästä yhdestä kolmen kimpasta, tulee valmistuttuaan ihan erinomaisen mainio platta, mutta samalla sen maailma on niiin outo, että saapa nähdä miten ihmiset osaavat vastaanoton. Eli hyvin menee, mutta menköön.

Yks vittumainen homma on tosin osunut tuulettimeen: Olimme nimittäin erinomaisen tyydoja Elisan viihdepakettiin. Television ominaisuudet olivat monipuoliset ja joustavat. Mikä parasta, ohjelmia pystyi jopa donaamaan koneelle, jotta niitä voip katella liikenteessäkin. Nettikin toimi moitteetta, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvää, onhan vasta vuosi 2012.

Kas joulun tienoilla tuli rappukäytävään lappu, että sonera vetää taloon valokuidun, minkä myötä kaikki kaapelipalvelut lakkaavat toimimasta tammikuussa. Eli jos haluat nettiä ja muuta hupia, niin vaihtoehdot ovat... noh se sonera. Mites ne kilpailunrajoittamispykälät menikään? Ei vissiin mitenkään!!!
Sopparit tehtiin ja 100/10Megaisesta yhteydestä sovittiin. En oo lukuisista puheluista ja meileistä huolimatta päässyt vieläkään yli 20Megan. 10-20/7.4 on nopeus ja näemmä pysyy.

Telkkarin ominaisuudet ovat kankeat: Tallennettuja ohjelmia voi kelata joko 5 tai 10 kertaisella nopeudella. Ja tätä ei voi ite valita, vaan se valkkaa sen ihan randomilla.
Ohjelmia ei voi äänitellä silleen, että vaikka jonkun sarjan kaikki jaksot tallentuis aina automaagisesti.
Jos jossain on kansiotoiminta, niin moista en oo kyllä löytänyt.
Niin ja omalle koneellehan niitä ei tosiaan saa. On kuulemma laitonta. Jännä että elisalle se ei ole.
Ja maksukanavien ohjelmia ei voi tallentaa mitenkään!

Ja se asiakaspalvelu on sellaista, että kun ilmoitan että homma kusee, niin parin päivän päästä soittaa ihminen, joka pyytää tekemään vikailmoituksen robotille. Sitten taas parin päivän päästä soittaa toinen ihminen, joka kysyy samat asiat ja päätyy siihen ettei osaa auttaa ja pyytää tekemään vikailmoituksen toisaalle, joka... Ja parhaimmillaan näitä ihmisiä on soitellut samasta asiasta 5min. välein, eikä kukaan ymmärrä, miksei muka netti ole tuon nopeampi. No mitä jos lähettäisitte jonkun asiantuntijaihmisen paikan päälle mittailemaan fyysisesti kaapeleita, ynnä muuta verkolle ominaista kilkettä??!!!!

Onneksi Kamera toimii ja putki on pitkä. Menen ulos kuvaamaan tuiskua.

Vähän vaan tästä presidenttikysymyksestä....

2012-01-09T14:24:00.000+01:00

Milloinkahan se Jazmanaut äityy puhumaan politiikkaa? He kysyivät hiljaa mielissään, tahi ajatusta kavahtaen.

Mä olen tässä ihan objektiivisesti yrittänyt katsastella näitä ehdokkaita, vaikkakin oli jo alusta harvinaisen selvää, että kukapa se katselee maailman menoa samalta kantilta kuin itse.
Siis sillä lailla että yritetään katsella ihmisten toilailuja ja vaikuttimia heidän henkilökohtaisista lähtökohdistaan, mutta yritetään kuitenkin tajuta se kulttuuri siellä taustalla. Että mistä ponnistaa ne ajatukset ja teesit, minkä varassa kukin maailmankuvaansa rakentaa:

No ai miksei ainakaan Sari Essayah?

Koska kirjasuosituksia kysyttäessä, lähti vastaus aika tanakasti absurdistanian puolelle:

"Raamattu. Sanoman lisäksi ehdoton perusteos koko länsimaisen kulttuurin, kirjallisuuden ja taiteen ymmärtämiseksi."

Jep Jep. Hyvin sä vedät.

Entäs sitten Paavo "Väyrynen" Väyrynen? Liikkuva kuva kertoo, enemmän kuin moni sana:

Tässä on jotenkin kaikki se, mitä on niin vaikea Pavetsun kohdalla pukea sanoiksi. Mykistävä mies, muttei ehkä kuitenkaan maan johtoon häntä, pliis!

Mites sitten koko kansan Sauli? Ei siitä perkele saa mitään otetta. Mä en ole käsittääkseni kuullut mieheltä yhtäkään mielipidettä. Siis sellaista, joka alkaisi tyyliin: "Minä olen sitä mieltä että..."
Lisäksi heppu kiukuttelee lapsellisesti, jos ei onnistu. Viimeksi kun ei päässyt presidentiksi, niin käski pitää tunkkinne. Politiikastakin on vetäytynyt lopullisesti jo yli lopullisuuden määritelmän, kun ei kalifioitunutkaan, niinkuin olisi ollut oikeus ja kohtuus.
Sivistyneen oloinen mies kuitenkin. Ja ihminen, joka pitää Italo Calvinosta, ei voi olla kokonaan mätä.
Mutta ehkä kuitenkin istuisin Salen kanssa mieluummin lasillisen ääressä, kuin kuuntelisin televisiosta maan tilaa luotaavaa puhetta.

Lipponen...

Olettekos ikinä katselleet kauhuleffaa, tahi trilleriä, jossa pahis maanittelee oven takana, että "Tule esiin, niin sulle ei käy kuinkaan"?

Soinin Timpasta sanon vain sen verran, että kyllä Pirkanmaalaistuneiden paljasjalkaisten stadilaistenkin varpaat kohmettuu, kun torin pintereillä näkee vieteriukkojaan virittelevän kermatiinun läikkyvän!

Arhimäki on just hyvässä paikassa siellä missä on.

Eva Biudet: Kuka?

Ja tämä ei tulne kellekään yllätyksenä, mutta mä jaksan vain hämmästellä, kuinka kova jätkä Pekka Haavisto on. Se näkee ihmisen ja kokonaisuuden siellä takana. Ulkopolitiittinen katsantokanta ylettyy piiiikkasen pidemmälle, kuin EU:n ja Venäjän asioihin, maa on katsokaas pallo. Eikä syitä tai seurauksia ole olemassa ilman toisiaan.
Haavisto on saletisti kauhistus sellaisille ihmisille, jotka peräänkuuluttavat vahvaa, despoottista johtajaa. Ikävä kyllä heille, monarkia lakkautettiin Suomessa tehottomana ja naurettavana jo 1917.
Jonkinmoinen moraalinen opastus ja isällinen kaitseminen toimii paremmin. Ja se presidentin ulkopoliittinen rooli... Funtsikaas sitä hetki.

Pasta Jazmanése

2012-01-05T12:35:00.000+01:00

Minä olen todistetettavan kiltti ihminen;

Joulupukki toi haaveilemani pastakoneen. Siinä sitten on zeniläinen laitos. Ensin vaivataan munia ja jauhoja sekaisin 10-15 minuttia. Sitten odotellaan. Sen jälkeen luirutellaan taikinabiittejä telojen lävitte. Mitä useammin, sen paremmin ja lopulta vedellään näitä ohuvia taikinalevyjä hammasten välitte, jotta saataisiin halutun paksuisia pastanauholoita. Sitten taas odotellaan.

Jaankin tässä lempisoosini ohjeen. Ei ole vaikea. Sitäkin parempi:

-Kunnon luraus, aivan erinomaista oliiviöljyä. Semmosta, mitä pitää roudata Kreetalta laukut paukkuen ja lentokentällä ylipainoa peläten.
-Pekonia.
-Valkosipulia.
-kuivattu pieni chilipalko.

Paista pekonit, niin että rasva sulaa. Lorauta erinomaista oliiviöljyä ihan huolella. Paisko sekaan pilkottu valkosipulaattori ja chilipalko. Pippuria saapi lisätä. Älä käräytä vaan lilluta aineksia niin että maut imeytyy. Poista chilipalko jos jaksat ja kippaa lopputulema valmiin pastan sekaan.
Hämmennä ja huuda kuuluvalla äänellä vieressä kärkkyjille että "Syömään!!!"
Päälle pecorinoa tai parmesaania.

Toimii myös ilman pekonia, jos on lihavammainen tai puutteessa. Myös pinjansiemenet toimivat.

Kuvituskuvana esimerkkillinen malli, miten pönötetään meidän perheen lapsosten, & polisoittensa kesken jouluisna.

Tilinpäätös vuodelle 2011

2011-12-30T16:23:00.001+01:00

Se on taas se aika vuodessa, että alle vedetään viiva ja katellaan mitä jäip käteen.

Tämä vuosi on ollut pelkkää ynnäystä, mikä on ihan loisteliasta. Vuoteni paras asia on ollut se, ettei kukaan ihan läheinen ole kuollut tai pitänyt läheltä.

Myös rakkausrintamalla on mennyt ihan erinomaisen mainiosti. Vaimon kanssa on vuodesta toiseen ihanata, mikä jaksaa meitä naurattaa ja vähän hämmästyttääkin. On mahtavaa (ja näppärää), kun oma puoliso on samalla paras ystävä.

Ammatillisellakin rintamalla on mennyt erinomaisen hyvin. Olen tehnyt vuoden aikana töitä, vain ja ainoastaan hyvien ihmisten ja kokoonpanojen kanssa. Laura Närhi, Souls, Plutonium 74, Soukous Hotel ja suurin työllistäjä: Sound Explosion Band feat. Jukka Poika & Raappana on ollut päällimmäisinä. Reggaepoppoo on itseasiassa ottanut tulta allensa niin vahvasti, että jo alkukesästä piti panna uusille kyselyille stoppi, joista pari olisi olleet erinomaisen messeviä ja mielenkiintoisia orkestereita ja hoitaa muille orkestereille tuuraajia, kun ei vaan yksi ihminen taivu kovin moneksi. Tattista Johan ja Eppu.
Festareita tuli nähtyä aika hyvin kesällä. Ainakin 30 keikkaa tuli vedettyä ulkoilmapuitteissa. Tais olla piirun ylikin. Parhaiten mieleen jäivät Provinssin ja Ruisrockin päälavat silminkantamattomin ihmismerin. Ja yks psykedeelisimmistä keikeistä oli se Beach Boysien lämppääminen. Niin ja tietenkin taannoinen TV- Offin Latvia-Liettua-Valkovenäjä-reissu.

Semmoinenkin homma sai jännästi oman painonsa, kun tässä on tullut asusteltua samassa kämpässä ja kaupungissa jo reilut kolmetoistavuotta. Mitään valittamista ei toki ole ollut, mutta jokin pieni muutoshakuisuus on kytenyt mielissä jo tovin. Isompi asunto nyt pääasiassa. Ja kas, kaksi kuukautta sitten tie vei ihan sujuvasti ja näppärästi Tampereelle. Kun pyyntö kävi, meni vajaa päivä pähkäillä jotta muuttaisimmeko ja miksemme olisi muuttaneet? Vaimo sai vieläkin mielekkäämpää työtä ja mullehan nyt on ihan sama, mistä mä keikoille lähden. Lisäksi saimme sen isomman kämpän hyvällä sijainnilla ja minä samalla mitä mainioimman työhuoneen.

Niin nyt kun hoksaa, niin omituisuttaa, että mulle on kertynyt näemmä harrastuksia kosolti. Pyöräily ja valokuvailu, sekä kalastelu nyt ovat olleet kehissä aina, tai ainakin hyvän tovin ja voivat pulleasti edeskin. Mutta tänä vuonna kehiin on tullut muitakin liikunnallisisa hyveitä, kuten ei-niin-säännöllinen-mutta-kuitenkin- Juoksentelu. Se onkin kivempaa, mitä peruskoulun liikunnan opettajat antoivat ymmärtää. Ja ennen niin kovassa huudossa ollut rullalautailuharrasteeni, joka piti lopettaa liiallisten nivelrikkojen vuoksi, on saanut re-inkarnaation lonkkailun muodossa. Niin ja se miekkailu. Muuttohommien ja reissujen vuoksi se on jäänyt loppuvuodesta vähemmälle, mutta veri vetää salille kovalti. Tammikuun lopulta alkaa nääshallilla uudet kurssit. Sinnepä sitten kalpaa kalisuttamaan.

Molskilla akustiikan kanssa

2011-12-19T14:28:00.003+01:00

Voin kuulkaas kertoa, ettei tuo akustiikka ja fysiikka sen pohjalla ole äkkiseltään ihan sieltä helpoimmin omaksuttavimmista asioista.

Kollegoiltakin tuli mm. eräällä suljetulla herrakerhoforumilla linkkimuotoisia kommentteja, kun loihe kyselemään vinkkejä, käsillä olevaan työhuoneen virittelyyn. Enkä yhtään ihmettele, miksi tämä, sekä tämä nousi esiin.

Eniveis, syttä tahi savea kohden kävin reippain mielin. Huonehan on siis kerrostalokolmion, juuri sopivan kokoinen pikku soppi. sisämitoiltaan 4m/2.7m/2.7m Takaseinällä on vaatekomeroa, toinen sivuseinä betonia ja toinen kyprokkia. Diffuusorina toimivat molemmin puolin sijoitetut kirja, sekä CD-hyllyt, jotka lienevät vallan mainioita absoboimaankin, massallansa. Kukaan ei liene koskaan laskenut peruspokkarin, tahi kovakantisen absobiokertoimia, joten niistä ei sen enempää ole faktaa esittää. Tässä kämpässä on vissiin tehty rakennusvaiheessa jotakin oikein, kun ensi kuulostelemalla, eli mölisemällä ja gorillamaisesti rintaa hakkaamalla ei huone lähtenyt kumajamaan holtitta.

Maailman mahtavimmalta Hra Virtalähteeltä mittamikkiä lainaan ja optimaalista kuuntelupistettä metsästämään...

Ekka piti mitata vanhat uskolliset monitorini, josko ne vielä ovat voimissaan ja olivathan ne. Mulla toimii yhä edelleen muinaisen suomalaisen valmistajan, Proxsonicin Pro-X AK112 kaiuttimet, jota lähimpänä on varmaankin nykyään nämä Profelit. Kaiutin kyljelleen lattialle ja mikki eteen. Tulos on riittävän suuntaa-antava, vaikkei ihan TTK:n tasoa

Kun äänilähteen tila oli selvillä, piti löytää penkin paikka. Sitä lähdin hakemaan ns 38%-säännön kautta. Linkin takaa tarkempaa faktaa asiasta. Tästä olisi ollut oikeaoppisinta edetä siten, että mittamikki sijoitetaan siihen ja lähdetään liikuttelemaan kaiuttimia huoneessa, kunnes mittari näyttää tasaisinta mahdollista käppyrää. Mutta koska mikki on kevyempi, kuin aktiivikailotin, nostin skoben penkille ja liikuttelin sen sijaan mikkiä. Sitten kun näytti suht suoralta, niin pönttö siihen. Tässä huoneessa sijoitukseksi tuli 50cm takaseinästä ja 80 cm sivuseinistä, jolloin kuuntelukolmion sivunpituudeksi jäi mitä mainioin 110cm. Tykkään nimittäin pitää lähikuuntelun kirjaimellisena. Ja mitä lähempänä kailottimet, sitä vähemmän huone pääsee sotkemaan soundia. Silti piti vielä hioa ja tutkailla, mitä eri etäisyydet tuovat tai vievät mukanaan. Oheinen graafi näyttää aika hyvin, miten pienetkin muutokset vaikuttavat lopputulokseen melkolailla:

Nyt kun kuuntelun paikat oli löydetty, oli aika pistää ne aiemmin valmistamani tubetrapit tulilla ja katsella, mitä kivaa niillä saa käppyröihin. Tiedän... Nurinkurista toimintaa, rakentaa ensin ja tutkailla sitten, mutta puuhun voi kiivetä niin monella tyylillä!

Yks tyyli on mm. sellainen, että hukkaa mittaustuloksen tästä vaiheesta. Eli menemme seuraavaan.

Kuten ylläolevasta käppyräviidakosta näkyypi punaista viivaa seuraamalla, melko hyvin menee, mutta botneosastolla tulee pari huonemoodia sotkemaan kuvioita. Ja se graafi joka tulisi tähän, kertoisi että ko. putket vaikuttaisiat aika kivasti, mutta kuitenkin parhaimmillaankin pari, kolme desibeliä. Se on jokatapauksessa eri jees, koskapa soundi on näin ollen jo ihan mukiinmenevä. varsinkin kun myös keskialue rauhoittui mukavasti.

Mutta sepä ei minulle riitäkään. Priimaan pitää pyrkiä! Jos Genelec:kin on ottanut pöntöissään käyttöön DSP-korjauksen, niin miksen minäkin? Genet tosin maksavat öö... ziljardin, mitä mulla ei ole, toisin kuin seikkailumieltä.

Ensin testasin ihan hupiin ajaa logicista pinknoisea, äänittää se erikseen molemmista kaiuttimista ja syöttämää nämä filet ohjelman omaan match Eq:hun. No lopputulos oli heti todella rohkaiseva. Kaikki selkeytyi kummasti. Vähän liikaakin. Soundista tuli jo vähän turhan "hyvä". Haussahan on realismi, eikä hype. Enivei, suunta oli täten selvillä. Sittenhän mä muistin jostain lukeneeni erään valmistajan eräästä plugarista, jolla homman saa mittailtua kuulemma erittäinkin hyvin ja tarkasti. Google huutamaan ja paljon positiivista arviota tuuppas silmille. Mutta minähän en usko, ennen kuin kuulen. Semminkin kun en ole ollut ihan vakuuttunut kaikista ko. lafkan tuotoksista. Mutta mitenpä demotat? Softa kun tarvitsee mukaansa oman mittamikkinsä. Kopiointisuojaus on tehty ruuvaamalla mikin vastetta, joka sitten kompensoidaan softassa. Noh sanotaanko tässä vaiheessa, että pienellä mäkkaiveriudella sain kierrettyä ongelman ja lopputulos oli ihan hämmentävän hyvä. Tämä meni saman tein hankintaan!!! Botnesta tuli erinomaisen tiukka. Kekkarikomotus hävisi tyyten ja yläpää raikastui juuri sopivasti. Vielä viimeisiä säätöjä tubetrappien kanssa ja kas, paras paikka löytyikin noin puoli metriä irti seinistä, kaiuttimien viereltä. Ohessa vielä viimeiset mittaukset DSP-korjauksen kanssa. Putkilla ja ilman:

Ja vielä vesiputousnäkymä, joka kertoo jälkikaiunta asioista enämpi. Ei hassumpi sekään:

Noita käppyröitä kannattaa tulkita se mielessä, että monitorini toistavat jonnekin ´bout 40Hz taajuuksiin ja siitä alaspäin näkyvät ovat erinäistä ilmastointi, liikenne ja mitälie kumua.

Loppuviimetulemana sanottakoot, että kohtalaisen viilaamisen ja pienimuotoisen akustoinnin tuloksena, sai kuuntelun niin asialliseksi, että siihen tohti vielä mennä sorkkimaan DSP korjauksella. Ko. metodi, ei nimittäin ole todellakaan mikään viisastenkivi, vaan enemmänkin hienosäädin.
Lommoista ladaa on turha yrittää puunata vesihiomapaperilla.

Ja kaikkeen mitä yllä olen kirjoitellut, tulee suhtautua erinomaisen varauksella. Mulla on vuosien kokemus mitä erilaisimmista pajoista sekä nurkkauksista, huippustudioihin. Enkä mä osais kysyttäessä kertoa, miten rakennetaan pomminvarmasti hyvä kuuntelu. Paitsi tietenkin viittaamalla alun linkkeihin.

Akustillista pohjustusta

2011-12-14T12:24:00.001+01:00

Tiedättekös, mikä voi ajaa ihmisen hulluuden tuntumaan? Vajavaiset tiedot ja taidot, mutta palava halu päästä priimaan.

Anekdootin tynkää alá "setä muistelee:"

Aikoinaan eräässä kohtalaisen kokoisessa kalliolaisessa kellaripajassa, päätimme nuorten miesten rajoittamattomalla itseluottamuksella, panna akustiikan kuntoon ihan omatoimisesti. Viereisen teatterin varastosta kerjäsimme raskaita kankaita takaseinälle ja lisäksi rakensimme kipsilevystä ja vuorivillasta ihan helevetin järeitä bassoresonaattoreita.yhteensä jotain neljä neliötä. Ihme, jos ei nillä huminat kaikkoa.
Ihme tapahtui kuin tapahtuikin ja ihan samanlainen bassokomotus jatkui entisellään.

Kierot keinot käyttöön ja mallasviskiä ostamaan. Tällä lahjoimme erään kaverin isän tutun, vanhan liiton akustiikkagurun piipahtamaan pajallamme. Ensin ukko tuumasi, että jotta noi rakentamamme paneelit toimisivat, pitäis niitä olla rutkasti enemmän. Sitten hän kaivoi taskustaan mittanauhan, johon oli merkattu aallonpituudet, nosti kaiuttimet ihan eri mestaan, käänsi koko kuuntelurintaman toisin päin ja ennen kuin rupesi mittailemaan huoneen vasteita, tarkisti hän että itse pöntöt toimittaa suht suoraa ääntä. Toimittivathan nuo. Noh ääntä ulos ja kas, soundi oli kerrasta mitä erinomaisin. Vielä lähtiessä evästi, että jos halutaan priimaa, niin laskekaa kattoa kuuntelupaikan yltä, niin paljon kuin vaan kehtaatte ja tunkekaa täyteen hengittävää materiaalia.
Luovina jässiköinä, pulttasimme yhden pajan osakkaan futonin rungon ylösalaisin kattoon ja kävimme ryöstämässä uffin keräyslaatikon akustillisiin tarpeisiimme.
Siitä tuli kuulkaas niin hyvä, että mulla on ollut sitä kuuntelua monesti ikävä. Soundi asettui nätisti
kolmen desibelin haarukkaan, mikä on loistava suoritus, mille tahansa huippustudiolle. Kyllä kelpas pommarissa kuulkaas vääntää teknoa ja rokkiva!

Kuva ei liity tapaukseen, vaan on veljeni Ylen M1 studiolla.

Tämä siunaus oli samalla myös kirous; Koskapa soundi sattui kerrasta niin herkulliseksi, ei me musan väännöltämme ikinä maltettu viimeistellä pajan muita tiloja, vaan mesta näytti rakennustyömaalta hamaan tappiinsa asti.

-------------------------------

Ja tämä jorina on vähän niinkuin pohjustus seuraavalle postaukselleni, jossa vihdoinkin tulee olemaan niitä mittaustuloksia mm. niitten tubetrappien tiimoilta. Tässä on kuulkaas mittailtu ja pähkäilty optimaallista kuuntelua jo pari päivää. Alkaa asettua yllättävän hyväksi, tosin yllättävin ratkaisuin.

Homma putkeen

2011-12-08T15:23:00.001+01:00

Viikko sitten lupasin editeerata tubetrappien rakenteluveideon katselukuntoon. Noh nyssois valmis.

Enpä oo ennen videota juuri leikannutkaan ja siltä se myös näyttää. Sen verran hauskaa puuhaa se kuitennii oli, ettei jääne vimeiseksi. Puhesoundi on mitä on, koska löysin ulkoisen mikrofonin erään muuttolaatikon pohjalta vasta toissapäivänä, mutta kyllä siitä selvän saapi.

Mittaustuloksia joutuu odottamaan vielä ensviikkoon, koska kustilla on nykyään ilmeisesti ykspyöränen, eikä Hra Virtalähteen yliystävällisesti postittama mittamikki ole vieläkään saapunut toimipaikkaani.

Ja tässä vähän luita lihan sisään, jonka bongasin vasta putkien teon jälkeen. Vielä kun osaisi hyödyntää teoriaa käytännössä: Artikkeli aiheesta.

Lokki ja muita sattumuksia

2011-12-01T13:23:00.001+01:00

Tää voi tulla ihan puun takaa, mutta mä olen rakentanut vaihteeksi kotiamme.

Olkkari on jo kondiksessa. Vaimo halus tälläkertaa niin, ettei joka paikka tursua piuhoja ja äänentoistovälineitä, mikä on mielestäni ihan kohtuullinen toive, joten sain siitä oivan syyn piipahtaa mäkkikauppaan ja ostaa appleTV:n, joka mahdollistaa langattoman äänen ja kuvan siirron reteoihin.
Samalla luovuin surroundista, eli pari skobea vähemmän ja saman verran piuhoja. Surroundin feidaus oli aika helppoa. Edellisessäkin kämpässä takakailottimet makas selällään sohvan takana ja het olivat säädetty vielä hyvin hiljaiselle. Minusta koko homma on ihan susi. Se tapahtumahorisontti on siellä edessä, siinä laatikossa, eikä siihen keskittymiseen auta se, että joku rapisee selän takana.

Taannoin pähkäilin kirjoitelmassanikin sitä, että hieno ja mahetsu tv taso maksaa maltaita. reilu tonttu on minusta iso raha. Vaan onneksi maailmassa on Ikea! Melkolailla samanlainen kun se kallis, löytyi sieltä alle komeen sataan. Voittoisa tonni jäi siis taskuun. Vaan eipä jäänyt kauaa. Mä olen tänne muutosta asti kuolannut viereisen sisustusliikkeen ikkunassa möllöttänyttä löhötuolia ja pakkohan siihen oli mennä persustaan asettelemaan. Liikkeessä selvis, että ko. mallikappale olis tarjolla lähes kolmasosahintaan, joten se lähti samoin tein kantoon. Nyt on kissallamme peti, jonka ovh on lähes puoltoista tonnia. Muitten on turha yrittääkkään. Ei väistä!

Pähkäilin myös sitä keittiön valaisinta, joka ei ole ilmainen sekään. Niin eiköhän kohta tule Ihanainen Juuso ihanaisine vaimoineen kylään pahvilaatikko kainalossaan. Ette arvaa mitä sieltä paljastui.
Ai, mistä arvasitte?
Hitto meillä on kivaa ja nättiä nyttennii. Vielä joku kaunis päivä me saadaan roudattua tuo sohva uudelleen päällystettäväksi ja homma senkun paranoo!

Tuli muuten käytyä siellä Ikeassa uudemmankin kerran. Silleen niinku kunnolla. Ostin nimittäin sängyn, pari kirjahyllyä, laatikostoja ja pöytiä. Oli näetsen makuuhuoneen ja työhuoneeni vuoro.
Mun täytyy nyt manifestoida tässä valtavirranvastaisesti, että ikea rulexoi! Ne tollot, jotka väittää että sieltä saa pelkkää paskaa, joiden osat ovat mitä sattuu ja joita ei kokoa mensan puheenjohtajakaan, ei tiedä mistään mitään. Jos viitsii seurata ohjeita, niin niistä paljastuu suorastaan nerokkaita insinöörityön oivalluksia ja kaikkia osia on just sen tarvittavan verran, plus se yksi ylimääräinen ruuvi, sen hukkuneen tilalle. Ja juu, ne on lastulevyä ja vastaavaa puukuitua, mutta näytäppä mulle nykyaikana massiivipuinen uusiohuonekalu, joka ei ole "rustiikkia".

Samalla rakensin huoneen nurkkiin tubetrapit, ylenmääräisiä kuminoita syömään. Ihan nappasin puuhasta videonkin vallan. Paan sen jakoon, jahka ehdin editeerata ja saan vähän mittaustuloksia aikaiseksi faktakauhaan. Sillävälin voitte tuijotella pikakelausta huoneen kasailusta:

Maittavaa savuporoa

2011-11-21T11:25:00.001+01:00

Nyt kun alkaa kausi loppua, niin pitää viimeistään hehkuttaa tuota mun savuporoani.

Tilasin näettäin tuossa syssymmällä Reindeer longboardsilta, a.k.a lapin hulluilta, lonkkarin.
Se oli kuin mittatilauspukua olisi hommannut, sen verran räätälöityä puuhaa. Kaikki infot jouduin antamaan, kengän koosta lähtien. Meilit viuhuivat speksejä ja terkennuksia viikon. Mutta kyllä kannatti ja täytyy sanoa, että toi lauta on kuin tehty mulle, mikä johtuu pääasiassa siitä, että se on just mulle tehty.

Sillä jaksaa potkia pidempiäkin matkoja keveästi. Ihmisten välistä se liikkuu sukkelasti. Pysyy kengissä kiinni mitä kummallisimmissa manöövereissa ja voi mahoton, miten stabiili vehje se onkaan! Kävin samantein laskemassa ne stadin hurjimmat mäet, joihin en lushin vandellalla uskaltautunut ja se sentään on suunniteltu nimenomaan syöksylaskuun! Kaiken kaikkiaan tää on vielä kertaluokkaa parempi ja monipuolisempi dekki, mitä olisin voinut kuvitellakkaan. Niin ja lisäksi täytyy mainita, että näitä ei tule ihan heti samanlaisia vastaan ja huh, miten rujon kaunis laitos tuo onkaan!

Nippelitiedosta kiinnostuneille täytyy mainita, että trukkeina mulla on 190mm sabret (mitkä muutkaan kelpais miekkailun harrastajalle?) ja perusnakkeina metro motionin renkaat, jotka tarjoavat mitä smootheimmat slaidit, olematta kuitenkaan arvaamattoman liukkaat. Toinen vaihtis on sit grippaavammat ja leveämmät Cultin Deathrayt.
Trukkibushingseiksi on löytynyt tällaiselle 80kg/190cm hujopille just sopiva yhdistelmä: Jämäkkä sabren 93a alle ja päälle astetta löysemmät venomin 90a gummit.

Tulis pian taas kevät, niin pääsisi tyyppailemaan näitä mainioita mäkiä, mitä Tampere on täynnänsä!

Pat & Mat meiningeissä

2011-11-15T12:17:00.000+01:00

Lähiaikoina olen rempannut...

Uuden kämpän seinistä revittiin kättelyssä vanhat kahekskeetluvun ilmentymät, eli ruskeat kangastapetit välittömästi fiduun, joka ei tietenkään sujunut täysin kivuitta. Tapeteista jäi taustapaperi seinään. Internetin tietäjät, sekä parikin remontti-ihmistä kertoivat, että sitä on kyprokista ihan turha yrittää poies, mutta vain yksi kannustava täti-ihminen paikallisessa rautakaupassa, sai meikäläisen päättämään hypätä sysiin, tahi saviin. Myös se tuki koettamista, että me haluttiin seinistä tasaiset ja tietyn sävyiset, eli maalatut, eikä maalattavia tapetteja saa kuin kohokuvioituina. Mikä on sangen omituista.
Loppujen lopuksi juuri sopivan maltillisella annostelulla kuumaa vettä sienestä seinään ja noin 10 min. ässehtäminen, irroitti paperin, sulattamatta kyprokkia. Olihan se silti vittumaista ja aikaaviepää puuhaa, mutta mitäpä sitä ei asuntonsa ja visionsa eteen tekisi? Vielä tanakka hionta ja perusteellinen värikarttain tutkinta, niin nytpä meillä on olkkarissa uudet seinät. Isot seinät vivahtavat keltaiseen ja töllöseinästä tuli aavistuksen sinervään taittava neutraalin harmaa.

Seuraavaksi olis vuorossa keittiön seinä, jonka väri tulee olemaan aika lähellä sitä helvetin aluspaperia. Se nimittäin oli kovin kivan värinen, vaikkei materiaali viehättänytkään. Niin ja eteiseen pitäis löytää vielä jotain nastaa. Ehkä vihreetä tapettia tms. Ikinä en oo tapetoinu, mutta onneksi netistä löytyy konstit kaikkeen:

Ei oo kuulkaa helppoa tää sisustushässäkkä. Niin tai halpaa. Löydettiin nimittäin se The TV-taso, ja johan hinta hyppäsi. Miksi tyylikäs ja hyvä, on myös kallista? Keittiön lamppukaan ei ole ihan ilmainen.
Onneksi sängynrungon saa ikeasta, kuten myös pienellä häkkäämisellä mun työhuoneen/studioni kaluston.

Niin ja hei, tää Tamperehan on ihan mahtava paikka ja Amuri, mitä parhain kaupunginosa. Kaikki kaupat lähellä. Safkaa, soittimia, kirjoja, alkohoolia ja kirppiksiä riittää. Niin ja loistavia ravinteleita. Hämeenkadun gastropub on vahvana ehdokkaana uudeksi juttutuvaksi. Hyvä sushimesta on vielä hakusessa.

Lieviä sopeutumisvaikeuksia ovat aiheuttaneet tervehtivät bussikuskit, sekä kaupankassat jotka kommunikoivat kokonaisilla lauseilla. Kaikkeen tottunee.

Nyt pitäis vaan keksiä jotain duunintynkää vuodenvaihteeksi. Jukka Poika, Raappana ja varsinkin bändinsä SEB, on keikkatauolla helmikuuhun asti, joten keikoille saa kernaasti pyydellä. Nyt olis hyvää aikaa myös miksailla äänitteitä. Vihi vihi ;)

Hämmentävä reissu, mutta tulipa tehtyä sekin!

2011-11-09T21:28:00.001+01:00

Olipa taas perusteellisen vekkulia ja hämmentävää keikkareissua. Kutsu kävi lähtä TV-Off:in kanssa lämmittelemään 30 Seconds to marsia Latviaan, Liettuaan ja Valkovenäjälle.

Pari seikkaa soti lähtemistäni vastaan, joista toinen oli luonteeltaan henkilökohtainen ja toinen yhteiskunnallinen.
Oli nimittäin maanantai iltana vähän ankeaa heittää vaimo, kissa ja muuttokuorma Tampereelle, nukkua viiden tunnin yöunet ja lähtä aikaisin köröttelemään takas stadiin, missä auto omistajalleen ja hopi Tallinnan lauttaan.
Toinen ankea asia oli Lukaschenko niminen diktaattori. Toisaalta ei liene mun asiani evätä kansalta tuotakin ilonpilkahdusta.
Vaimo jokatapauksessa potki evästäen: "Tuot sitten pesukonerahat mukanas" Valkovenäläinen pesukone ei siis kelvannut. AEG piti oleman.
( Joka muuten löytyi eilen kadun toiselta puolelta sijaitsevasta kodinkonekaupasta. Nokkakärryt lainaan ja 80m hissiin.)

Oli hommat aika isollaan. Heti latviassa oli vastassa melko kookas jäähalli. Jotain kymmenisentuhatta ihmistä ja mainio pore. Sen toisen bändin tekniikka oli aika massiivista ja henkilökuntansa mitä mukavointa ryhmää. Tultiin heti juttuun. Tekniikan jampat diggas, kun meillä oli setuppi jätkätty niin, että monitorointikin meni oman räkin kautta. 9 kanavaa, joista 8 lähti Suoraan räkistä. Eka ääntentarkistelu jäi 12minuttiin, kun tuli komento että nyt pitää lopettaa, kun poket ei kykene enää pitämään jengiä ulkopuolella. No siinä samassa sellaisen autotallioven tyyppinen nosto-ovi jo repeileekin liitoksistaa ja meno äityy ihan zombieleffaksi. Ensin läpi tunkeutuu käsiä, sitten jalkoja ja kohta kauhea lauma teinityttöjä vyöryykin koskena kohti lavanedustaa. Paine käy pian liian suureksi ja etumaiset kaatuvat jalkoihin. Eli katastrofin ainekset ilmassa vahvasti! Järjestysmiehet saava massaallaan hillittyä purkautuvaa ihmisjoukkoa, mutta alla kiljuvat tytöt ovat jumissa. No mehän hyökättiin päämiksaajan kanssa sekaan ja ruvettiin miehissä repimään alimmaisia tyttölapsia esiin. Olivat muuten tiukassa. Mutta ei auttanut, oli pakko jaksaa ettei tule ruumiita. Eikä tullut. Mutta hermosavuilla vapisi kädet adrenaliinin jäljiltä aikamoisella amplitudilla. Melko paskasti järkätty sisääntulo. 10 000 hysteeristä teiniä vajaan 4m oviaukon läpi. Jees jees.

Olettekos muuten kuulleet lähiaikoina hyvää Latvialaista listapoppista? Ai ette. No siihen kuulkaas löytyy ihan syykin. Pyörin pari tuntia pääkaupunkinsa ytimessä, enkä löytänyt yhden yhtä musiikkilaitteita myyvää liikettä. Pitäkööt oktavan mikkinsä, mitkä olisin ostanut, jos olisin edullisesti saanut.

Lietuassa oli sisääntulo järkätty huomattavasti paremmin ja kulkuaukkoja oli varattu kokonaista neljä. Eikä niitäkään avattu yhtä aikaa. Olin laiskalla tuulella ja painuin heti keikan jälkeen hotellille räpättämään vaimon kanssa googlen videopuheluitten kautta. On meinaan pikkaisen halvempaa ja rattoisampaa, kuin höpöttää käläkättimessä kaukopuheluita. Ja tämä koski varsinkin Valkovenäjää. Soitetut puhelut 2.60€/min. Vastaan otto vähän alle kaks ja tekstarit jotain 30senttiä kappale. Tiedonkulku on näennäisen vapaata, mutta ilmaista se ei oo.

Maahan piti muuten lähtä aamulla hyvissä ajoin, kun tullimuodollisuuksissa mennee kuulopuheiden mukaan 2-6 tuntia. Noh menomatka meni aika iisisti. Aikaa ei mennyt kuin 2.5h. Kukaan ei puhunut rajalla sanaakaan ymmärrettävää kieltä, muttei meidän tarvinnut siitä huolimaatta ravata lippuinemme ja lappuinemme kuin kahdeksalla eri luukulla. Yhdellä luukulla setä hätisti vihaisesti toiselle, mutisten jotain "bisi bisi" tms. Kiirettä pukkasi näemmä; Ukko piti kättään hiirellä ja tuijotti kiinteästi windowsin työpöytäkuvaa.

Minskiin saapuminen oli melko hämmentävä kokemus. Kartoista ei ollut mitään hyötyä ja GPS:kin näytti vain päätiet. Eli kiintopisteet oli vähän hukassa. Keikkamestan ja hotellin osoitteet oli kirjoitettu meille länsimaalaisittain ja seinissä luki vänäläistä kiemuraa. Eikä sekään auttanut että osattiin koodata kirjaimet, kun itse kirjoitusasut ja nimetkin vaihtelivat. Noh, sittenpäs joku neropatti hoksas, että lähetetään osoitteet tekstarilla kaverille suomeen, joka kaivaa gmapsista leveys ja pituuspiirit, jotka syötetään GPS:ään. Toimii!!!

Itse Minsk oli mahtipontisen pompöösisti rakennettu kaupunki. Ensin on identtistä kerrostalokompleksia silmänkantamattomiin. Keskusta taas on niin pylvästä ja krumeluuria ja ikuista tulta ja voimahahmopatsaita nyrkit pystyssä ja fallos-symbolia ja vallan temppeliä siihen pisteeseen, ettei mikään enää näytä miltään.

Keikkapaikka oli paikallinen jumppasali, eli atletiuden temppeli. Järjestyksenvalvojat näyttivät siltä, ettei niitten kans kannata alkaa... Eikä kukaan alkanutkaan. Sievästi olivat, mitä nyt biisien välissä huusivat ja hakkasivat käsiään yhteen. Keikan jälkeen taas pian nukkumaan. Lähtö oli nimittäin kaavailtu jo aamukuudeksi, jotta jää vähän pelivaraa tullissa. Ilta ysiltä oli määrä olla Tallinnassa lautalla, mi veisi takaisin itämeren valkeaan helmeen. Autojono tullissa ei ollut suurensuuri, eikä edes pitkänpitkä. Siis henkilöautojono. Rekkajono oli useamman kilometrin, mutta sitähän emme laske. Muuten siis hyvä, paitsi että se ei juurikaan liikkunut. Meillä meni sitten rajamuodollisuuksissa seitsemän (7) tuntia!!!
Sitämyöten oli homma hävitty, joten köröttelimme iisisti ja kävimme Vilnassa syömässä hyvin. Sinä pänä tuli sitten istuttua econolinessa tuommoiset yhdeksäntoista tuntia. Ennätys, jonka en soisi rikkoontuvan ihan heti.

Mutta eniveis, reissu oli hämmentävyydessään ihan väärti. Tuli kolmella keikalla viihdytettyä aika lauma porukkaa kerralla ja vastaanotto oli ylitsepursuavaa. Oli myös mielenkiintoista kattella vierestä, miten tuommoinen vähän isompi musiikkiorganisaatio toimii, kuin rasvattu kellokoneisto. Ihan loistoryhmää, uusia tuttavuuksia ja muutennii erikoisen erinomaista hommaa. Ja se Digidesignin venue on oikeesti tommosiin hommiin ihan perhanan hyvä tiski. Analogidelayt ja focusriten kanavalohkot jäi tällä reissulla hotellihuoneeseen tyyten. Herra 30stm löi PA:n aina tiukkaan kuntoon, eli hain vain oikean failin ja katsoin että kanavat tulee läpi. Pientä hienosäätöä laulusoundiin / botneen ja kas, tsekki kesti joka päivä sen ´bout 10 min. Siis roudauksineen. Me likes.
Niin ja Heil soundin vokaalimikki toimitti niin loistavan laulusoundin, että se pitää ottaa tulevaisuudessa tarkemman tarkastelun alle.

Run Forrest Run!

2011-10-25T15:05:00.000+01:00

No huh huh. Nyt on aikaa, kun odotan vastausmeiliä ja nettikin pätkii niin taas pikapikaa heilutan lippuani.

Semmoista puuhaa ollut, kun Soukous Hotell. Afromeininkiä ja slow foodia. Oikein piristävää miksata välillä ihan erilaista kamaa. Hyvä on ryhmä ja lystikkäitä keikkoja. Jukka Poika on ollu solistina, mutta ens viikonloppuna sen pestin hoitaa Kilpeläisen Tuure.

Pitkästä aikaa käytiin Jukka Pojan ja Raappanankin kanssa keikoilla. Oli yks firmaveto, sit Hämeenlinan sirkuksessa, joka sivumennen sanoen, oli akustisesti yks suomen karmeimpia. Muutenkin oli kommelluksia siellä. Mutta lauantain Tavastian keikat huuhtoi kaikki edellisen illan pettymykset komiasti. Alkuillasta oli alaikäisille ja illalla täysikäisille. Aika hyvä meno, nimittäin molemmat olivat loppuunmyytyjä. Niin ja pojat pokkasivat samalla platinaa. Mikä on kiva!

Tässä samalla kun pitäis muuttaa lopullisesti, eli kuun vaihteessa, on sellasta hauskaa, että pe-la akselilla olen tosiaan Soukouksen kanssa Joensuussa ja Kuopiossa keikoilla ja 1.pv kun uusi koti olis tulilla, pitäis lähtä baltia-akselille minirundille. Kävi nimittäin pyyntö TV-Offin mukaan lämppäilemään 30 seconds to mars:ia. Siellä oottaa Latvia, Liettua ja Valkovenäjä tuollaisilla +10 000 vetävillä areenoillaan.
Vaimo sanoi, että tokihan menet, mutta tuot sitten pyykinpesukonerahat tullessasi. Ja minähän tuon. Vaikka astianpesukonerahatkin!

Eilen käytiin heittämässä yks muuttokuorma ja sille tais tulla hintaa vähän enemmän, kuin pelkät bensat. Tankilla jotenkin vähän huolimattomasti, vieraalla pakulla peruuttelin, semmoisilla lopputulemilla, että takana ollut Jaguaari otti vähän skraidua oveensa. Siinä venailin, että minkäköhänlainen dirika sieltä huoltamosta tulee aikoinaan huutamaan naama punaisena, mutta eikö mitä. Menin kun ihminen tuli sisältä autolleen ja oli jo lähdössä, juoksin tädin kiinni pahoitellen törmäilyäni. No sehän katsoi ekka mua kuin hullua, ja oli sen jälkeen lähinnä fiiliksissä siitä, että olin vaivautunut jäämään paikalle. Moinen käytös on kuulemma ko. tilanteissa nykyaikana harvinaista!??! Mikä helvetti ihmisiä vaivaa, kun ei osata ottaa vastuuta teoista? Muutenkin hän ja miehensä olivat harvinaisen mukavia ihmisiä, jotka ymmärsivät auton olevan kasa metallia ja muovia, eikä mikään kultasilmäterämussukka, johon kohdistuneet loukkaukset tulee ottaa rikoksina ihmisyyttä vastaan.

Huh... kaikkee muutakin on ja olis, mistä kirjoitella, kuten uudesta kultasilmäterämussukka lonkkarista ja eräistä mehukkaista mikrofoneista, mutta pakko lähtä taas juokseen. Laters!

Halipatsuippa

2011-10-19T16:08:00.000+01:00

Tää on tällanen ilmoitusluonteinen postaus, jonka tarkoituksena on vain ilmineerata, että hengissä ollaan.
On vaan ollu niin kovin hektistä lähiaikoina, että eip oo paljon kirjoittelulle jääny aikaa.
Silloin kun en oo keikalla, mä oon pakkaamassa, lajittelemassa, valikoimassa, remppaamassa tai ajamassa Hki-Tre väliä.
Jos tähän asti on laskettu kirjat ja levyt metreissä, on pienin yksikkö nyt laatikko.

Palaillaan taas, kun keritään. Sonmro!

Moro nääs

2011-10-04T11:23:00.000+01:00

Aika pahasti näyttäis nyt siltä, että Jazmanautin perhekunta on muuttamassa Tampesteriin.

Vaimo sai sieltä ihan ylittämättömän työtarjouksen, niin siinä on vähän hankala asettua poikkiteloin.
Semminkin, kun ei ole mitään syytä. Mun duunini on kerta sen verta liikkuvaista, että Tampere on oikeastaan parempi paikka, kuin Tsadi. Tai isäni sanoin: "Helsinkihän se on syrjäkaupunki ja Tampere keskellä."
Pääkaupunkiseudulle kuiteski heilahtaa aina tarvittaessa puolessatoista tunnissa, jos niikseen.

Kämppäkin on kateltuna keskustan tuntumassa. Ja täytyy sanoa, että vuokrataso panee hymyilyttämään.
Mä saan esimerkiksi oman työhuoneen, työnurkkauksen sijaan. Parvekkeella on näsin-neula, miekkailusali ja kirjasto on alta kahdensadanmetrin päässä ja tamperehan on mukavan mäkirikas kaupunki, noin niinku lonkkarointia silmälläpitäen. Niin ja avokeittiö sekä oma sauna on melkomoiset plussat!

Nyt pitäis pakata kaikki 13vuoden ajalta kertyneet sälät. Siinä on hieman tekkiskää.

Eilen oli miekkatreeneissä ihan kunnon mittelöä. Kalpa kouraan ja ukko sähköihin. On se kumma tunne kun snadi adrenaliinihyöky saa hymyn kasvoille. Nyt huomaa, että olis voinu hiukka himmaillakin. Meinaan että hyvä kun koivet liikkuu. Toinen nivunen on ilmeisesti revähtänyt ja muuta pientä.
Tää on kyllä yks siisteimmistä ja vaikeimmista lajeista, mitä oon puuhannu. Saa olla nimittäin melkoset refleksit ja hoksottimet, jotta hommasta tulee jotain.
Onneksi levymiksaaminen on istumatyötä.

1300km, sekä rapiat.

2011-09-27T09:49:00.000+01:00

Bussi vei toissaviikonloppuna miestä Joensuun ja Seinäjoen kautta Vaasaan. Tuli sitten istuskeltua loppurytistykseksi tuollaiset 1300 km.

Ilosaaressa oli jotkut vekkulit opiskelijabileet. Satoi kovasti ja tilat olivat ahtaat, mutta jengi kaikinpuolin mukavalla tuulella ja messissä, niin mikäs siinä. Ainoa ongelma oli Jammun M7CL mikserin kanssa. Oli mokoma liuiltaan tullut tiensä päähän, koska ne jumittelivat layerihyppelyjen päätteeksi miten sattuu. Snare jäi pasuunan ohella yleensä nolliin. etc. Ehkä ne liut olivat tosiaankin förbii, tai sitten siinä tiskissä oli vakavia kalibrointiongelmia. Paha sanoa, koska Digidigi.

Seuraavana päivänä oli meno hyvin samanmoinen, paitsi sade. Mesta oli rytmikorjamo, ja sitämyöten kaikki bueno (paitsi akustiikka), mutta paha kyllä, siellä möllötti samanmoinen tiski, kuin edellä. Se oli tosin ihan kaikin puolin toimiva vehjes, mutta hitto kun ei normaaliaivoinen osaa sitä konfata mieleisekseen. Puolisen tuntia yritin saada sen semmoiseen moodiin, että auxinamikkaa kun painaa, niin näkyy ne sendit niillä liuilla. En onnistunut. En myöskään osannut panna auxeja post-asentoon. Säkällä menivät. En osaisi toisintaa. Talonmieskään ei osannut auttaa... ja mikä manuaali?
Tein sitten ihan nappuloita pyörittämällä sen efektoinnin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun mistään ei oikein näe kertavilkaisulla, että mitä lähtee mistäkin ja kuinka paljon. Ja useamman kanavan lähtöjä ei voi vääntää moisessa moodissa yhtä aikaa, niin oli se vähän haikeeta. Digidigi. Lohdutukseksi subbarit meni alas asti! Sai ne nuorisolaisten solut jakautumaan silleen kivasti.

Ah Vaasa. Ihanain ihmisten kaupunki! Iisi roudaus ja Midaksen pikkutiski vastassa. Puhumattakaan mailman palvelualtteimmista tekniikan ukkeleista. Aina kun on räkissä useampia DBX 160 kompuroita, niin hymyilyttää väkisinkin. Niin ja ehdittiinhän me käydä saunomassa ja Tom Yam- raflakin löydettiin, vaikka yrittikin relokaloitumisellaan eksyttää meidät. Toimi! Keikka oli suxee. Vain yksi ihminen horjahti liikutuksessaan räkkiäni päin, saaden vain vähän tuhoa aikaan. Kaiku ja delay, meni tuon sekunnin aikana melkomoiseen jojoon, mutta ko. asetukset säilyivät taustalla muuttumattomina ja biisi oli vika, niin maaliin päästiin komiasti.

Nyt on tosiaan reggaehommissa reilu kuukauden tauko, mutta eiköhän tässä hommaa piisaile. Eräs afrobeat projekti ainakin lähtee tulille ja voihan sitä välilä vähän himmaillakin.

Keskiviikkona isäni täytteli 65v ja sen kunniaksi Oulussa oli iso bändi keikallaan. Niin minäkin.
Faija oli säveltänyt pari biisiä, joita sitten veivattiin Free Okapin ja Staalinin Urkujen voimin.
Oli komiata ryskettä kuulkaas. Homma meni moniraitaisesti talteen, mikä olis tarkoitus miksutella, kunhan saan ehtiäkseni.

Staalinin Urkuja on muutennii kuultavissa tätänykyä täällä internetskussakin. Saimma aikaiseksi latailla vahoja äänitteitä ja keikkejä tuonne soundcloudiin. Sieltäpä sitten yytsimään!

Jazmanautin seuraavissa jaksoissa mm: "Miten ostetaan floretti." "Miten hommataan mittatilauslonkkari" Sekä: "Kuinka selvitään elämänmuutoksesta kunnialla ja hymyisnä"

Kamerasiaa

2011-09-16T09:47:00.002+01:00

Kesällä taannoin olin miksauspuhteitteni lomassa ottamassa tapojeni takaa keikkakuvaa, mutta jo parin kuvan jälkeen vanha ja uskollinen Canon 30D runkoni ilmoittikin ei-niin-terveen äänen saattelemalla, että erroria pukkaa ja kovalti. Lievä pettymys iski koteloon, muttei kuitenkaan epätoivo. Olinhan jo tovin haaveillut päivittäväni rungon joskus vuoden loppupuolella uudempaan. Ja ehkäpä vanha kone olisi vielä korjailtavissa?
Vehjes mukavalle taikurisedälle kamppiin, joka sitä aikansa hypisteltyään, päätyi siihen tulokseen, että moottorin, joka kontrolloi kaikkea mahdollista, kiinnikkeet ovat pettäneet. Ja sehän tarkoitti, että koko sisuskalut olisi pitänyt korvata uusilla. Ei maksanut vaivaa.

Ei auttanut muu kun painua kamerakauppaan. Perinteisen kallis Rajala olikin ylläri, kun sieltä sai pari kuukautta käytössä olleen 60D:n sopuhintaan. Kuulemma setä, joka sen oli ostanut, oli palauttanut sen melko pian ja hankkinut tilalle 5D mkII -rungon. Ja arvatkaas huvittiko, kun katselin sen muistikortille unohtamia kuvia; Ei se, että kameran vaihtaa kaks kertaa kalliimpaan, tee niistä kuvista sen parempia, jos ei yksinkertaisesti ole silmää siihen hommaan.
Eniveis, mä olen ollut tähän runkoon ihan tajuttoman tyytyväinen. Ei napinan aihetta, millään osa-alueella. Ergonomiasta lähtien kaikki on menny parempaan suuntaan.

Lisäksi kun menin hommaamaan sigman 50mm f1.4 AF linssin, niin löytyy sitä valovoimaa ja piirtoa vähän mimmoisiin tarpeisiin kyllä! Niin ja kummasti ennen aina kamerassain killunut 24-60mm zoomi on ollut vaimon kameran nokilla siitä asti. "Jalkazoomi" on pop!:

Ainoa homma, mitä olin vielä vailla, oli uusi tähyslasi, jossa olis splitti/microprisma tarkennus. Meinaa sanoa, sellanen tarkennushärpylä siinä etsinkuvassa, jolla entisvanhaan saatiin se tarkennus manuaalisesti kohilleen. Noh ameriikastahan sellaisenkin sai mittatilailtua ja nyt on manuaalilinsseilläkin tarkenteleminen näppärämpää. Lisänä fiilis!

Manuaalilinsseistä puheenollen: Ruotsista kirpparilta (3€) -löytämäni priimakuntoinen Meyer Optik Gorlitz Lydith f-3.5/30mm linssi, on ollut siitä lähtien hurjalla käytöllä. Tää vaan piirtää niin mahdottoman hienosti:

Bonarina tää on hiottu (tms? Kertokaa viisaammat.) niin että valot saa hollywood efektin aikaiseksi hämärässä:

Seikkaillen ja miekkaillen

2011-09-13T13:17:00.002+01:00

Uusi postaus alle viikossa, whoaa!!!

Toissaviikonloppuna kävimme vaihteeksi Jyväskylän Lutakon nyppäämässä täyteen porukkaa. vihdoinkin se niitten uus crestin tiski oli iskussaan. Jotain ihme logiikkaongelmia sen kans oli pukannu, kun ne on sitä fiksailleet ja vaihdelleet jo tovin. Noh nyt toimi ja tykkäsin.

Seuraavana päivänä vuoron sai Kuopion puikkari. Mä en oo satavarma, mutta jotenkin musta tuntuu, että mesta oli mulle joko ihan uus tuttavuus, tai sitten mä oon käyny siellä joskus aikojen alussa disco-orkesterin kanssa. Oli miten oli, tupa oli ihan äärilleen tukossa ja ilmeisesti homma toimi, vaikka tsekissä meinaskin usko loppua, kun PA-ei ollu ihan tätä päivää ja akustiikka oli perinteisen suomalaisen musiikkiklubin mukainen, eli kauhee riipivä kammio. Paha mennä sit sanomaan sieltä huoneen toisesta päästä, mutta ainakin niitä käsiä oli pystyssä siinä välissämme siihen malliin, että taisi kelvata.
Seuraavana aamuna suurin osa bändistä oli lähteneet jo aamujunalla toiselle keikalle, joten roudaamassa oli aika alimittanen väestö... ja väsynyt. Tommi (flunssansa takia roudauksesta vapautettu) osuvasti tuumasikin, että "Jasse sitten kiroili kamat bussiin"

Siitä seuraava viikonloppu meni puolestaan Tampesterissa ja Mikkelissä. Tampereella oli Klubin 10v synttärit, missä oli taas ihan mahdoton meno. Ja meille oli vielä hoidettu siitä läheisestä postitalosta kattoterassillinen saunatilakin, missä kelpasi katsella yli kaupungin ja nauttia olosta.

Mikkelissä sama meno jatkui, kun meidän bäkkäri oli myös viereisen laitoksen kattoterassillinen saunaosasto. Ton vois oikeastaan panna ihan raideriin: Artistilämpiön tulee olla vähintään 5.krksen kattoterassilla ja saunalla varustetussa kokous tms. tilassa.
Keikan nimi oli jotkut opiskelijakemut teltassa. Ei oollut ihan niin hurmosta ja paljoa ihmistä, mutta olipahan kuitennii harvinaisen lupsakka ja kiva keikka.

Nonnii. Semmosta työrintamalle. Muutoin olemme suunnitelleet vaimon kanssa lomareissun yksityiskohtia, kuten maita ja mantuja.
Lisäksi aloitimme yhteisen urheiluharrasteen.
Itselleni ei sovi kamalasti nuo itsepuolustusharjoitteet, kun niistä jää tyhmät refleksinomaiset kelaukset päähän roikkumaan, enkä jaksa elää jatkuvassa valmiudessa, ninjojen yllätyshyökkäyksien varalta. Näin ollen täytyi keksiä jotain muuta refleksiharjoitetta, kuin nyt esim. taannoinen aikido.
Noh, vaimo taas on unelmoinut aina miekkailusta ja oli jo ilmoittanut itsensä tunneille ja minähän innostuin lyhyen pähkäilyn jälkeen kanssa! Jumalauta, säilällä tökitään toista kapealla kentällä herrasmiesmäisesti. Eli ei mitään vaaraa, että moisesta olisi mitään käytännön apua modernissa väkivaltatilanteessa! Eilen oli eka treenit ja sehän vaikutti vielä siistimmältä touhulta, kuin olisin arvannut. Nyt ilmoittelee ruumis ihan uusista lihaksista, mitä kummallisimmissa paikoissa.

Kuinka lujaa on kosolti?

2011-09-08T20:22:00.000+01:00

Ei oo paljoa ilimoja pielly. Eli ei ole paljoa päässyt rullaileen, saatika mäkiä pommittelemahan.

Tämän kesän harraste on nimittäin ollut tuo longboardaus, eli pitkälautailu.
Lajin pariin minut pakotti vanhuus. Nuoruudessa sitä ei paljon muuta tullut tehtyäkään, kuin rullalautailtua, koripalloiltua, sekä musisoiteltua. Näistä musiikki vei sitten lopulta voiton ja ihan hyvä niin.
Mutta mieli on vetänyt kuitenkin vanhemmallakin iällä aina toisinaan rullien päälle. Mikäs sen parempi liikuntamuoto? Ei mikään! Vauhtia, vaaranpaikkoja ja mahdottoman hyviä kehonhallintatilanteita tarjoaa se!
Mutta hyvä ei tule yksin. Ei näet enää vanhalla kestä nivelet. Silläpä ostin keväällä issellein ns. aikuisten laudan, eli Santa Cruzin cruiserin. Ja meno oli mukavaa, kunnes tuli pakottava tarve ruveta kikkailemaan, mistä nilkka ei tykännyt.
Pari viikkoa meni sitten lepuutellessa. Siinä kiroillessani vanhuuttani sain ihme vinkin: Eräässä ulkomaiden suuressa skedetarvikkeiden nettikaupassa olis huippuluokan lonkkari myynnissä 29,90€. Ovh moisella on siis ´bout 299€, eli jollain kesätyöntekijällä oli ilmeisesti käynyt pilkkuvirhe.
Vanha sananlasku mielessäni "Jos se on liian hyvää ollakseen totta, se on", klikkasin huvikseni ostoskoria ja kun siellä kerrottiin, että yli 40€ ostoksista on postit ilmaiset, joten klikkasin siis toisenkin kerran.
Arvatkaa naurattiko, kun viikon päästä ottivat matkahuollosta yhteyttä!
Nyt on kotitaloudessamme pari Lushin Vandellaa. On mutten ihan mahdoton alamäkitykki!
Ja mikäs sen parempi parisuhdeharraste, kuin syöksylaskenta?!?

Lonkkaroinnissa on se hyvä piirre, ettei semmoisella pahemmin hyppelehditä, niin ei noi niveletkään ole sitten niin kovalla koetuksella... Eipä! Slaidaillessa, olen saanut tietty nilkat rikki, lonkan sijoiltaan ja komeita asfaltti-ihottumia. Mutta ne nyt on pientä ja menee alkutreenailujen piikkiin.
(Sillä takajalalla ei revitä niitä slaideja vaan se lähinnä ohjaa sitä luisua! toim. huom.)

Täten tiedoksenne: Se keltakypäräinen epäselvä viuhahdus linnunlaulun mäessä olen minä matkalla keikkabussille. Ja se samainen näky kallion/ eläintarhan mäessä, on sama heppu kotimatkalla siitä keikkabussista.
Onpa tuota tullut keikkareissuilla käytyä testaamassa myös mm. Kuopion mäkiä. Kesällä kaupunki oli hiljainen autoista, joten otin tilan haltuun! Ylipäätään sitä kattelee nykyään pinnanmuotoja ihan eri silmällä kuin ennen!

Nyt pitäis hommata myös kaupunkiystävällisempi jokapaikanlauta kaduille ja pikkumäkiin. Sen kun vain tietäis että minkä valitsis. Joku drop thru-tyyppinen sen tulisi olla. Joko Dervish, 925, tai jopa Switchblade lienisivät muikeita. Vinkkejä ja suositteita otetaan vastaan.
Itteäkin jännittää, mihin mies päätyy.

Tässä vielä tunnelman nostattajaisiksi pari lempparipätkää ko. harrasteen parista:

Tytöt ja skeittaus = Teh Win!!!

Pojat menee sit vähän haipakammin

Sit pitää aina vähän temppuloida

Sieniä, kuin sateella.

2011-08-31T13:50:00.001+01:00

Viikon aikana ei ole eloa päässyt häirihemään kuin yksi keikka. Eikä sekään paljoa häirinnyt. Vetopaikkana nimittäin toimi huvilateltta tuossa tokoinrannassa, mihin meidän ovelta on lahden yli näkö ja kuuloyhteys. Koska tekninen henkilöymäkin oli kovasti ammattimaista ja jouhevaa, niin nohevahan se oli kaikin puolin työstää.
Jukka Poika se siellä esiintyi alkuillasta. Meno oli kovin sivistynyttä ja nätillään. Kamalasti ne ihmiset siellä taputtivat, joten kai se oli sitten ihan onnistunut keikka. Teltassa on tietty teltan akustiikka ja botnea oli totuttua vähemmän. Silti kuulemma tuli naapureilta sanomista siitä basson jytkeestä. Rumban keikkaraportinkin mukaan "musiikki tuli koko illan täysillä." No mittareiden mukaan mä vedin 97.4dB:n keskiarvolla. Onko se sitten sopivasti vai "täysillä", riippuu kokemukseni mukaan ihan siitä, tykkääkö artistista ja toisekseen, onko kuulija ryhmittäytynyt, esim. kaiuttimen välittömään läheisyyteen.

Mistä muistuukin, kun eräänkin kerran järkkäri piti mua ihan hulluna, kun luukutin niin "tolokuttoman lujaa koko keikan". Varmasti se siltä tuntui. Mutta pitikö sitä järjestystä valvoa siinä kaiutinpinon edessä. Hän siis fyysisesti nojaili siihen pinkkaan!!!

Keikan jälkeen leppoisa autonpakkaus ja kesän festaroinnin päätteeksi koko lössillä Farangiin karonkoimaan. Varmaan osittain taiteiden yön vuoksi, osittain täpötäydestä tuvasta ja tietty myös meidän isosta seurueestamme johtuen, oli illan tarjoilu hieman sekavaa. Sapuska tietty oli ihan luxusta, mutta raflan puolesta kaikki ei ihan menny niin nappiin, mitä moiselta finedining paikalta saa odottaa. Ei silti jäänyt mitenkään paska maku suuhun. Päin vastoin.
Joka tapauksessa asiasta mainittiin kirjallisesti ravintolan omistajalle, joka ei sortunut turhiin selittelyihin ja seivailuihin, vaan välitti pahoittelut, sekä omasta, että henkilökunnan puolesta ja lupasi palauttaa rahamme!!! Ja nyt ei puhuta ihan pikkusummista hei! Eihän noin toimita nyky-yhteiskunnassa :D
Kieltäydyimme moisesta ja uhkasimme sen sijaan tulla revanssille lähiaikoina. Pisteet himaan!

Tässä viikolla ollaan ihmetelty rankkasateita. Mistä tuota vettä riittääkään!?!
Asiassa on puolensa. Huonot ovat se, ettei ole hotsittanut paljoa lenkkeillä. Eikä toisaalta keli ole oikein soveltunut skedeykseenkään. Toisaalta sateessa on hauska kävellä, kunhan on releet kunnossa ja sienestyksen kannaltahan kelit on mitä mainioimmat.

Frendiltä sain kamalan kasan lemondrop chilejä ja vuosaaren metsistä löytyi lampaankääpää. Niistä syntyi kuulkaas mitä mainioin thai-vaikutteinen curry!

Kuldyyriakin on tullut harrastettua. (eräskin)Kaveri on näppärästi näyttelijä, joten häneltä pummasimme liput suokin kesäteatteriin, missä pyöri viimeisillään Ronja Ryövärintytär. Miksi tehdä 3D leffoja, kun teatteri on keksitty?

Oli äskön muuten pirun lähellä, ettei jazmanautin kotitalousyksikkö muuttanut Vantaalle. Vaimon tuttu vinkkas, että sen omistama kämppä olis vapautunut. No mehän sitä katsomaan: Radan vieressä, melkein 80 neliötä. Kerrostalon 10. kerros = hulppeat maisemat. Kolme huonetta. Avokeittiö. Iso parveke. Integroidut keittiökalusteet ja mm. viinikaappi, sekä humidori. Kaikki huippumodernia ja priimaa. Hinta alle tonnin. Mutta kun se on vantaalla. Noin kauas vois muuttaa omakoti/rivitaloon, muttei moderniin kerrostaloon. Jotenkin se tunnelmapuoli on niin tärkeä, että jos pitää asua kerroslaatikossa, niin sen pitää olla rakennettu ennen kuuskeetlukua. Ei noi elementit silleen kiinnosta. Suurin yksikkö on tiili.

Aktiivisesti me ei olla muuttamassa, kun tässä siltasaaressa on mitä mukavinta. Mutta kieltämättä muutama lisäneliö ei haittais. Niin että jos on tarjota pääkaupunkiseudulta 2-3 huonetta, mukavasta vanhasta kerrostalosta, tai vielä parempi: omakoti, pari- tai rivitalosta, niin meistä voisi saada luotettavat ja pitkäaikaiset asukkaat.
jazmanautÄTgmail on kanava.

Landenpaukutusta

2011-08-23T10:53:00.001+01:00

Sinänsä vekkulia, että kun kesän festarikiireet helpottavat, niin bloggailu sen kun väljenee. Ehkäpä siihen vaikuttavi semmoinen, että joskus munkin on oltava ölövinä.

Esimerkiksi siten, että sen johdosta että ystävä päättää mennä naimisiin, pitää se sytyttää tuleen ja ripustaa narun jatkoksi.

Ennen viimeisintä ölvähtämistäni päätettiin kuitenkin festarikesä Raappiksen kanssa Jurassic rockiin.
Koskapa festarit päättävä keikka oli vasta yhden jälkeen yöllä, suuntasimme Mikkeliin vasta iltasella. Melkoinen syöksykeikka se olikin. Oltiin alueella noin tunti ennen keikkaa, soitimme ja oltiin takaisin tienpäällä vajaa 20min vedon jälkeen. Jotenkin noi festarihengailut ei silleen kutsu enää tässä vaiheessa vuotta.

No nytpä olikin ohjelmistossa vapaata pari viikkoa, joten otimme lennot Ruåttiin ja pamahdimme Oxelosundiin sukuloimaan. Ja olihan taas leppoisaa. Koiran kanssa tuli pelattua palloa ja kalasteltua tohkeasti. Ja jokin siinä näyssä viehättää, että kun sitä repii aamulla silmiään auki landepaikan kuistilla, niin yläpuolella liitelee kaksi kotkaa ympyrää. Joko ne toivottivat huomenia, tai sitten etsivät pienriistaa.

Eräänä yönä, kun siemailimme saunan jälkeen kuistilla viiniä ja poltimme tupakkaa, kuului läheisen metsän takaa ihan käsittämätöntä huutoa. Jos kurki huutaisi niin lujaa, että ääni särkyisi, yhtä aikaa vieressä pistettäisiin sikaa ja raiskattaisiin nuorta tyttölasta, voisi ääni lähteä moisesta häppeningistä. Tuskin kyse oli kuitenkaan mistään öisestä kansankodin lihanleikkaajasatanistien kesäjuhlasta.
Ja se ei ollut vain hetkellistä vaan kuului usiaasti ja eri paikoista. Me ei peruskoulun eläinopillamme päädytty mihinkään sen vähäisempään tulokseen, kuin että Harpyijahan se siellä huuteli. Oli snadisti kammottavaa kyllä se!

Kalojen lisäksi meidän pienriistaan kuului sienestystä. Löydettiin nimittäin yhdestä saaresta maaliman parhaat sieniapajat. Sitä saarta nimittäin vartioivat muurahaiset, joten ko. tötteröt olivat täysin madottomia ja ötökättömiä. Noin isoa ja iskemätöntä herkkutattia on lähes mahdotonta löytää, toisin kuin nyt ei ollut.

Kirppareitakin tuli kierreltyä. Ruottalaiset on kuulkaas hassua kansaa. Ihan pilkan hinnalla myyvät hyvää, sekä erinomaisen hyvää tavaraa. Meillä kun on pienimuotoinen fiksaatio lasiin, niin tulipa taas matkalaukku täyteen design esineitä ja talonpoikaisromantiikkaa. Siis sellaista settiä, että Suomessa olis perse kipeänä ja tuolla nauratti. Noi kruunuhinnat voi noissa purnukoissa kääntää suoraan euroiksi.

Funkkishuonekaluja ihan priimakunnossa olis kans lähtenyt ihan naurettavan halvalla, mutta lentokentällä olisivat varmaan panneet vastaan, jos olis käsimatkatavaroihin yrittänyt.

Eräästä vitriinistä bongasin mm. priimakuntoisen Meyer Optik Gorlitz Lydith f-3.5/30mm opiskan 30 kruunulla, eli noin kolmella eurolla. Ebayssa noista kiskotaan 200-300 dollaria. Ja tekee muuten nättiä jälkeä, tähän tyyliin:

Alunperin meidän oli tarkoitus olla landella pari viikkoa, mutta sitten se hengissä säilynyt ystävä meni buukkaamaan häänsä justiinsa siihen väliin, joten eihän siinä muu auttanut kun pamahtaa Tampesteriin. Oli äly hienoa. Kertakaikkiaan.
Naimisiin pääsivät ja oli kaunista, sekä hauskaa. Niin että onnea vaan kosolti!

Hääpäiväaie

2011-08-12T13:45:00.001+01:00

Arvatkaa mitä. No ette kuitenkaan arvaa, enkä malta olla kertomatta, niin...

Meillä oli taannoin hääpäivä, jonka kunniaksi olin varannut vallan pöydän Gaijinista ja kaikkee, silleen niinkö viimeisen päälle. Mutta sitten kissamme pamahti sekaisin helteistä, ties mistä ja järjesti itselleen virtsatientulehduksen a.k.a pissataudin. Muutenkin oli karvapallo eri kummallinen. Meni sitten hääpäivä lekurilla juostessa ja kissan kanssa tapellessa. Hän kun ei kauheesti perusta kuljetuskoppaan tunkemisesta tahi tablettien nielemisestä nääs.
Siinä siis meni ne romantiquepuuhat kissankusta haistellessa. Vähän haimme hallista kalaa, juustoja ja kuplivaa sitten lohdukkeeksi, muttei ihan lähtenyt.

No kissa tuli lopulta kuntoon, ja koskapa, kuten edellisestäkin postauksesta on havaittavissa, olen tehnyt suuren apinan raivolla töitä, ja niistä saanut korvaustakin, joten kävelylenkillämme muilautin vaimon kultasepänliikkeen ovesta sisään ja kerroin sepälle, jotta: "Vaimoni on kranttu ja minä saamaton, joten emme ole löytäneet vielä hälle vihkisormusta, vaikka menimme naimisiin jo hyvinkin taannoin."
Muutamaa mallia siinä sitten hypisteltiin ja kun silmänsä kirkastuivat, pukkasin välittömästi kortin tiskin taakse ja huudahdin "TÄMÄ!" Nyt on vaimo merkattu ja iloinen.

Eikä siinä vielä kaikki. Meikäläisellä on ollut tämä viikko vapaata, joten otimme suunnan kohti Porvoota, josta varasimme huoneen maailman romantillisimmasta hotellista, missä kelpasi pussailla ja peuhata.

Syömässäkin maltoimme käydä rannassa sijaitsevassa ravintola Johan´s:issa. Oli muuten töydellä hyvät pöperöt ja mahetsu miljöö.

Seuraavana päivänä käytiin vielä parissa putiikissa, joista varsinkin yhtä lankakauppaa pitää tässä hehkuttaa lähinnä äiteelle ja siskolle, jotka ovat aika pahasti käsitöihin kallellaan: Tulukaapa nyt tänne etelään, niin mennään käymään Porvoossa syömässä ja shoppailemassa!

Piti ihan houkutusvideotakin ottaa, jonka neitimäisyyttä piti loiventaa musiikkivalinnalla, ettei menisi alfa-uskottavuus ihan tyystin:

Bussissa melkolailla taajaan...

2011-08-09T10:25:00.002+01:00

Kas vain sinäkin täällä.

Ite en oo juurikaan ehtinyt kiireiltäni, kun on tullut taas istuttua bussissa melkolailla taajaan. Käyty on mm. Jyväskylän suomipop festareilla, missä oli helvetin kuuma. Samalla vietimme paikallisessa finedining mestassa Jukan synttäreitä. Vedimme menut läpi ja itse sorruin myös viinisuosituksiin. Kannatti. Pojat olivat tilanneet myös mansikkakakun, noin niinku synttäreiden hengessä. Paha vaan etteivät tulleet kysyneeksi hintaa. Ensinnäkin siitä olis syöny koko virtasten suku ja toisekseen sille tuli hintaa tollaset rapeet 150€.

Karkkilassakin käytiin kansainvälisesti nimetyillä sunset beach party festareilla. Siellä oli kovin sympaattista ja kiva pore. Just ennen roudaustamme taivas yhtäkkiä repesi, ja vesi täytti maan. Mutta samalla lyömällä, kun meidän tuli siirtyä lavallepäin, meitä jo hellikin taas auringo.

Turkkusessa oli sittennii DBTL Missä soitanta-areenana seisoi vähän pirun kuuma sirkusteltta. Sieltä sinkouduimme seuraavaksi Kotkan meripäiville, missä taas oli ihan inhimillisen lämpöinen teltta, semminkin kun keikan aikana paikan yllätti ukkosmyrsky. Akustisestihan ko. teltta asfalttipihalla oli ehkä maailman paskin kaikukammio, mutta vettä ja tuulta se piti kyllä erinomaisesti.

Onneksi jätkäjätkät olivat ehtineet keikkapaikalle hetkeä aiemmin, kuin itse, niin Eppu osasi opastaa meidät areenalle: "Ajatte ihan sinne sataman päätyyn ja sitten kun ei näy enää mitään, eikä kukaan näyttäisi olevan opastamassa, olette oikealla portilla, josta sisään." Ja näinhän tapahtui.

Kotkasta kipaisimme Mikkeliin, mistä olimme ottaneet välimajoituksen matkalle Kuopijoon. Nerokkaasti nimetty Kuopiorock oli päämäärämme siellä. Olimme kaupungissa hyvissä ajoin, joten aikaa ja itseäni tappaakseni nappasin lonkkarin alle ja menin hurjastelemaan keskustan mäkiä. Kaikki ihmiset kun olivat joko festareilla tai mökeillään, sai Kuopiota pommitella ihan rauhassa.

Keikka oli perusjees, vaikka subbaset heittivätkin sen kaiken botnen pääasiassa lavalle. Ei ollut ihan tiukin basso-osasto sitten sillä kertaa. Aina ei voi voittaa. Läheskään. Tosin bändi oli kyllä oikein mielissään lavasoundeista, mikä sitten ihan heijasteli keikan laatuunkin kummasti.

Aamu valkeni ja reggae-express suuntasi kotikentälleni, elikäs pohjolan valkeaan helmeen a.k.a Ouluun. Q-stockissa oli ekkana päiväsaikaan Jukan kanssa päälavaveto. Hyvin toimi, ei mitään kysyttävää tai lisättävää. Ruottin pojat oli päteviä kytkeen ja säätään. Illemmalla meitä odotti seuraava veto Raappiksen kanssa viereisessä teltassa. Järkkärit roudasivat kamamme mestoille ja minä ehdin käymään porukoillani kalasopan ääressä, ai että kuulkaa! Siitä sittennii takaisin pelipaikoille ja kas, meillä olikin ongelma. Joku oli luvannu jollekin että meidän perkkoja voi lainata jonkun bändin keikalle, johonkin vetoon jossain toisella lavalla. Harmi vaan ettei se ainakaan ollut kukaan meidän bändin puolesta. Homma luvattiin selvittää ja kohta saatiinkin bongot takaisin. Melkeen hyvä mutta keissi, jossa oli kaikki käsiperkat ja kapulat puuttu. Niin ja sit ständi ja… Vähän joutui korottamaan ääntä, mutta kyllä kaikki sitten keikalle ehti. Ei näin. Mutta tätä lapsusta lukuunottamatta kaikki meni ihan helvetin hienosti ja keikka oli yks parhaista ikinä! Kaikki oli ihan liekeissä. Kaikki! Siinähän oli sitten jotenkin niin hyvä syke, että päädyimme baariin, missä vastaavasti oli sitten jotenkin niin hyvä syke että päädyimme paitapainon puistoon.

Pikkutunnit ehtivät vaihtua jo isompiin, kun vihdoin pääsimme vaimon kanssa pikisaareen nukkumaan.
Ai niin ja joko mä ehdin kehua Twisted Sisteriä? Huh!!!!

Seuraavana päivänä pojat suuntasivat Viitasaarelle, missä oli bändin pikkujoulut. Paha vaan että kuulemma pitkä viikko oli vaatinut veronsa ja kaikki olivat grillauksen ja parin kaljan jälkeen olleet ihan nukkumakunnossa, hyvinkin aikaseen.

Itsehän en moiseen kerennyt, koskapakerta Oulussa järkättiin jokakesäinen Kuulema freejazzkonsertti Staalinin Urkujen ja vierailevien solistien voimin. Tämä oli jo järjestyksessään kahdeksas moinen. Siinä missä niissä ihan ensimmäisissä oli paikalla välillä enemmän soittajia, kuin yleisöä, oli homma nyt vähän niinkuin isollaan. Vähän toista sataa kuulijaa freekkukeikalla ei ole todellakaan ihan vähän! Oli mitä kaunihin kesäpäivä ja bändi ihan tulessa. Tunti musiikillista tutkimusmatkailua tuntui uppoavan muihinkin kuin esittäjiinsä.

Oulussa tuli sitten hengattua pari päivää, josta keskiviikkona mänimmä Raaheen anoppilaan. Se jäi melko lyhyeksi visiitiksi, kun pitikin jo hypätä Helsingin junaan. Noh juna oli yöllä stadissa tunnin myöhässä, joten jäi silläkin nuo unet vähäisiksi, kun taas oli aika hypätä kisikseltä dösikseen. Bonarina olin vielä väsypäissäni katellut kelloa miten sattuu ja kisiksellä törröttikin aika orvon oloinen Jazma jo tuntia ennen lähtöä. Onneksi keli oli oiva, joten nappasin siinä rinteessä pikku tirsat.

No vihdoin siihen bussiin päästyäni, vei se Jämsään siirrettyyn hip´n hop häppeninkiin Pipefestiin. Vähän paljohkosti teknisiä ongelmia ja keskinkertainen keikka siihen alkuun. Ja uskokaas tai älkää, minä suutuin. Aiheesta mielestäni. Yrittäessäni viedä lasillista viiniä mikserille, tuli poke huutamaan naama punaisena, että minähän en sitä kuule toudellakaan vie yhtään mihinkään takahuonealueelta. Ei kuulemma ollut mitään merkitystä, että juoma on menossa suljettuun ja valvottuun miksaustilaan. Ei sen apinan kanssa voinut keskustella, joten vein viinin takaisin ja nappasin tilalle vesipullon. Juu kuulkaas ei. Ei edes avaamatonta vettä saanut kuljetella siellä sittennii. Kysymykseen joka koski mahdollista nestehukkaa, tahi janontunnetta keikan aikana, käskettiin käyttämään viereisiä kaljatelttoja. Vittu mä sanon. Ja sanoin. Tunti väliä ja toinen keikka. Se meni jo vähän paremmin. Silti päällimmäiseksi tunteeksi jäi se vitutus. Ruoka oli sentääs hyvää.

Ja kas, majoituksemme oli hoidettu pyynnöstämme Viitasaareen, tuohon samaan kivaan kekkosmestaan, jossa pojat olivat yrittäneet juhlintaa maanantaina. saunaa pidettiin meille lämpöisenä puoleen yöhön, drinkkilippujakin saimme (hotellissa!!!) Uitiin ja juotiin ja jututettiin paikallisia. Ihan erinomainen lopetus raskaalle päivälle.

Heräiltyämme ja aamupalailtuamme läksimme kohden Raahea, missä oli jonkin paikallisen nuorisojärjestön järkkäämät päihteettömät ja liputtomat karonkat. Lavan taakse parkkeerattuamme, avasin bussin helmat ja hyppäsin kiireesti sivuun. Apukäsinä oli nimittäin myriadi määrä niitä semmosia nuorisolaisia ja se hommeli näytti hetken lähinnä muurahaispesältä, kunnes jäljelle jäi vain tyhjä kontti.

Muutenkin homma skulas pikkupuitteiden hommeliksi just hyvin. Siitä kun edellinen artisti oli lopettanut, oli meidän setti kasassa ja kytkyssä vartissa. Pino oli vähän alimittainen, mutta toisaalta eipä siinä ollut paljoa luukuttamisen tarvista muutenkaan, semminkin kun yleisössä oli seassa aika junnujakin.

Ei paljon tullu hilluttua tämän jälkeen kaupunnilla, seuraavan aamun lähtömme kun oli sovittu jo kahdeksaksi. Poriin on yllättävän pitkä matka, ei-niin-suuria teitä pitkin. Siksi toisekseen väsytti muutenkin vähän fidusti. Minä otin taksin anoppilaan yöksi ja loppuryhmä meni Tiiranlinnaan, mikä on ilmeisesti joku kekkosen pyhäinjäännös. Ei mikään muu selitä sitä, miksei hotelliin ole koskettu sitten perustamisensa nada, zip ja zero. Sen huoneen kokolattiamatto, minkä kävin päivällä väijjyyn näytti siltä, että jos siihen olis joku joskus oksentanu, paskonu ja tappanu ittensä, niin sitä ei olis paljon huomannu.

Lisäksi mesta tuntui olevan aika homeessa. Ei hyvä boogie kuulkaa.

Lähettäjä Jukka Poika

Aamulla anoppi nakkasi takaisin bussille ja matkahan meni koko kööriltä melkopitkälle nukkumahommissa. Porisperessä lavahenkilökunta paljastui Akun Tehtaaksi ja meiltä meinas koko poppoolta tulla tippa linssiin. Tänään homma tulisi toimimaan, kuin rasvattu! Ja näin myös tapahtui. Ai että on muuten vähän eri meininki kuin lahdentakaisilla. Sori vaan, mutta näin se vain menee. Mä kävin pätsäämässä etupäänkanavani kiinni ja kusella, ennen kuin oli tarkoitus mennä jeesaan lavan kasauksessa, niin sielläpä odottikin tilanne, jotta: "Mitä sää tänne pukkaat, ruvetaan tsekkaan kunhan herra entää etupäähän."
Mestassa oli eri paljon pikkuihmistä edellisen dinosaurisbändin jäljiltä, joten nappasin samointein masterin pienemmällä ja keikan keskiarvoksi taisikin muodostua bauttiarallaa 90dB.

Se on hyvinkin riittävästi, silloin kun PA on vimosenpäälle vireessä ja kun ihmiset eivät ihan hirviästi huuda päälle. Niinkuin nyt.

Puolen tunnin päästä keikasta, bussi jo liikkuikin kohti Stadia. Voitteko arvata kuinka kiva oli päästä pitkästä aikaa kotiin? Taidatte voida!

Let´s festival!

2011-07-20T11:54:00.004+01:00

Kas päivää. Pitkästä aikaa taas tännekin on asiaa. Silläpä sitä onkin pitänyt virtuaalista hiljaiseloa, kun on nähkääs tämä tämmöinen kesä ja sitä myöten keikkaa pukkaa. Ja silloin harvoin kun ei pukkaa, niin pukkaa jotain muuta. Ja sitten kun ei pukkaa sitäkään, niin ei vois vähempää kiinnostaa koneen ääressä kökötys. Mutta tänään on tietokonepäivä, jolloin hoidan yhden masteroinnin ja miksausksen alta poies ja illemmalla kutsuu taas lonkkarimäki, mutta siitä toiste.

Suman purku alkaa Teinifestareiden helmestä, Lahden Summer Up häppeningistä, jossa viipottaa lähinnä tuommoista polven/olkapäänkorkuista humaltunutta lapsukaista lippa vinossa ja mikrobiachtoppi kainalossa. Vähän meni huumorin puolelle järjestelyt, kun ensinnäkin jätkäjätkien ja meidän vaihtoon oli alun perin varattu ruhtinaalliset 10min. Sitä kuitenkin rustattiin riittävät seitsemän minuttia pidemmäksi, kun vaadittiin. Toisekseen keikkainfolappuihin ei oltu pantu kenenkään puhelin-numeroita ja sit kun soittaa takaisin siihen jossain välissä tulleeseen tuntemattomaan numeroon, että mistä on kyse, niin siellä huudetaankin naama punaisena vastaan että "kuka siellä? mulle tulee tälläsia puheluja ja kyselyjä jatkuvasti" Informatiivista, öö ei. Niin ja kun odotellaan lapuissa osoitetussa paikassa epämääräistä jatkokuljetusta, niin joku toinen soittaa ja huutaa että "Missä te oikein ootte? Pitäis olla jo lavamestoilla."

Ei saa hyvät ihmiset huutaa. Eihän mekään huudettu teille, vaikka bäkkäritila oli kaikille avoin. Muut oli juonu keikan aikana kaikki juomamme, ruokapuoli oli järkätty keskustaan ja itseasiassa koko bäkkärialue oli siivottu ja pantu kiinni meidän vetomme aikana. Värjöttelimme sitten siinä pimeällä biitsillä hikipäissämme ja kuivin suin. No mutta onneksi tekniikka pelas ja keikka sujui, niinkuin vain voi. Ken itseään auttaa... jne.
Ai niin: Bonarina mun uskollisesti palvellut kamerarunkoni tuli tiensä päähän.

No mutta seuraavana päivänä oli himppasen eri meininki Ruisrockissa. Heti tuli perillä kättäpäivää ja virvokkeita. Meillähän oli siinä rantalavalla samana päivänä parikin keikkaa, joten sekin lämmitti kovasti mieltä, että sain pitää koko etupäänkioskin ihan omanani. Kaikki muut roudas omat pulpettinsa mukana.
Jukka vielä aloitti päivän, niin sai tehdä tsekin ihan ämyreitten kanssa. Jengiä oli heti alusta ihan kivasti. Tietty Jukan keikalla olis voinu olla enemmänkin, mutta illemmalla Raappanan keikalla sitten taas juurikaan ei. Tuntui kuin koko suomi olis pakkautunut mun ympärilleni. Jengiä oli siis ns. Kosolti!!!

Keikkojen välillä käytiin siinä bäkkärin välittömässä tuntumassa olevassa puusaunassa ja ihan vallan uitiin. Ruoka oli hyvää ja seura mitä mainiointa. Tuli myös käytyä rahvaan joukossa kävelyllä vaimon kanssa. Kaiken kaikkiaan kaikki meni ihan vitun hienosti!!!

Sitten oli huikeat pari päivää vapaata, kunnes odotti todella hämmentävä keikka:
Mestana toimi Sieravuoren lomakeskus lännessä ja homman nimi oli lämmitellä sellaista reliikkiä, kuin Beach Boys. Luitte oikein. Ai ette ole kuulleetkaan, että moinen on ollut suomessa keikalla? No ei ollut kuulkaas kuulleet muutkaan, paitsi ne noin kolmisen sataa paikalle eksynyttä. Siinä oli ilmeisesti joku sellainen säätö, että yksi taho oli bändin tilannut, mutta perunut viime hetkessä ja sit nää oli tarttunu siihen ja kiire ja viimetinka ja... No ukkelit oli leppoisia ja kiireettömiä. Tsekkinsä kesti ja kesti. Mentiin sitten ihan nopeella "kanavat auki" tyylisellä lähdöllä.
Mikään ei oikeastaan haitannut, paitsi että leipiä sai bäkkärille odottaa iltaan. Muuten meillä oli suht mahetsua, kun meitä varten oli hoidettu järven poukamaan oma sauna. Mikäs siinä järvessä kelluessa, hapanta nauttiessa ja kuunnellessa kun ukkelit veivaa ikivihreitään. Oli jotenkin aika kohillaan siinä kohtaa se meininki!

Heräiltiin sitten aamupalalle ja pnimme bussin nokan kohti Tammerfestia, missä ilveksen takana odotti seuraava puuhun naulattu seteli. Oltiin aika hyvissä ajoin mestoilla, joten kävimme syömässä thaikkua siinä bussiaseman kupeessa, joka yllätti erittäin positiivisesti. Parasta punaista curryä hands down! Noh kun vatsa oli täynnä ja makuhermot terässä, niin kahviahan sitä teki mieli. Ja sen tuli olla hyvää. Aikamme palloiltuamme löysimme stokkan holleilta Taikapapu nimisen pienen kahvilan.
Kunnon sumpit ja kakunpalat. Taas kelpaa kehua!
Vähän vielä vapaamuotoista palloilua ja sittenpä jo tsekki odottikin.Viron ukot oli tehokkaita ja päteviä. Kalusto vähän oikutteli, mutta kaikesta selvittiin. Keikka oli mitä mainioin ja jengi erinomaisella tuulella, molemmin päin lavaa. Ja ei kun yöksi kotiin!

Huomenta ja ei kun Rajalalta uus kamerarunko ja kisikselle päin linjuriauton kyytiin. Olin siinä sen verran ajoissa, että kelasin mennä lonkkaileen stadikan mäkiä, mutta ensin piti hommata kypärä. Oikean löytämisessä menikin niin kauan, että jäi laskut laskemati, mutta kypärä onkin sitäkin hianompi ja keltaisempi! Bussi liikahti vaihteeksi Lahteen, missä oli torihäppeninki. Leppoisaa kasailua, tsekintynkää ja digibulsan käyttölogiikan muistelua. Mun miksauspiste oli pienen teltan perällä, jonka takana, ja tais olla osittain päälläkin oli isompi juomateltta. Toisin sanoen en kuullu midis. Botne oli lähempänä teollisuushallissa käyvää laivadieseliä.
Silläpä juoksinkin siinä rahvaan seassa taajaan. Ja rakkaat järjestäjät: Kun on pakko säästää kuluista, niin älkää herranen aika säästäkö niissä lavarakenteissa. Se on vaarallista. Lavan pohja oli nimittäin niin heppoisa, että kun Jukka pomppi, niinkuin sitä nyt tupataan viihdytysjoukoissa pomppia, niin kiipparistilla meinas tulla syna alas. (koppi!) Rumpalin monitori tuli subbasensa päältä tonttiin (uhrilta vältyttiin!) ja mun overhead ribbonini tuli raiserilta tonttiin. (ruumis). Ei näin.

Seuraavana aamuna lähdinkin liikkeelle jo varhain ja peukut pystyssä, josko kaupasta löytyis tähän hätään uutta. Onneksi löytyi. Ei nimittäin ole kellään äänifirmalla ribboneita salkussa ja harvoin edes mitään kasikuvioista, mikä on toi mun juttu, ton Joken setin kans. Mikki ja mies jälleen kisikselle ja nokka kohti koriaa ja pioneerifestia. Siellä metsän keskellä oli pieni aukea, jossa meitä odotti... rekan perä! Kuinka virkistävää :D
Mikäs siinä, kyllä sinne mahtui ja nippua viritellessä tuli hymy. Oli tiukka ja napakka soundi. Metsä toimi mitä parhaana akustisena elementtinä ja soundi oli sitämyöten huomattavasti erinomaisempi kuin edellä. Bäkkäritarjoilu oli rivakkaa ja ystävällistä. Viini pahaa, mutta ruoka hyvää!
Porukkaa oli vähemmän kuin ruisrokissa, mutta tuntui kolahtavan. Maailman nopein purku ja bussi kohti itää.

Vaikka seuraava keikkamme oli Ilosaaressa, me jatkettiin matkaa Kiteelle asti, missä meillä oli mökkimajoitus kaunihin järven rannalla. Otettiin rauhallaan ja leppoisteltiin. Ainoa miä rikkoi hieman idylliä, oli puhelu Villa Nah.orkesterilta, jotka kyselivät, josko voisin paikata huomenissa estynyttä äänimiestään? Ja minähän voin.

Ja sitten sinne Ilosaareen. Perille päästyäni roudasin etupäänlootani sinne minne se kuuluu, informoin lavaihmisiä ja kipaisin ylex-lavalle sitä Villa Nahia yytsiin. No sehän olikin mitä iisein veto; backup vehkeineen yhdeksän kanavaa. Bändi toimi ja yleisö joras. Mahti homma siis heti kärkeen.

Sit taas kipin kapin toiseen päähän aluetta.
Rentolavalla on aina rento tunnelma. Hommat toimi mainiosti, vaikkakin pinkasta meinas pikkasen loppua tehot kesken, mutta vain pikkasen.

Keikka oli mainio ja koskapa majoituimme, oli loppuilta vapaata häröilyä. Tuttuja tupsahteli sieltä täältä ja niitten kanssahan sitä sitten turistiin. Kaljat oli koko ajan lopussa, mutta silti kummasti humalluttiin. Ihmisistä otin kuvia muistikortin täyteen, diggailin Palefacen setin peven miksauksineen ja kuulin jopa siekkareiden keikan lopusta muutaman biisin. On ne setät hurjia! Fiksuna ihmisenä tunnistin unentarpeeni ajoissa ja skippasin jatkoklubin, sekä sviittijatkot. Olin aamulla kuulemma ärsyttävän pirteän oloinen homonaama.

Rullailua ja kuvvailua

2011-07-04T12:28:00.001+01:00

No niinhän siinä kävi, että vaikka mieli on nuori, niin ruumis palauttaa aina takaisin maan pinnalle.
Nimittäin viimeviikolla päätin treenata ollieni iskuun ja omistin pelkästään tälle rullailuharjoitteelle vähän toista tuntia. Illalla sitten tuntui lievää kolotusta nilkassa, joka vain paheni seuraavalle päivälle. Nyt sitten ollaankin otettu iisisti siitä lähtien. Pitänee vaan muistaa, että nuo vaivat, mitkä rasittivat jo aktiiviaikoina, eivät ainakaan ole minnekään kadonneet. Uinuvat vainen. Siitäpä viisastuneena päätin tiputtaa tämän kesän "skedetemppu päälle™" tavoitteeni vanhasta lempparistani: imposiblesta, toiseen kestosuosikkiini pressureflippiin.
Nyt jalka alkaa tuntua jo paremmalta. Onneksi ulkona sataa!

Jaloista puheenollen: Tarvitsin uudet skedekengät. Nimittäin nilkkojen ja polvien lisäksi olen onnistunut taannoin tuhoamaan liian pehmeillä kengillä myös jalkapohjani. Painuin siis laminaan ja esitin myyjälle paradoksaalisen toiveeni: Ohutpohjaiset, matalavartiset skedekengät mahd.jäykillä pohjilla.
Hetken päätään raavittuaan, otti hän esille Niken ZoomFP popot, jotka on kyllä taas yhdenlaiset insinöörityön taidonnäytteet. Ne istuvat kuin hansikkaat, sisällä ei ole saumoja, eivät paina mitään, kestävät kulutusta ja huh mikä grippi! on taas kyllä kehitys kehittynyt.

Koskapa en ole päässyt rullaamaan, viikonlopulle sattui vapaata ja pienelle nilkkavaivalle tekee kevyt käveleskely ihan hyvää, on lähipäivät mennyt ihan vallan vaimon kanssa käveleskelöiden ja kameran läpi katsellen. Itse olen järin ihastunut tuohon taannoin hankkimaani sigman 50mm f-1.4 linssiin ja vaimolla, hälle vastikää hankitun canonin 500d:n nokalla on tämän viikonlopun killunut vanha mutta pätevä Tamronin 80-210 telezoomi.
Toi viissatanen on muuten ihan tajuttoman hyvä peli. Ensinnäkään se ei paina paljon mitään, varsinkaan mun 30D:hen verrattuna. Ynnä siinä on ihan mieletön kuvanlaatu, se tarkentaa huikean nopeasti ja isot voi vetää melkoisen korkeiksi, ilman pahoja kohinoita.
Kai se täytyy joskus hamassa tulevaisuudessa päivittää omakin runko 60D:hen, joka painii teknisesti tuon kanssa samassa luokassa, mutta on isompi ja painavampi. Mä preferoin isokouraisena tollaisa järkäleitä, joita voi talvellakin käyttää vaikka hanskat kädessä ja jossa on kaikki säädöt esillä. Valikkohyppely ei oo mua varten. Viikonlopun(kin) satoa voip väijyä täältä.

Kameroista puheenollen: Pikkubroidi oli sijoittanut sellaiseen Olympuksen "mikro 4/3" runkoon, johon saa näemmä linssiadaptereita joka lähtöön. Nimittäin jos kompakti kamera mitä moniaisimmin linssivaihtoehdoin kiinnostaa, niin kannattaa tarkastaa näiden "micro fourthirds":ien tarjonta.
Broidin otoksia voi yytsiä täältä.

Kuvista puheenollen: Vasta ilmestyneessä Jukka Poika kirjassa on melkoinen läjä meikäläisen ottamia kuvia ja muutamia vaimonkin nappaamia. Muutenkin opus on mitä mainiointa kesälukemista.

Resonanssipiikit, nuo studioittemme pienet loiseliöt

2011-06-29T13:06:00.001+01:00

Törmäsin rokkipoliisit.com:issa keskusteluun, jossa virtuaalihenkilö Triskal tuskaili äänitteensä laulusoundin kanssa. Näyte oli mielestään periaatteessa ihan kelvohko, mutta jokin siinä tukotti korvat ja hajoitti pään. Olin samaa mieltä.
Oheisella videolla näkyypi syy/seuraus-suhde, mi onpi nimeltään resonanssipiikit. Ne muodostuvat yleensä mikin rungossa, tahi paskassa etuasteessa, tai jopa äänitystilan ensiheijasteissa. Ja jos niiden ei olemassaolosta ei tiedä, eikä korva ole niitä harjaantunut etsimään, on niitä aika paha löytää.
Oheisella metodilla ne löytää näppärästi. Ja niinkuin näytteestäkin huomaa, kun niitä boostaa on tulos ilmeinen, mutta sitten kun ne on löydetty ja vaarna törröttää syömmessään, on lopputulema melko mieto, mutta silleen mukavasti jotenkin parempi.

Kun mä sanon JU, niin sä sanot HANNUS!!!

2011-06-27T12:33:00.000+01:00

...Tai sitten jätetään nää huudattamiset artisteille ja hoidetaan sekin sitten siellä lukuisien ihmisten edessä. Pitipähän vaan päästä kokeilemaan, miten huonosti tää toimii kirjallisena.

Viikonlopuna toimi kyllä hyvin. Jukka ja Raappis oli tilattu Himokselle SEB:in kans ja koskapa oli tällanen vähän suomalaiskansallisempi päivä, me otettiin vaimot ja vaimonmielisemme messiin. Meno oli leppoisaa.
Silläkin oli leppoisaa, että meidän keikat oli molemmat päälavalla ja melkeinpä peräjälkeen. Välissä joku veti kakkoslavalla jotain, millä välin oli hyvä aika käydä tankkaamassa ruokateltalla. Se on kyllä näppärätä, kun ei tarvi välillä roudailla tahi tsekkailla. Sen kuin vaan!
Lisäbonarina leppoisaan meininkiin toi matkalla tullut puhelu, että Viltsu, tuo kaikkien janoisten sankari, oli ohikulkeissaan ottanut lavan haltuunsa. Nääs kun järjestäjät olivat ilmeisesti säästäneet kuluissa ja hoitaneet tekniikan tuolta eteläisestä veljeskansainmaasta, niin niillä ei sitten vissiin ihan taittunutkaan.
En selvittänyt asiaa pidemmälle, kun kerta meidän kohdalla taittui kun oli mies paikallaan.

Muutenkin vettä vain taittui taivahalta ihan pirusti, mutta koskapa oli lämmintä ja muovi eristää, niin ei se paljon tainnut jengin menohaluja haitata. Sitä paitsi jälleen kävi, kuten Provinssissakin: Jukka nousee lavalle, niin sade lopahtaa.

Oikeastaan juhannuksen ainoa suurempi pettymys oli siinä, että kun minun ja Bommin kauniimmat olisivat halunneet yhteiskuvaan PATE:n kanssa, niin miestä ei löytynytkään mistään. Erittäin harmillisesti luurattu :(

Aipa niin, hokasin että näin musiikinparissa kun tulee puuhasteltua, niin toi soundcloudhan on melkolailla siisti palvelu. Olen nyt pukannut sinne kaikkia häröilyjä. Lähinnä remiksauksia vuosien varrelta. Saapi käydä kuuntelemassa: Täältä.

Romustus, kalastus ja Provinssi

2011-06-23T12:43:00.001+01:00

Tuo meidän roskalaatikosto on ihan mahtava paikka. Jengi jättää viereiselle hyllylle aina kaikkea "romua" mitä ei enää isse tarvihe. Yleensä siitä löytää aina kivasti lehtiä ja kirjoja, mutta onpa siitä löytynyt kuumailmapuhallinta, rälläkkä, sekä täydellisessä kondiksessa ja kaikilla herkuilla oleva 8-bit nindendokin, pelien kera. Mutta nyt tuli kyllä huiput, kun nappasin mukaani ensoniqin digitaalikaiun, Korgin synamodulin ja harvinaisen hämmentävän Digitar midihärvelin.

Muutenkin viime viikko meni mitä mainioimmin. Sinkun sain tehtyä valmiiksi ja bändi tuntui olevan siihen erinomaisen tyytyväiset. Ohessa harvinaisen ärsyttävän lyhyt tiiseri tulevasta videosta.
Alkuviikosta kävin vaihteeksi heittelemässä uistinta tuossa rannassamme, ihan ajan kulukseni, kun venailin vaimoa töistä. Just siinä mietin, mitä tänään syötäisiin, kiristy siimat ja kohta vastaus sätki rannalla. Nappas sitten ihan mojova kuha kiinni, keskellä kirkasta päivää. Ja arvatkaas oliko hyvää uusien pottujen kanssa!

Loppuviikosta mä kävin ihan puolivahingossa Ponkesissa ja siellä mua väijyikin Santa Cruzin kruiseri.
Ai kuulkaa kuinka se rullaa hyvin! Tuli heti potkittua samana viikonloppuna reilusti toistakymmentä kilsaa ja ai että se on kivaa puuhaa. Kyllä tollanen pehmeerenkainen leppostelupeli on enemmän tämmösen vanhuksen juttu. Ei tarvi varoa pikkukiviä. Itseasiassa ei tarvi varoa mukulakiviäkään!

Sunnuntaina oli vuorossa taas röitä. Provinssi kutsui reggae ryhmäämme. Mukana bändin lisäksi Jukka ja Raappana. Meillä oli siis kaks keikkaa, mutta onneksi eri aikaan ja eri lavoilla.
Ekkana Pamautettiin bussi päälavan taakke ja käytiin heittämässä Jukan keikka, mikä tuntui olevan ihan valtava suksee. Sen verran sitä jengiä riehui mukana. Volbeatin keulamies, siis miksaaja, ei laulaja, räpsi kovasti kuvia siinä tonteilla ja yllätys oli harvinaisen positiivinen, kun ukko tuli kiitteleen keikasta ja antoi muistitikun, mihin se oli ehtinyt heittää nappaamansa kuvat. Hei tattis!

Tämän jälkeen kamat ja henkilöt dösään ja saarilavalle rykimään Raappiksen setuppia kasaan. Ja sukseehan se luurasi sielläkin! Tanner tömisi ja ihmiset heittelivät käsiään asianosaavasti ilmaan.
Tää mun ammattini ei oo välillä, eikä edes monesti, yhtään hullumpaa!

Hauska pieni, mutta merkityksellinen yksityiskohta onnistuneesta tekniikan toiminnasta oli se, että mun liidimikkini adapterin sielu (Siis namiskuukkeli joka muuntaa mikkipidikkeen jengakoon isosta jenkkiversiosta normaaliin, ständeissä universaalisti käytettyyn. Miksi, on mysteeri. Minä en ainakaan ole törmännyt ikuna, missäänpäin maailmaa ständiin, joka toimis sillä isommalla kierteellä!!!) oli jäänyt päälavan ständiin. Noh hyvä ihminenhän toimitti sen mulle perässä sinne toiselle lavalle. Pieni, mutta merkityksellinen juttu. Eihän se pulikka maksa kuin sen euron, mutta sen hommaamisessa on kuitenkin aina oma hommansa.

Hotellilla vielä ääri-ihana henkilökunta teki meidän, ei-niin-pienelle seurueellemme sapuskat pieteetillä, vaikka me pölähdettiin siihen pöytään kaks minuuttia ennen pilkkua. Kiitos teille!

Turskainmaan valloitus

2011-06-16T12:59:00.000+01:00

Se on se semmoinen festarikesä sitten aloitettu, hientäyteisissä tunnelmissa. Perjantaina oli sikäli hämmentävä kivanlahtirock, ettei siellä satanut ja myrskynnyt. Päinvastoin kun yleensä on tupannut.
Esimerkiksi viimevuonna bäkkäritelttamme oli lentänyt puuskan mukana pöpelikköön, joten artistit kyhjöttivät sitten rekanperässä. Toisekseen koko häppening oli siirretty sisämaahan. Kuuma oli. Kovin kuuma. Tytöt vain kirkuivat ja pyörtyilivät onnesta, kun suosikkiartistin miksaaja viiletti ilman paitaa. Tai olisivat ihan hyvin voineet toimia noin. Kaikki on ihan mahdollista multiversumissa!

Bändi oli iskussa ja kamat toimivat äärihelteestä huolimatta. Crestin tiski kävi porotuksesta niin kuumana, että näpit meinas palaa. Kirjaimellisesti. Ei siihen pystynyt koskemaan, kuin sekunnin kerrallaan.

Keikan jälkeen kamat bussiin ja stadia kohti. Kaapelille purku, josta livahdimme rumpalismiehen kanssa heitin venettään siirtämään, pohjoisrannasta hakikseen. Vaimo pykälään ja put put, sano. Leppoisaa oli siis elomme. Sävelestä vielä pienet ja mainiot iltapalat ja aikaisin nukkumaan sillä...

...Aamuvarhain piti jo hypätä pedistä, sillä kimppataksimme piti tuleman hakemaan kentälle, missä kaikki olivat ihan ajoissa. Vedettyämme ruksin seinään, lennähdimme Oslon kautta Bergeniin, mihin meidät oli kutsuttu soittamaan paikallisille reggaefestareille. Päivällä oli aikaa kierrellä keskustassa, ja onhan siellä vähän erinnäköistä, kuin täällä kotomaassa. Korkeampaa sanoisin. Hintatasokin oli hintsun korkeampi. 0.4 tuoppi, maksoi vain himpun alle kymmenen euroa. Lisäksi kuulin sellaisen knoppitiedon, ettei koko norjanmaalla ole yhtään pornokauppaa. Ihme sakkia nuo vuonoin asujat.

No terassilla istuskelu, pornoilusta puhumattakaan jäi sitten hieman vähemmälle, mutta sittenpä pitikin jo saada itsensä leijonan luolaan. Meitä ennen oli ruottalaiset tekemässä tsekkiään, ja se kesti ja kesti. Ukot pitivät ruokatauonkin kesken tsekin. Me vähän ihmeteltiin sitä touhua, semminkin kun ei se soundi siitä juurikaan parantunut. No vihdoin tuli meidän vuoromme. Ei meille mitään aikaa kerrottu, mutta arvasihan sen, että kiirus tulee enivei. Silläpä jyräsimme henkilökunnan läsnäolon ja teimme tarkistus-suoritteen ihan omin voiminemme. Se on näppärää, kun Bommilla on tietotaito hallussa siellä lavanpäässä, niin hän voi jeesata kiireessä, mahdollisissa ongelmasolmuissa, kuten nyt, kun kaikki DI-boxit oli kytketty ristiin. Noh eniveis, homma vaati pientä hienosäätöä, lähinnä kulttuurien kohtaamisen sovittamista, mutta kaikki meni mitä parhaiten. Iloa ei himmentänyt varsinkaan se, että etupäästä löytyi midasta ja kosolti DBX-160 kompuroita. Myös efektejä oli jokalähtöön. Kaikki oli vain merkitty miten sattuu, mikä aiheutti pääosan ongelmista. Suomessa kun on tottunut siihen, että kaik on niim maar jämptisti.

Keikka oli ihan valtava suksee. Jengi vähän niinkuin sekos siihen meidän meininkiin. Kielimuuri tuntui murtuvan heti kättelyssä. Ei jengille ollut mitään väliä, mitä se Jukka siellä suomeksi mölötti. Kai se ei oo niille niin nuukaa, kun eihän siitä niitten norjankurlauksesta mitään selvää saa muutenkaan. Lukuisat tulivat jälkeenpäin kiittelemään, että parhaita olitte selkeesti koko festareilla. Niettä osataan sitä muutakin veivata meilläpäin, kuin kiekkoa!

Joo´o. Semmosta matkailua tälläkertaa. Noin muuten on tullut miksattua Plutonium 74:n uutta sinkkua, ja siitä tuli muuten erinomainen. Ilmestynee lähiaikoina se. Masterointiakin on harrastettu ja puolivahingossa menin hankkimaan vaimolle uuden kameran. Canonin 500d löysi kotiin. Ja on muuten ihan mahdottoman hyvä pikku vekotin se! Siihen kun läiskäisee nokalle toisen hankintani, sigman 50mm f1.4 putken, niin yö muuttuu päiväksi! Niin ja vehjeksestähän löytyy bonarina HDR-tason videokuvaustoiminto. Niinkuin veljeni asiasta kuultuaan nasevasti totesi: "No loppuupahan se nykivien timelapsien väsäys" :D

Nyt olen kuumeessa. Haluaisin nimittäin veneen. Kanootti olisi ihan ehdoton. Tai itseasiassa venootti, mutta ne maksaa rahaa. Ja sitä pitäis jossain säilöäkin. Ei ole kaupunkiasujalla helppoa, ei.

Kalastuskirjallisuuden ylittämätön klassikko

2011-06-07T10:34:00.000+01:00

Kävi kuulkaas tuossa päivänä eräänä aivan erinomainen tuuri. Onnistuin nimittäin kalastellessani saamaan vieheen pohjaan. Siellä lienee taas jonkun älykääpiön vihaama pyöränrunko, tai pari.
Oli mitä oli, niin sitä ylös yrittäessäni, napsahti parisenvuotta palvellut vapani poikki. Ei ollut tehty kestämään sitä, ei.
Matka suuntautui siis neitselään, uutta säilää hankkimaan. Siinä kauppiaan kanssa aikamme pähkäiltiin tarpeitani, mitkä ei olleet siitä helpoimmasta toteutuspäästä: Eli suht jäykkä teleskooppivapa.
Jäykkä siksi, että tuntee jigaillessa tärpit hetsilteen ja teleskooppi siksi, että pyöräillessä se menee näppärästi reppuun. Ja vedenvarsia samoillessa olen huomannut, kuinka näppärää on aina liikkuessa vain pujottaa vartta pari pykälää sisään, niin se ei toimi vesurina niin herkästi. Lisäksi se kala luuraa välillä niin hankalissa paikoissa, joihin pääsee heittämään vain tuon koivun ja tämän kuusen raosta, jolloin on myös näppärää, jos vavan pituutta voi säätää lennosta. Kutsukaa mua vääräuskoiseksi, mutta näin meillä.

Ja mehän pengoimme, sekä tutkimme, mutta moista komboa ei tuntunut löytyvän sitten millään. Olin jo päätymässä siihen, että ostan vähän pidemmän, melko tyyriin puoleisen vavan ja katkaisen siitä pari pykälää poikkee, jolloin jäljelle jäävä osa toimisi ihan mallikkaasti. Mutta sittenhän tämä myyjien aatelismies hokasi ja kaivoi "ihan just tulleen uutuuden"esiin, jota me miehissä ihmettelemään. Ja se oli hyvä. Piirun alta viidenkympin lähti mukaan tämä "kostaja". Kukakohan noita nimiä noille muuten keksii?

Nyt kun hyvin päästiin tähän kalastusaiheeseen, niin siellä myös pysytään.
Orastava jännetupin tulehdus pakotti eilen itseni kauniiseen kesäpäivään biisieditoinnin parista, joten päätin pakata reppuni, hypätä pyörän satulaan ja lähteä metsästämään ruokaa. Siellähän niitä lauttasaaren sillalla oli setiä pappoineen silakkaa vonkaamassa, mutta kovin olivat laihan näköisiä. Vapa tulille, litka sekaan ja heti rupesi kuhisemaan. Siellä ne väylän rinteessä, ihan pohjan tuntumassa venailivat. Papat olivat menneet liian pitkälle sitä siltaa ja kylläpä heidän naamansa näyttivätkin elefantin ulkosynnyttimiltä, kun tällanen poju kiskoo tunnissa muovikassillisen silakkalaa, ihan siitä vierestä.

Uuniin rullasin ja uusia perunoita keitin. Hyvää oli. Vaikkette nyt moisesta innostuiskaan, niin menkää edes halliin pyytämään. Silakka on hyvää kaikissa muodoissaan ja halapaa, jopa perattuna.
Vaikkakaan moinen, ei ole itsekään tehtynä kummoinen temppu.

Niin ja kesälukemisiksi suosittelen aiheeseen osuvaa: Juhani Ahon -Lohilastuja ja kalakaskuja.
Toimii, vaikket kalastamisesta tai kaloista niin perustaisikaan.

Purtilointia

2011-06-05T12:55:00.000+01:00

Kas moro taas! Ei oo ehtiny, on pitäny kiirettä. Tai viimeviikon viikonloppuna olis kyllä ollu kosolti aikaa päivitellä tätäkin, mutta koskapa itse tapahtuma, josta kertoa, tapahtui nimeisellä hetkellä, en tohtinut ennustaa tulevaa. Vaikkei se tietty näin jälkikäteen niin vaikeaa olisi ollutkaan (daa.)

Närhen kera kävi kutsu ruåttin laivalle To-Su akselille. Viimeisimmästä laivakeikasta olikin venähtänyt jo reilut kymmenen vuotta, joten ajattelin ajan olevan kypsän revanssille. Kovalevy täyteen dokkareita ja viihdettä, sekä laukku täyteen kirjoja, niin eiköhän se siitä. Ja siitähän se.

Kerrankin oli keskinkertaisesta varautumisesta jotain hyötyä, kun laivan yäkerhon mikserille varaama paikka olis ollu siellä jossain perätuhdon pilsnaakkerin touvin-nokassa, mutta meitin kaukokaapeli oli kriittiset parimetriä liian lyhyt, niin "jouduin" läväyttämään mikserin siihen tanssilattian tuntumaan, josta jopa kuulikin, mitä se orkesteri veivasi.

Itse vetoja oli yhteensä kolme ja ne meni luonnollisesti hyvin. Kanavat auki ja menoksi. Muutoin hommahan on melkoista ajan tappamista ja humalaisten väistelyä. Lähinnä kökötin hytissä, kuuntelin jatsinpaskaa ja kävin läpi kreikankuvia, katselin niitä dokkareita ja luin pari kirjaa. Niin ja sit me käytiin aina siinä yhdessä asiallisessa ravintelissa syömässä pitkän kaavan kautta, kun henksuflaboilla sai kolmen ruokalajin menun viiteentoista euroon.

Kohokohta, tai ainakin korkein kohta reissussa koettiin, kun hoksattiin vähän lirkutella risteilyemännälle, niin sehän päästi meidät kurkkaamaan komentosillalle. Sieltä näkyi kauas! Niin ja niitten mikserissä oli enämpi kummallisia nappuloita kuin mulla.

Vihdoin koitti vapaus purtilosta ja välipäivät menivät teknopoppisinkkua miksatessa, kunnes Jukka Poika liikkui keskiviikkona Turkkuseen. Klubi oli tukossa ja liekeissä ja seinältään bongasin julisteen, jossa mainostettiin 14pv "No Means No"-keikkaa!!! Ajattelin ottaa vaimon kainaloon ja livahtaa ihan vapaaehtoisesti ja omalla ajallani musiikkiesitykseen. Kelatkaa kuis kreisii hei!

Niijjuu ja kaveri tunki torstaina kainalooni Sigman 50mm f-1.4 linssin, kun se oli sillä ylimääräisenä. Musta tuntuu että olen hieman ihastunut!

Satyyri seikkailee

2011-05-25T21:44:00.000+01:00

Kreikka, tuo länsimaisen sivistyksen kehto. Leppoisan elon pörröinen pesä. Ja Kreeta! Sinä turkoosin suolaliuoksen ympäröimä kalliomuodostelma! Syleilisin rantojasi, jos ne eivät olisi niin pirun terävää liuskekiveä!

Rantauduimme Agia Pelagia nimiseen pikkukylään mitä otollisimpaan aikaan. Luonto oli vielä vehreää, eikä lainkaan karrelle palanutta. Kukat sen kuin kukkivat ja mikä loisteliainta, turistikausi ei ollut vielä alkanut. Olipahan kuitenkin sen verran aluillaan, että ravintelit ja kaupat olivat jo avanneet luukkunsa.

Hotellimme oli ihan siinä holleilla, missä meri lyö rantaan ja sekös oli kovin idyllikästä.
Mikäs siinä parvekkeella aamupalata, tahi punaviineerata iltatuimaan.
Käveltyäkin tuli, mutta etäisyyksiä oli todella hankala mitata hiljaa päässään. Mesta on nimittäin niin vuoristoista, että joko lähelle ei nähnyt mitään, kun siinä oli joku nyppylä välissä, tai sitten näki, kuten kauaskin, jos se oli ylhäällä rinteessä. Lisäksi jokainen tie kaartoi metrinkin matkalla vähintään 97 astetta joka suuntaan tai toiseen. Joten, vaikka kuinka patikoimme reippahasti sinne tänne, niin vähän väliä ällistytti tavallinen näky: "Ai toi meidän hotla on siis niinku taas tuossa" Eipä siinä silti. Maisemat olivat parhaudella kyllästetyt ja jumalation, että se saari tuoksui hyvältä! Niitä yrttitarhoja, hedelmäpuita ja kukkaloistoja jäivät muistaen kaipaamaan miljoonat hajureseptorit.

Eivätkä osattomiksi jääneet makureseptoritkaan. Rantabulevardi, oli kehystetty nätisti vieri vieressä istuvilla tavernoilla, joihin me missioitiin menevämme ihan jokaiseen. Ei ihan onnistunut. Mutta ainakin puolet niistä tarjosivat sekä erinomaista ruokaa, että mitä parahinta palvelua. Minä päätin kokeilla rajojani ja tilata kerrankin etanoita, vaikken moisista uskonutkaan pitäväni. Olin väärässä, eikä etanakokemus jäänyt suinkaan yhteen. Muutenkin kaikki oli niin pirun tuoretta ja maut selkeitä, että ihan itketti mennä kotosalla taas S-marketin purkkioliiveja väistämään. Fetakin oli kreikassa parempaa, kuin bonapetit-salaattijuusto.

Vähän aikaa meni opetellessa, että mitenkä sitä rantalomalla kuuluu käyttäytyä, mutta kyllä se lötkötys sitten vihdoin alkoi sujua. Vielä kun löysimme lähimaastosta pienen kallioitten ympäröimän hiekkapoukaman, jossa oli mukavan rauhaisaa ja romantillista, niin mikäs meidän oli hikoillessa ja uiskennellessa. Lähimarketista löytyi vielä huokealla säälliset snorklauskamppeet, millä avautui taas ihan uusia ulottuvuuksia rantaelämään. Joku oli ilmeisesti laskenut hiljattain vapaaksi kaikenmaailman akvaariokaloja, joita oli kiva möllötellä.

Massapsykoosi ja paniikki meinasi vallata Suomalaispainotteisen hotellistomme lätkän loppuotteluiltana.
Koko kylästä kun ei löytynyt yhtään mestaa, missä olisi kiekko näkynyt. Palloilupuolelle tuntuvat painottuneet nuo etelän ihmiset. Mikäköhän siinäkin on? Eniveis, kilpaa pengoimme nettistriimejä naapurin likan kanssa ja löytyihän se virta vihdoin, jossa Mertaranta huusi. Netti yhteys vain oli hi-das ja pät-ki-vä. Oli vekkulia seurata lätkää, kun perse nousee penkistä jännityksen myötä ja striimi tökkää. "Menikö se sinne, vai ei?" ja puolisekuntia taas näkyy "Jee!!! eiku, hetkinen ööö..." Eräässä kohdassa suomenkielinen selostus hyytyi tykkänään ja toka erä piti katsoa loppuun viron kielellä. Meni muuten huumorin puolelle se! No kolmas erä kuitenkin meni pahemmitta pätkimittä, tais jonku naapurinpojan porotorrentti latautua tms. Paikalliset oli vähän ihmeissään, kun suomalaiset huutavat naama punaisena altaan ääressä, vaikkei yhtään fudismatsia ollut käynnissä.

Siinäpä se perusoleilumme ranka tulikin: Löhöilyä ja hyvinsyöntiä. Vaan sittenpä me päätimmekin yks kaks tempaista ja hyppäsimme auton kyytiin, mi vei meidät markkinoitten kautta läheiseen Iraklonin kaupunkiin. Markkinoilla huusivat ihmiset kreikkaa ja pöydät notkuivat vaatteista, joita sitten pengottiin haudanryöstäjäin lailla, kaiken kivan toivossa. Vaimo toivoi ja sai mekkoloita, sekä kenkiä. Itse sain pikkuruisesta kioskista matkan parhaat suflakit. Niin ja torin elintarvikeosiosta ostimme ison muovipussillisen täyteen erilaisia yrttejä, sekä teetä. Meinaan että se perus oregano, mitä täällä pitsaan lykätään, on hiukka eri ainetta, mitä tuoltapäin maailmaa on tarjolla! Niin ja Kreikkalainen vuoristotee tuli heti tarpeeseen, kun naapurin setällä oli pakki sekaisin.

Itse Iraklion oli kaupunkina ihan perus. Paljon turisteja ja jonninverran historiallisia juttuja. Museo olis ollut, mutta meillä oli vain kolme tuntia aikaa, missä ei meikäläiset ehdi pal´ mittään, joten ne jäi ensi kertaan.
Yksi parhaista ruokaelämyksistä löytyi erään turistirihkamakadun pienen pieneltä poikkikadulta, joka oli ahdettu täyteen avokeittiöitä ja jossa istui lähinnä paikallisia, sotkemassa pöytäliinoja. Tunnistimme heti hyvän meiningin ja hyökkäsimme vapaaseen pöytään tilaten mousakaa, sekä grillistä lajitelman lihoja ja ai että kuulkaa!!!
Paikallisilla oli muuten loistava tapa käsitellä kerjäläisiä, jotka olivat lähinnä Romaniasta. Tapa, mikä ei Suomessa tulisi kuuloonkaan: Rahaa en nähnyt kenenkään antavan, mutta kun kupu oli itsellä täynnä, kutsuttiin ihmispolot syömään, mitä jäljelle jäi. Ravintoloitsijatkaan eivät olleet moisesta moksiskaan.

Nyt on haikeata. Syömein halajaa takaisin minotauroin kitaan. za za zaa!

Parhauksia!!!

2011-05-17T09:25:00.000+01:00

Tiedetään, blogissa on ollut lähiaikoina kovin hiljaista. Se johtuu pääasiassa siitä, että olen ollut kovin kiireinen, mutta myös siitä, että olen ollut lähipäivinä myös harvinaisen kiireetön.

Viimeviikko meni E-Studiolla Paukkumaissin kanssa, missä äänitin ja miksasin orkesterin Krakel Spektakel musiikkinäytelmään tehtyä musiikkia levyversioinniksi. Kiire oli kova, mutta jälki mitä parahinta. Koko bändi veti samassa huoneessa. Vähän sermejä demppaamaan pahimpia vuotoja ja hyvähän siitä tuli, kun ukot ja akat vetää niin hyvällä balanssilla. Piti itseasiassa panna huoneen keskelle tilamikit pystyyn, että sais lisää vuotoa.
Lauluja varten kaivoin mikkikaapista lauluihin Peluson P-12 mikin, joka oli ihan mahtava tuttavuus, jota tuli sitten läiskittyä jälkiäänityksissä vähän jokapaikkaan. Yks akustinen trioveto saavutti mielettömät sfäärit vähällä vaivalla, kun löi M-S setin parin metrin päähän, niin että peluso oli Mid ja noikun 89 poimi sivut.

Homma tuli miksattua lätkän lomassa torstaina ja seuraavana aamuna pitikin herätä jo neljältä, mikä ei haitannut ollenkaan. Syy siihen piili siinä, että matkasimme vaimon kanssa lentokentälle, mistä niutsikka kuskasi meidät tänne.
Tämä on Kreeta. Tarkemmin sanottuna Agia Pelagia, niminen pieni ja äärimmäisen idyllinen kylä, jossa meri on ihan rannassa ja kaikki, ihan kaikki, on parasta!
Vaan tästä kerron joskus toiste tarkemmin. Nyt menen löhöämään rannalle ja lillumaan tuohon kreikanmereksi kutsuttuun suolaliuokseen. Illalla pöytä täyteen meseä ja merenherkkuja. Napa rutiskoon!

Ps: Hyvä Suomi!!!

Kilometri keikkaa, kiitos.

2011-05-05T11:31:00.000+01:00

Laskeskelin tuossa kirjanpitäjäni pyynnöstä, että kuinka etäälle sitä tulikaan viimevuonna töiden puolesta reissailtua? 16391km. Melko kauas olis päätynyt, jos yhteen suuntaan olisi matkannut. Tänä vuonna voip tulla mittariin enemmänkin kilsoja, kun pelkästään kesäfestareilla on tiedossa kolkeet keikkaa.

Ai niin. Mielenhäiriössä menin ostamaan olkkariin vanhan ja harvinaisen keskinkertaisen JVC:n kotiteatterivahvistimen tilalle Lontoolaisen Cambridge Audion valmistaman, asteita hifimmän vehkeen.
Olinkin jo unohtanut, miksi aikoinani valitsin hifiliikkeestä pitkän pohdinnan jälkeen juuri nuo Paradigmin skobet. Ne nimittäin heräsivät niinsanotusti koomasta! Ja näin suutarin lapsi sai kengät.

Viikonloppusella pukkasi vaihteennii keikkiä. Perjantai meni leppoisasti Lahden Finlandia klubilla. Sinne on kyllä aina yhtä nohevaa mennä, kun roudi toimii ja tekniikka kanssa. Lisäksi bäkkäri on kevyeen suomen paras! Sali nyt on iso teollisuushallityyppinen, jossa botne on autuaasti ihan missä sattuu, mutta kun leikkasi lähes kaiken sadasta herzistä ja paljon viidestäkympistä, niin sai sellaisen vaikutelman aikaiseksi, että basarista saisi selvän.

Yöksi kotiin ja aamulla Helsinki-Vantaalle, josta lennähdin Rolloon. Siellä odotti hotellin yökerho Närheä. Kamat inekseen ja huoneeseen venaileen, että äänentoisto pystyttyy. Silläpä luppoaika muodostui niin pitkäksi, että hullu äänimies talsi lähimpään urheilukauppaan ja vaati halpaa juoksupaitaa.
Piti samalla opastaa myyjätärtä, joka yritti myydä siinä jos jonkinlaista edukasta rättiä, että se on se edullinen, joka meinaa halapaa. Edukas taas tarkoittaa, että tulee etuja mukana.
Eniveis, semantiikan oppitunnin jälkeen vedin kollarit päälle ja kipasin lenkille. Mä muuten taidan olla tällä hetkellä maailman ainoa ihminen, joka käyttää collegehousuja ja hupparia siihen, mihin ne on tarkoitettu: Urheiluun! Ja vieläpä ilman ironian häivää!!!
Oli muuten erikoisen extremeä lenkkeillä vappuna. Meinaan että se oli välillä melkoista esteratsastusta.
Keikka oli keikka. Jengi oli jengiä.

Seuraavana päivänä kamat autoon ja Rukalle. Siä oli kauden päättäjäiset ja Lauralaiset oli kutsuttu henkilökunnan päättöjuhliin yllätysesiintymään. Piste on tehty puusta, niin ei ollut akustiikan suhteen mitään sanottavaa. Ennen tsekkiä olis vain päikkärit, tai edes jonnimmoinen lepuuttelu ollut paikallaan, vaan siivoojat pahoitteli, että tässä nyt kestää, kun nää parikymppiset rinneasiakkaat on panneet vappuna huoneet sellaisiin sfääreihin, että voihan vittu! Jos siis ammattilaisilta menee huoneen siivoamiseen pari, kolme tuntia, voitte kuvitella millaiset juhlat on alamäkiurheilijoilla ollu! Yks huone jouduttiin vaihtamaan kokonaan, kun siivoojien piti nostaa kädet pystyyn.
Kaikalla ihmiset tanssi pöydillä, PA:n päällä, tiskillä, mikser..."vittuun siitä!" Eli oli juhlat joo. Vanha ei jaksanut kreisibailata, vaan meni huoneeseen lueskelemaan lasillisen ääreen ja nukkumaan jo ennen yhtä.

Ilmeisesti sen Rovaniemi-Ruka siirtymän vetoinen pikkubussi oli syypää siihen, että mun niskat ja varsinkin kallonpohjan lihakset veti heti maanantaista todella kramppiin. Osteopaattinikin ihmetteli, että mites voi olla taas näin jumissa? Ei siinä muuten, mutta kun semmoinen vaikuttaa jännästi verenkiertoon ja hermoratajuttuihin ja sitämyöten tulee kivoja ruumiinulkopuolistelu-fiiliksiä ja tasapainoaistin heittelyjä. Onneksi tää syy-seuraus-suhde on nykyään tiedossa, niin ei tarvi ihmetellä, että onko aivo rikki vai hulluuttako tuppaa. Tää ns. "tension neck" on muuten todella yleinen vitsaus ihmisillä. Suurella osalla frendeistä on oireita jos jonkilaisia. Niistä ei vaan kukaan tunnu vapaaehtoisesti puhuvan, kun fundeeraus on että se on joko paniikkihäiriötä tai sekopäisyyttä. No ei ole. Tai voi olla, mutta luultavasti ei. Koneittenne ääressä vain kökötätte liikaa. Kökötättepäs! Nytkin kökötätte.

Nyt pitää lähtä metsästämään Dyyni-trilogian kolmatta osaa, kun kakkonen on loppusuoralla ja kohta tulee itku, jos ei jatko selviä!

Kuussakin on käyty

2011-05-03T11:06:00.000+01:00

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 14.

Päätimme astua vaimoni kanssa vihdoin tähän uuteen digiaikaan... Taas.

Aikoinaan, kun talouteemme hommattiin välttämättömyyshyödykkeenä digiboksi, valitsimme ihan järkisyistä markkinoiden halvimman ”karvalakkimallin”. Ajattelimme että moinen vastaa ominaisuuksiltaan melkolailla alkuperäistä lähtötilannettamme: sitä analogiaikaa, johon olimme kaikinpuolin tyytyväisiä; Kuva näkyy. Päätimme Ostaa tallentavan huippumegaominaisuuksilla ladatun boksin vasta sitten, kun digisiirtymän lapsenkengät ovat käyneet pieniksi ja kaikki hehkutetut interaktiiviset ominaisuudet ovat tulleet jäädäkseen. Niin ja uutuustuotteillahan on lähes poikkeuksetta aina uutuushinnat, mikä ei osaltaan auttanut heilauttamaan silloista ostopäätöstämme kansantalouden hyväksi.

Noh, kyllästyttyämme tavisboksin ohjelmatietojen käsittämättömiin katoamistemppuihin ja muihin pikkuvikoihin, (jotka digitalisoituneessa yhteiskunnassamme ovat muuntuneet osaksi arkea ja täten nimetty laitettoimittajien toimesta ominaisuuksiksi) päätin vihdoin tarttua härkää hännästä ja hommata meille sen sellaisen tallentavan digidigin. Siis oikein sellaisen viimeisenpäälle mallin, jonka etupaneelissa näkyy vähintään viisitoista kryptistä kirjainyhdistelmää ja takaa löytyy sen seitsemän tusinaa liitintä ja tietoliikenneporttia. Päätöstä siivitti suuresti myös se, että halusin ehdottomasti tallentaa Yle Teeman juhlavuoden kunniaksi esittämät kuukävelydokumentit.

Vaan mikä malli se olisi paras? Ennenvanhaan tällaisessa tilanteessa olisi ensin menty paikalliseen kodinkonekauppaan, niin sanoakseni ”potkimaan renkaita”, minkä jälkeen matka olisi jatkunut kirjastoon selaamaan Tekniikan Maailman ja Hifilehtien laitevertailuja.

Mutta onneksi meillä on nykyään netti. Paitsi silloin ei ole, kun joku modeemin ominaisuus katkaisee yhteyden (mikä sitten tietysti taas toimii kuin unelma kun huoltomies vihdoin pääsee paikalle vikaa ihmettelemään). Netti on nähkääs siitä hieno paikka, että sieltä löytyy tietoa asiasta kuin asiasta ja laitteesta kuin laitteesta. Ja tiedättehän vanhan sanonnan mielipiteistä ja rektumeista? No niiden molempien esittelijöitä verkossa vasta riittääkin.

Loppujen lopuksi löysin itseni pyllistelemästä televisiotasomme takaa yhdistelemässä erinäisiä piuhoja ja liittimiä toisiinsa, kuvan ja äänen toivossa. Ihmeekseni molemmat toimivatkin moitteetta jo seuraavana päivänä. Tosin tämä tapahtui päivä sitä kuukävelylähetystä myöhemmin, mutta onnistumisen riemu ylipäätään sai minut unohtamaan moisen pikkuseikan ja säädön määrän. Nehän ovat ihan asiaankuuluvaa arkea nykyaikana, vaikka ihminen kävi siellä kuussakin paljon alkeellisemmalla teknologialla.

Juokse tai kuole!

2011-04-27T10:28:00.001+01:00

Aijai kun kesä saa! Pyörät on jo napattu teloilta ja pantu putskliiniin. Täytyi nöyrtyä vaimon kilpurin takakiekon kanssa ja viedä se ammattimiehelle uusittavaksi. Tämän kesän tavoite: Opettele pinnottamaan vanne.
Vaimo sai houkuteltua vihdoin ihan ihme puuhan pariin, nimittäin juoksenteluun. Ilmeisesti peruskoulun cooperin testeistä on jo sen verran aikaa, että pahimmat traumat on karsiutuneet kontista, kun moiseen kerran lupauduin ja sepäs olikin ihan hauskaa puuhaa! Mä luulin että verenmaku olis ryöpsähdellyt suuhun jo sadan metrin jälkeen, mutta ehei! Mä olenkin paljon paremmassa kunnossa, kuin olisi uskonut.
Ne traumat tuli varmaan siitä, että vaikka sitä nuorna miehenä pelas päivittäin korista ja loppupäivät skeittaili, eli oli melkolailla urheilullinen kolli, oli koulun liikuntatunneilla kuitennii aina juoksentelussa ihan surkea, paitsi sadalla metrillä.
Nyt kun sitä ajattelee, niin eihän ne liikunnan opettajat mitään siellä opettaneet, kuten esimerkiksi että: "säästelkää voimianne, niin pääsette pidemmälle."
Melko pienellä opastuksella olis tämäkin laji ollut mukavampi ottaa haltuun.
Tässä on tää juoksuohjelma, jonka vaimo lykkäsi eteeni. Se vaikutti eka kovin leppoisalta ja lupsakalta "yes i can" -tyyppiseltä lähestymiseltä vaikeaa aihetta kohtaan, mitä se onkin. Nyt viikon jälkeen, tekis jo mieli hypätä ohjelmassa viikolla tai parilla eteenpäin.

Eduskuntavaalit: Ai kauheeta! Noin, nyt sekin aihe on käsitelty.

Viikonloppuna kävin vaihteeksi Lohjalla. Taas oli monta humalaista nuorukaista ja jälleen ihmetytti, miten Rossot ympäri maan pystyvät tuottamaan varmasti ihan kelpo aineksista, niin ala-arvoista pasketta, jota vielä kehtaavat ruoaksi kutsua?

Kerrankin oli perjantai vapaa ja sisaruksenikin saapuivat kaupunkiin, jossa tapahtui myös mikkihiirikerhomme tapaaminen. Olimme varanneet ravintelista kabinetin, jossa sitten pelasimme pelejämme ja nautimme ölppää. Oli lysthiä! Tuli krapula. En olekaan enää nuori.

Lauantaina vapisin jo päiväseltään Tavastialle, missä keikaa pukkasi suosikkiartisti Raapanan toimesta.
Siksi jo päiväseltään, että meillä oli jo alkuillasta nollaikäraja keikka, johon odotin teinilaumaa, mutta eipäs. Sinne tulikin moniaita tenavia vanhempineen, joten nappasin masterin suosiolla 15dB:ä pienemmälle. Nappulat (siis ihmis-sellaiset) olivat ihan innoissaan ja sitä oli mitä sykähdyttävintä seurata.
Maksimi piikit pyöri mittarin mukaan 93dB:ssä ja soundi oli ihan mahdottoman hyvä. Siis ihan kuin olis kuunnellu vain vähän isommista hifilaitteista sitä bändiä. Siitähän se ajatus sitten lähti: Iltakeikalla nostin sen masterin -7dB:iin ja pidin sen siinä. Eikä kukaan tullut sanomaan, että olisi tullut liian hiljaa, vaikkei mittari käynyt kertaakaan yli sadassa. Ei sillä, että mä muutenkaan ikinä liiemmin luukuttaisin, mutta nyt vedin siis vielä hiljempaa, mitä yleensä. Tämän mahdollisti myös yleisö, joka oli tullut vartavasten kuuntelemaan sitä bändiä, eikä kilpahuutamaan PA:n kanssa.

Eilinen päivä meni hyvinnii pitkälti puhelimeen vastaillessa (pitäis mm. tehdä yks levy just ennen Kreikanlomaa. 8 biisin äänitykset ja miksaukset neljässä päivässä!) ja kuvia editeeratessa. Kävi nimittäin ilmi, että tulevaan Jukka-Poikaa käsittelevään kirjaan taahdotaan suurimmaksi osaksi mun ottamiani kuvia.
Nyt jatkan Reiskan remiksin vääntämistä, ennen kuin pitää rientää Muruun, syömään!

Jazmanaut kalakukkoinmaassa

2011-04-18T13:05:00.000+01:00

Reggaehommelit veivät meikäläisen vaihteeksi Kuopijoon. Mitäs siitä kertoisin? Perushyvä meno.

Matka oli vieläkin pitkä ja Henkka hyvä paikka elää ja soittaa. Ainoa uutuus koski mestan tiskiä, joka oli vaihdettu sitten viimenäkemän jammun digidigiin ja täytyy sanoa, että ikävä tuli entisen tiskin soundia. Meni taas suurin osa tsekkiajasta siihen, että sai sen pahimman kireyden nitistettyä. Onneksi oli kuitennii taas mukana oma kanava laululle, niin sai sen puolen heti kondikseen. Jotenkin mä olen ollut huomaavinani, että yleisölle merkkaa monesti aika paljon, että se laulusoundi on selkeä. Kumma juttu.

Ja taas nakutti kamera kainalossa. hypätkää kytiin!

Lauantaina oltiin Helsingissä jo hyvissä ajoin, joten ehdin käydä thaikussa vetään punaista currya napahan, ennen kuin kirmasin Looseen tsekkihin. Kävi nimittäin niin haikeasti, että iki-ihana Jalankulkuämpäri pani pillit pussiin ja nyt oli sitten jäähyväiskeikan aika. Täten on taas yksi sivu suomalaisen musiikin historiassa kääntynyt murheen haikeaan alhoon. *Kyynel*

Noh mutta elämä jatkuu ja kevät saa. Nyt tämä poika lähtee fiksaamaan maantiepyöriä supertiukkaan spurttikuntoon!

Laktoosit on. T:Rivo Riitta

2011-04-11T14:23:00.001+01:00

Autossa on paljon kivempaa istua keväällä ja kesällä, päinvastoin kuin talvella ei.

Tällä kertaa kulkupelimme vei meidät ensinnä Seinäjoelle ja toiseksi Haapajärvelle.
Seiniksessä meillä oli poppikeikka viihdemaailma Ilonassa. Ah iloista roudausta, suoraan luiskalta lavalle!
Kerrankin oli myös onnea onnettomuudessa. Nimittäin ensimmäinen PA-toimittaja oli feidannut päivää aiemmin, mutta hätiin tuli viime Vaasankeikalta tuttu herrasmies, jonka asenne hommiin on harvinaisen esimerkillinen, tietotaidosta puhumattakaan. Kamat heilahti pystyyn nokkelan sanailun saattamana hetkessä.
Kyseinen menomesta oli ihan uus tuttavuus. Mahdoton "Hello Cleeveland!"-tyyppinen kompleksi, jossa oli varmaan kaziljoona asiakaspaikkaa ja seitsemän kertaa seitsemän tanssilattiaa/baaria.
Vetopaikkamme oli näistä saleista suurimmassa. Lava oli huoneen toisessa päässä, välissä puolimetriä alempana tanssilattia ja perällä taas korotus, jonne mikseri. Eikäpä siinä mitään kun PA-on suunnattu sinne lattialle missä ihmisetkin, eikä ihan jaksa kantaa sinne peräseinän yläosaan, mutta kun siinä mun vieressäni on vielä karaoke, joka pauhaa ihan tajuttomalla voimakkuudella iki-ihanaa hittikimaraa. Toisin sanoen, menin hyvin pitkälti mittarilennolla, luureihin nojaten, aina välillä lattialle ängeten. Onneksi oli kamat vireessä, eikä eka keikka alla.
Vähän lämmitti herrasmies, joka tuli kehumaan keikan aikana hyvää balanssia ja kokonais-soundia.
Lämmitti ainakin paljon enemmän kuin tyttönen, joka tuli tilaamaan pomppuheviä, tai liikuttunut naikkonen, jonka laukku oli kuulemma jossain hukassa.
Eniveis, pääasia että immeiset diggas.

Seuraavana ehtoona pukattiin puoliltapäivin kamat autoon ja köröteltiin rauhaismoisen kiireettä Haapikseen. Matkan varrella pysähdyimme Kaurismäkeläiseen grilliravintolaan / postiin, jossa meille purilaisia paistoi ihan ilmetty Rivo-riitta. Luulot otettiin basistilta heti pois:
-"Mitäpä tuohon ravimiehen ateriaan tulee?!"
-"No mitäpä siinä lukkee!?!"

Samaisella grilli / postilla oli myös laari, josta sai ottaa ilmaiseksi CD-levyjä. valitsimme matkan hauskuutukseksi Manneradion Kreizit mustalaisvitsit. Oli muuten niin saatanan korkealentoista huumoria, että meni yli hilseen ja pahasti. Kyllähän poptori nyt tiedetään, mutta että hekään ovat törkänneet näppejään noin ala-arvoiseen paskaan??!!!

Perillä odotti vallan perinteinen kekkostyypin Hotelli ravintola/ Night-club (väliviivalla) jonka akustisista ominaisuuksista esitin vahvoja epäilyksiä. Lasiseiniä riitti taka, sekä sivuseinustoilla ja ne loputkin oli vuorattu peileillä. Ihme olikin suuri, kun pääsin pinkan viritysvaiheeseen. Soundi olikin mitä tiukin ja erottelu oli suorastaan ilahduttava. Paikassa kun ei ollut yhtään seinää suorassa kulmassa ja kattokin oli puusta, niin mikäs siinä.

Ruokalista ravintolassa oli suorastaan ylitsevuotava, ai että nyt syötäisiin hyvin. Otin kuhaa ja vihanneksia kermakastikkeessa, kun sen kuulemma saisi myös vähälaktoosisena. Voi vittu mää sanon!
Perunat veivät pikku Jassen suoraan peruskoulun ruokalaan. Olinkin ihan unohtanut moisen, kumisen aromin. Miten ne sen oikein tekee? Vihannekset olivat höyrykeittimessä sulatettuja porkkanalohkoja ja se vähälaktoosisuus tulkittiin niin, että pannaan puolet vähemmän tavallista kermaa ja jatketaan sitä vedellä.
Laktoositon olis varmaan tulkittu: Laktoosit on. Onneksi pyytämäni pippuri paljastui sitruunapippuriksi. Sillä sai kalaan hivenen makua. Siitä sitten saunaan ja hotellihuoneeseen piereskelemään.

Keikka meni mainiosti ja hämmennystä aiheutti kaksi naista, jotka intoutuivat kehumaan soundeja tarkemmin termein, kuin "hyvältä kuulostaa" Se on nimittäin melko harvinaista.

Aamulla ysiltä kamat autoon ja matkalla pysähdyimme tietenkin Heinolan Heilaan. Jumalation että se niitten lohipiiras on hyvää!!! Puhumattakaan chilimakkarasta!

Räkinkin räknäilyä

2011-04-05T12:59:00.000+01:00

Nyt on rokkiäänitykset purkissa ja pitäis viedä miksaukset päätökseen. Jotenkin on aika vahva fiilis tuon projektin kohdalla. Jo esituotantomiksit potkii kuin kenguru, eli ei tarvi enää kuin hioa balanssit kuntoon hyvässä kuuntelussa. Hehkutan vielä kerran sitä Mojaven putkimikkiä: Hehkuti!!!!

Viikonloppuna kävin taas äänestämässä Mikkelissä ja Jyväskylässä regeetä. Moneskohan kerta noi kaupungit on taas tullu koluttua tälle vuodelle? Mitäs niistä olis sanottavaa... Perus keikkoja. Niin paitsi että tällä kertaa Mikkelissä oli ilmeisesti tilattu keikkajärjestäjän puolesta tms. eri firmalta kalusto kun normaalisti ja päätetty vissiin säästää, kun meikäläinen joutu tekeen yllättäen monitorit etupäästä. No se ei noin ison orkan kans ole hyvä juttu, varsinkaan jos mestassa ei ole talonpuolesta kiinteästi hyvin viritettyjä kamoja, vaan vehkeet tuodaan kylmiltään mestoille. Siinä on nimittäin muutenkin aina kädet täynnä ja se kommunikaatio yleisömeren yli hämärässä on melko vajukkia puuhaa.

Jyväskylässä otin tulille juuri hommaamani lelun, eli vanhan "kunnon" Alesis Microlimiterin. Maksoin siitä massiiviset 50€ ja ajattelin sitä mahdollisesti bassokäyttöön tms. mutta eihän tuo Hulkkosen robotti mitään kompuraa tarvi, joten löinkin sen kokeenomaisesti virvelirumpuun. Ai että miten rapia soundi! Nasahtaa kuin naulapyssy!
Ja hitto me ollaan muuten nopeita liikkeissämme: Keikka alkoi klo 23:05, reilu tunnin setti ja bussin vaihde meni silmään tasan 01:00 Stadissa kamat kaapelille ja olin kotona jo klo 05:00.

Alkaa muuten olla tuo keikkaräkki jo aika hyvässä iskussa. Siitä löytyy siis nyt se Joemeekin OneQ, sekä Focusriten tikkiin modattu Green channelstrip. Lisäksi hommasin erikoistilanteisiin yhden halpis feedback destroyerin. Delayna on iki-ihanainen RE-20. Sit löytyy tosiaan se Alesiksen Microlimiter.
Ja tämän kaiken sälän kuljettamiseen löysin vihdoin täydellisen keissin SKB:ltä. Super jämäkkä, tilava, mutta kevyt. Ja mikä parasta, siinä on rullat alla, eikä se sula sateessa.
Vielä kun jostain löytyis Alesiksen wedge-kaiku kelpo hinnalla. Joku sellasta yritti tyrkyttää 150€, mutta se oli vähän huono vitsi. Ebaysta löytyis, mutta tyhmät jenkit ei toimita maansa ulkopuolelle.

Nyt pitää lähtä postiin hakemaan uusia kevätkenkiä. Hitto että tollaset kevyet maastokelpoiset popot on rumia. Varsinkin jos haluaa että niissä on reilusti hengittävää goretexiä. Noh onneksi netistä löytyy, koskapa kaupoista ei.

Pelivehjes

2011-03-29T12:03:00.001+01:00

Nyt tulee niin teknistä laitearviota, jotta pitää heikompia varoittaa täten!

Nyt kun on tuo Joemeekin OneQ- kanavalohko ollu tulilla useammilla keikoilla, studiossa ja erityyppisillä solisteilla, niin voi vähän jakaa fiiliksiä:

Tän lävitte on nyt äännelleet Neukun KMS-104 lävitte Laura närhi, joka ei ole niitä kovimpia huutajia. Päin vastoin. Hiljaisesta kohtalaiseen on dynamiikkansa. Jukka Poika, Senkun e935 kourassaan. Ja jukkahan vetää hyvällä balanssilla, mutta intoutuu väliin huudahtelemaan mittarit punaiselle, jos ei pidä varaansa. Lisäksi olen vetänyt tämän läpi studiossa Jani Orpanan rokkilaulantaa Mojave Audion putkimikin läpi, mikä osoittautui instant-rock-to-go ratkaisuksi!

Ensinnäkin itse etunen on mitä mainioimman kuuloinen. Vallan puhdas, dynaaminen ja sitämyöten oikein yleispätevä. Laitteesta löytyy myös "iron" nappi, joka tekee jonkun erilaisen etuastekytkennän, jolla saa soundiin vähän erilaisuutta. Tää on taas näitä -"kumpikohan näistä kahdesta hyvästä soundista on parempi?"-nappeja.

Ekvalisaattori on erinomaisen musikaalinen. Sellanen herrasmiesmäisen hienostunut.
Sekä leikkaukset että boostaukset taittuvat nasevasti. Yläpää on raikas ja botne läski.

De-esser toimii erinomaisen hyvin miedoilla asetuksilla ja sen "listen" nappula on erinomaisen nopeuttava ominaisuus, kunhan muistaa, ettei läväytä kanavaa täysille, tai sillä saa kätevästi kuulovaurion aikaiseksi ;)

Enchancerkin laitteessa on. Varmaan ihan kiva, jos haluu ylihypetettyä ysärifiilistä.
Mulle on riittänyt ihan vaan Eq:n 14k HF jos tarvii sitä ilmaa.

Se on se Joemeek sellanen laitos, että sen kompuran pitää louhia sitä soundia tarvittaessa. Silläpä tätä vehjestä pitää oikeasti opetella käyttämään, jos haluaa transparenttia soundia. Tää ei tosiaankaan ole mikään over-easy laitos.
Ratio muuttuu tiukemmaksi, mitä enemmän lyttää. Eli kannattaa lähtä miedoilla asetuksilla liikkeelle ja pistää kone haukkaamaan Eq:n jälkeen. Hyvä lähtökohta on pitää kaikki napit klo:12.ssa. Mutta kun sinunkaupat on tehty, on tääkin jotenkin melko rakastettava. Vähän niinku teinipoika joka häiriköi luokassa, kun se turhautuu opetuksen hitaaseen tasoon.

Digilähdötkin löytyy, mikä on äänityshommissa mitä näppärintä. Kaikki namikat ja liitimet on erinomaisesti toteutettu. Varsinkin gainin ja ulostulon potikat on jotenkin loistavan lineaariset ja nopeat hallita. Toisinaan joissain vehkeissä sitä makeuspistettä on hankala löytää, kun yhtäkkiä tasot harppaavatkin enemmän, kuin pitäis. Pieniä mutta isoja juttuja.

Kaikenkaikkiaan hintaisekseen erinomainen peli, kun opettelee sielunmaiseman.
Mihinkään äänifirman räkkiin, jota käyttää muutkin en todellakaan suosittele!

Pohjoseen ja bäkkiin

2011-03-28T21:28:00.000+01:00

Rokkilevyn äänitykset ovat laulatusvaiheessa. Hyvä siitä tulee!
Nyt vielä vähän editointia, keskiviikkona lisää laulatusta ja skittatuplauksia ja sitten buukkamaan miksaukselle mestaa.

Muutoin mentiin Jukan ja poikain kans torstaiksi kotikonnuille Ouluun, missä meillä oli kaks päivää putkeen loppuunmyydylle nelifemmalle. Tunnelma oli kosketeltava ja kotikenttäetu toimi, kun pääsi äiteen lihapatojen ääreen. Ihanaiseni oli messissä ja luppoajan me kirppisteltiin. Löytyi taulua, vaatetta ja vihdoinkin just sellanen notskiakkari, millaista mä olen metsästänyt jo kauan! Italialainen kaunotar on Eko:n valmistama ja tottelee nimeä Fiesta. Viittä kymppiä ne olis siitä halunneet, mutta tingin vielä parikymppiä alemmas. Kyllä toimii.

Lähettäjä Jukka Poika

Lauantaina matkasimme vaasaan, missä myöskin hommat olivat ihan mallillaan. PA-firman tyypit olivat ottaneet toiveeni tosissaan ja subiosastoa oli torpassa niin että piisasi. Luppoajalla löysimme tiemme paikalliseen thaikkumestaan, jossa oli aivan erinomainen pore! Loisto safkaa ja mitä erinomaisin palvelu.
Keikka toimi, liput loppuvat ja tunnelma katossa!

Aamulla hyvä meno vain jatkui. Hotellin aamupala oli monipuolisin ja laadukkain, mihin olen suomessa törmännyt. Munia sai myös löysäksi keitettynä ja mikä plussaa, olivat tuoreita! Tuoremehu puristettiin automaattipusertimella itse ja juustoissa löytyi. Kinkkuakin oli myös ilmakuivattuna ja mansikkasmoothie kruunas! Aijai että lähti aamu hyvin käyntiin.
Ja seuraava positiivinen ylläri tuli heti perään, kun mentiin keikkamestoille kantamaan edellisenä iltana pakkaamiamme soittimia bussiin, niin illan järjestäjä olikin tullut paikalle jo hyvissä ajoin ja huolehtinut sen puolen jo valmiiksi!!! Ei siis ole todellista! Mä haluun tuonne vähintään kerran kuussa keikalle!

No mutta mitäpä sitä enempää länkyttämään, kun voitte hypätä messiin pikakelauksella:

Kuuntele nyt kun mä shanon tän yhden asian...

2011-03-23T11:30:00.000+01:00

No huh huh, kuinka oli taas pienen serpentiinin päästä keikkaliksa hankittava. Viikonloppuna tuli nimittäin käytyä kahdessa ei-ihan-niin-suuressa metropolissa, nimittäin Kankaanpäässä ja Nurmijärvellä.

Kartalta kun katsoo, niin edeltämainittuhan on kohtalaisen ajomatkan päässä lännessä. Paitsi että sitähän emme hokanneet että viimeiset kymmenet kilometrit ovat pientä ja poveilevaa pikkutietä. Sitä sellaista millaisella saa ajaa mopedointivauhtia ja joilla joka toisen mutkan jälkeen iskee epäilys ja huulille nousee kysymys "Onko tää nyt oikeasti se tie, millä olla?"
Satelliitti kuitenkin vakuutti että on se ja olihankinhan se.
Perillä odotti roudaus. Portaat, jotka tekivät 90 asteen mutkan. Ei apukäsiä. Ah työpaikkaliikunnan riemua. Henkilökunta on leppoisaa sakkia ja viivästyttävät paikan avaamista, jotta saamme hommat tsekattua mallilleen.

Hetken lepuus ja musisointia ihan helevetin humalaiselle ihmismerelle. Urpo ei siirrä tuoliaan, jotta mahtuisin mikserin taakse ja vielä siitä olemattomasta välistä pitää toisten rampata. Hiljaisissa biiseissä ei kuule musasta mitään, kun suurin osa porukasta on tullut pitämään itsestään meteliä, jota bändi lähinnä haittaa. En pane isommalle. Ei tämä ole mikään voluumisota. Yöllä pakataan kamat ja mennään läheiseen hotelliin, josta itselle ja osalle porukasta on varattu sviitti. Eli neljän hengen huone, jonka tunnelmavalaistuksesta vastaa loisteputket katossa. Karuhkoa.

Aamulla heräämme varhain. Kolme tuntia unta pallossa. Väsyttää. Väsyttää niin paljon että keissien ja varsinkin PA:n roudaus niitä rappusia tuntuu mahdottomalta puuhalta. Missä on voimat, vai onko joku täyttänyt nää lodjut lyijyllä?

Nokka kohti Nurmijärveä. Matkalta poimimme jonkun syrjäkylän seuraintalon vintiltä Matille kyytiin Sarapaltion inline mikserin. Sellasen josta löytyy puupäätyjä, nahkaa, spessu Eq:ita ja lundhahlin muuntajia. Hinta määräytyy kaksinumeroisesti. Olen kateudesta viheriä!
Perillä on taas portaat, mutta myös hissi! Eläköön! Paikka on yllättävän kookas ja lava kuninkaallisen kokoinen. Hurrah!
Paikka on jo auki ja ihmiset keskustelevat: "Kuuntele nyt kun mä shanon tän yhden asian: Ööörrörörööröhrööröröröö... kuuntelehsä? örööröröörööööörörörörörörrrrröröröö"

Tötteröt pystyyn ja pinkkaa vireeseen, kunnes joku tulee mikserille tanssimaan ja laulamaan. Ai eiku se huutaa mulle, että musa pois ja tehostaa sanomaansa kunfuliikkein. Leikin sydämetöntä mulkkua ja jatkan, kunnes olen valmis. Tappouhkauksia satelee. Olen kuin kivi japanilaisessa puutarhassa.
Mitä ystävällisin ja hommansa hoitava ravintoloitsija käy huomauttamassa "peralle", että nyt kuule!

Käyn kasaamassa lavan ja aloitamme tsekin. No nyt sama ukko tulee katuvaisena pyytämään käytöshtään anteeksi. Vielä rasittavampaa. Kätellä pitää moneen kertaan ja nimeltä esitellä useammin.
"Minäkin olen shoittanut nuorempana..." Ou nou! Olo on yhtäkkiä kuin zombielokuvassa. Laumat valuvat kohti, kädet ojossa ja hyvät neuvot vyöryttävät alleen. "Pienemmälle", "Isommalle" "vokaalia pintaan katosh" "Kitaroita alas", "nimmarin jos","En minä keikalle ole tulossa mutta..."
Pakenemme kuningassuunnitelmamme mukaan päiväksi Helsinkiin. Illalla takaisin. Keikka menee sutjakasti ja varsin mallikkastikin. Minulta ei käydä toivomassa biisejä kovinkaan monesti, silti tuotan pettymyksen joka kerta. Paskiainen! Ennätyksellisen nopea roudaus. Portaikkoon on joku rikkonut punaviinipullonsa... Hetkinen, tämähän taitaakin olla verta!

Kaidoilla teillä

2011-03-17T16:06:00.001+01:00

Viimeksi kerroin tilaavani Joemeekin kanavalohkon etupäähäni ja näin myös tein.
Reissussa se ei tosin ole vielä rähjääntynyt, mutta siihen tulee muutos jo ensi viikonloppuna.
Sen mitä kotioloissa olen puljaillut, niin olen kyllä pitänyt. Erittäin musikaalisen kuuloinen vehjes kaikin puolin ja de-esser, joka ihan oikeasti tuntuis toimivan. Kapineen omalaatuinen optokompura vaati vähän sinuiksitulemista, mutta nykyään me ei enää juurikaan teititellä.
Nyt muuten on millä mällätä. Nimittäin kun viimetteeksi mainitsin syyt joemeekin tilauksen takana, niin tämän Focusriten mulle tannoin myymä herrashenkilö lähestyi lastun luettuaan itseäni ja lupasi panna sen kondikseen. Kas kun vaiva ei ollut kuulemma kuivuneita kondensaattoreita ja paria muuta pikkunippeliä kummoisempi. Eilen hän sen kotoani sitten haki ja just soi puhelin, että jo toimii ja tikittää.

Omistankin täten Paavolle haikun:

Kuivunut konkka

etuasteen kyrväyttää

Ystävä hätiin!

Viime viikonloppuna oli taas yllättäen keikkaa. Närhi lennähti jyväskylään, sekä Kiiminkiin.
Jykylässä oli joku mahottoman kokoinen brittibubi, jossa riitti ihmisiä ja paljon.
Se on kyllä kumma, että kun pannaan rafla pystyyn ja elävää musiikkia mielitään, niin se on muka sillä selvä, että kunhan jonkinlainen lavan tapainen löytyy, niin avot. Meinaan että hyvin pienellä vaivalla sen betonikaton demppaa niin, että kaikille on vähän parempi soundi ja kaikilla on vähän mukavempaa.
Ja miksi sinne lavan takaseinille pitää aina panna peili!?! Ja takahuone aka bäkkäri on tarkoitettu siihen, että artistit voivat siellä valmistautua rauhassa keikkaan, tuottaakseen maksimaalisen viihtyvyyskokemuksen, sekä elähdyttävän musiikkiesityksen. Eikä suinkaan rokun rankaisuun.
Meinaan että jos porraskäytävään, kaljahanojen läpijuoksupaikalle nostetaan pöytä, pari tuolia ja hyvällä tsägällä tarjotaan pannaani ja light siideriä, joka ei muuten mene kaupaksi, niin vituttaa. En nyt osottele. Mainitsen.

Se taas on ihanaa, että kun on matkustanut suomen halki, niin löytyy hiljainen huone, missä vessa, staralle kokovartalopeili, pientä purtavaa, kaikille(!) istuimet, ja ettei tarvi mennä takahuoneriderin mukaisia elvykkeitä erikseen ruinamaan. Ne kun on kuitenkin sisällytetty aina siihen sopimukseen, jonka tilaaja on nimellään kuitannut ymmärretyksi. Bonusta on, jos illan vetovastuussa oleva henkilökunnan edustaja tulee vallan esittäytymään ja kertoo illan kulun ja vastaa kysymyksiin.

Hommat on nykyään kovasti parantuneet ja monet tahot jo uskovatkin, ettei me esiintyjät tulla vittumaisuuttamme sinne baarin nurkkaan metelöimään. Välillä taas ei.

Oho, eksyin asiasta... Noh enivei Jyksylän keikka oli siis menestys ja hyvällä poreella päästiin maaliin.

Seuraavana päivänä matkustimme taajaan. Kohde sijaitsi Kiimingissä, mi onpi pieni pitäjä Oulusta parikeet kilsaa. Koskapa matkamme oli sujuisa, päätimme pysähtää Oulun erinomaisessa intialaisessa. Vaan yllättäen tupsahtaneelle kahdeksan hengen seurueellemme ei löytynytkään tilaa!
Noh, naapurissa oli viihtyisän oloinen kiinalainen, joka oli myös autio. Miljöö kunnossa ja mitämitä! listalla oli myös japanialaista ruokaa. Eläkööt! Tilaamme ja venaamme... venaamme... venaamme... Hoputamme... venaaaammeee... nostamme metelin ja kas, yli tunnin päästä saammekin ruokia eteemme. Kauheeta paskaa vielä, mutta siinä vaiheessa meillä oli nälkään nääntymä ja load inn-kinn olisi pitänyt alkaa.
Yrittivät mokomat vielä hyvitellä: "Tarjoamme ilmaiset jälkiruoat, kun viivästyi" "Kiitos, mutta eikö me just äskön tehty harvinaisen selväksi, että meillä on jo ihan kamala kiire töihin?"
Ja sitten vielä kehtaavat laskuttaa kraanavesistä erikseen 80senttiä.

Eniveis, maha tuli täyteen, roudaus oli iisi. Keikka oli eri hyvä ja bäkkärillä oli vallan kuohuvaa!
Kaikki oli niin balanssissa, että ehdin kuvailla keikalla hauskalla Auto-popular merkkisellä 135mm manuaalitelellä, jonka ihanainen systerini kävi ohimennen Oulun pysähdyksellä heittämässä. Dig!

Keikan jälkeen takaisin Ouluun, missä oli hotelli. Kotimatka oli sunnuntaina pitkä, mutta sen katkaisi jälleen mahtava Heinolan luomutori/ravinteli Heila,. Se on siinä Lahden ABC:n välittömässä viereydessä ja tarjonta on kuulkaas ihan toista kuin abc-leike ja se liru, mitä ne kahviksi kehtaavat kutsua.
Siellä pysähdymme aina, kun vain mahdollista. Itse suositan mitä lämpimimmin kiviarinalla paistettua ruisranne- limppua, konjakkisinappia ja chililenkkiä. Ai sattans ku hyvää!

Niin ja mää olen lähiaikoina ravistellut lapastani holtittomasti. Salamakalustoa on kaukomailta saapumassa reflektorien ja radiolaukaisimien muodossa. Pitäähän lapsella leluja olla!

Nohevointia

2011-03-10T13:38:00.000+01:00

Viikon varrella on ollut jos jonkinlaista. Sitä sen semmosta ja sitä sun tätä. Tiedätehän.
Sellaisen lisäksi puuhana on ollut levymiksauksia ja äänityksiä, joissa kovassa käytössä on ollut iki ihana decapitator, rankaisunappi pohjassa!

Perjantaina tuli varamieshommaa Napanderin matkaan Äänekoskelaisen baarin nurkkaan. Vekkulia humppahommaa. Matkalla meinas naurattaa kun siinä missä perus keikkadösässä on viihdykkeenä pleikkari tai vastaava, kiersi sedillä ringissä lidlistä ostettu verenpainemittari. Yllättävän moni meistä oli sen mukaan kuollut tai ainakin todella heikossa hapessa.
Perillä odotti Mackien TT24 digitiski. Emmie piru vie tiijä. Kyllähän sillä vetää, kun ei ole vaihtoehtoa, mutta melkoinen rimpula se kyllä on.

Taas joutui tekemään melkoista kompromissia, että sai laulusoundista hyvän ja sehän se kansalle on se pääasia. Mun taannoin hehkuttamani ja mukanani raijaama focusriten green-sarjan channelstrippi alkaa kärsiä vanhuuden oireista joten päästin sen eläkkeelle. Kaukomailta tilasin sille seuraajaksi verevän moniottelijan, joka kantaa nimeä Joemeek OneQ. Sillä pitäis helpottaa digiahdistus. Polkis vaan kusti jäitten läpi!

Lauantaina jäin ukkojen kyydistä Jyväskylässä, missä yle taltioi Jukka Pojan, sekä Jätkä Jätkien keikat.
Samalla Jukalle ja SEB:in koijareille heilahti kultalevyt. Jotain tässä hommassa on näemmä oikein, kun se kansalle maistuu.

Sitten pitää vielä hehkuttaa, kun menin ja ostin tupaan täys-spektri energiansäästölamppuja.
On muuten ihan mahtavaa valoa, verrattuna peruslamppuloihin. Ihan kuin olis aurinko himassa!
Jaksaa ihan eri malliin ja mikä jännintä, vaikka valotehot ovat entisen kaltaiset, näitten valossa näkee paljon paremmin esim. lukea ja näpertää! Kukat ja kattikin tykkää!
Ja ne jotka jaksaa jauhaa siitä miten energiansäästölamput on pääosin perseestä ja kivikaudella oli tulenvalossa paras lekotella, niin kokeilkaapa sijoittaa laatuun. Hyvä lamppu maksaa kerran vähän enemmän, mutta valo on ihan eri luokkaa, kuin niissä keltavihreissä markan vehkeissä ja ne kestää sitten vuosia. Meillä on esimerkiksi ollut toi eteisen lamppu kovalla käytöllä yhtämittaan jo neljättä vuotta.
Hehkulamppuja siihen sai olla vaihtamassa vähän väliä.

Vanhus ja peli

2011-03-02T12:45:00.001+01:00

Vanhuus ei näemmä tule yksin. Mulla on nimittäin paraikaa synttärit, mutta juhli tässä nyt sitten kun vasemman polven nivelsiteet on ihan ilman mitään näkyvää syytä kipeytyneet. Ei voi paljon tanssahdella.

Mitäkös sitä muuta... No viikonloppuna oli vaihteeksi keikkaa. Porin Kino oli myyty loppuun. Mikäs siinä vedellessä kun mesta rokkaa ja kaikki toimii.

Kehuntaa voi jatkaa seuraavan päivän Joensuun Kerubin osalle, mikä on siis uusi klubi karjalantalon yläkerrassa. Ihme mesta kuulkaa! Ennenkuulumaton konsepti on tuolla: Siellä on ensinnäkin hoidettu akustiikka kuntoon, valittu sopiva, jopa ylimitoitettu PA. Valkattu mikit sen mukaan mitkä on hyviä ja pidetään vielä aikaisista soittoajoista kiinni. Tähän kun lisätään myös kaikinpuolin mukava ja osaava henkilökunta, niin mielestäni se on tavatonta! Joku roti hei!

Alkuviikosta olen kokenut lievää pettymystä, mutta sitäkin suurempia onnistumisen hetkiä. Se taannoin hehkuttamani vanha, mutta valovoimainen yashican objektiivi levahti reissun jäljiltä käsiin. Purkaantui vallan runkonsa useampaan osaan. Noh sitä sitten kiikuttamaan asiantuntijalle, joka tuumasi sisuksen ruuvien olevan luultavasti poikki ja korjauksen kestävän pari tuntia alá: 50€/h. Koskapa olin maksanut linssistä sen 20€ ja huutokaupoista moisia saa sadalla dollarilla, päätin mennä syteen tai saveen ja ronklata sitä itse. Hetken tutkittuani, löysin puuttuvat ruuvit rungon sisältä irtoinaisina ja sainkin lopulta vehkeen kasaan omin nokkineni. Reilu neljä tuntia siinä tosin meni, eikä se ollut vailla aiempaa kokemusta millään muotoa helppoa, mutta onnistuipas vihdoin. Homma tarvi vain piiitkää pinnaa ja luottoa insinöörien fiksuuteen. Kaikkeen nimittäin löytyy aina konsti, joka pitää vain hoksata. Tein siitä samointein selvityksen moista tarvitsevalle, niin ei kaikkien tarvitse mennä puu edellä pers...

Tässä vielä timelapsea Out On Orderin viimeisimmistä filmintekosessioista. Marko kokeilee erilaisia kemiallisia reaktioita kotitaloustarvikkeilla, kuten ruokasooda ja maito. Minä naputan fontteja.

Kun on vaan niin kiire

2011-02-24T12:58:00.000+01:00

Paradoksaalista tää tämmönen, että kun sattuis ja tapahtuis, niin sitten on vaan niin pirun kiire, ettei ehdi blogata siitä. Nyt kun mulla on reilut puolituntia aikaa, ennen keikalle lähtöä, niin tiivistän tunnelmia:

Sain vihdoin hyvän syyn hommata sen semmoisen älypuhelimen. SEB:in pojat nimittäin päättivät yksipuolisesti nimittää allekirjoittaneen tourdamageriksi, Ja siitähän se suo sitten syntyi: Että nokiaako, no ei, vaan jotain toimivaa kiitos! Iphonea kenties. Juu mutta herranen aika niitten hintoja!
Onneksi lähellä väijyy asiantuntevia ystäviä, joista yksi käski ostaa ZTE Bladen. On halpa ja tekee erinomaisesti kaiken, mitä muutkin android puhelimet. Olen ollut erittäin tyytyväinen. Nyt kulkee mukana meilit, kartat ja muut tarvittavat tiedostot. Niin ja tietty ne vihaiset linnut, sekä hassuttelukamera!

Viime viikolla kävimme sitten Raappanan ja poikain kanssa vetämässä yhden keikan Kuopion Henkassa, pari keikkaa Oulun Nelifemmassa, sekä lauantaina vielä Rollon Tivolissa. Hyvä oli reissu ja kaikki meni lopulta vallan mainiosti, vaikka Raappanalla oli vielä ongelmia kurkkunsa kanssa. Mutta oikealla tropituksella ja työkaluilla, sekä sovituksilla vedettiin homma komeasti kotihin.

Oulu muuten palkitsi meikäläisen loisteliailla linssilöydöillä. Löysin isän nurkista pari mainiota 50mm linssiä, joista yashican 1.7 versio pääsi heti tehokäyttöön. Ai että. Lisäksi löytyi arreaitta, mistä 1.4 lasi lähti viinipullon hinnalla. Siellä odottaa muitakin herkkuja poimijaansa, mutta ryöstän sen ensin itse tyhjäksi, ennen kuin voin kertoa mestasta enempää.

Maanantaina oli vallan vapaapäivä, mikä meni pitkälti Rollo-Helsinki matkasta toipuessa.
Tiistaina meillä alkoi E-studiolla Soulsin levyn äänitykset, mitä kesti pari päivää. Ai kuulkaa että tuli messevää soundia. Se sali sitten vain on niiiin omiaan rokkirummuille! Mulla oli tarkoitus dokumentoida mikityksiä kuvin, sekä videoin tännekin, mutta arvatkaa vain onnistuiko? Kokoajan oli niin kova ja hektinen meno meneillään, ettei moinen sitten tullut mieleenkään. Katsotaas jos edes jotain ääninäytteitä sais joskus kasailtua.

Nyt pitää alkaa pakkaamaan ja lähtä Jukkapojan ja Raappanan yhteiskeikoille Poriin, sekä Joensuuhun.

Pyrstö

2011-02-13T22:23:00.000+01:00

Eilen toimi hyvin pitkälti. Närhen kanssa mentiin neitsytöljyssä. Henksu oli mitä mukavinta, pitsa maukasta. Kotimatka lyhyt ja bändi liekeissä! Ainoa asia mikä taas(!!!) hankas tätä täydellisyyden tavoittelua, oli jousikvartetto. Siis moinen kattauksen lisäyshän tekee hommasta kyllä mehetsun, mutta voi sitä säädön määrää. Meinaan että kun semmoisen mikitys bändin metelöidessä on aina pelkkää kompromissia. Sen sata ja tuhat eri metodia on tullut kokeiltua ja ainoa mikä oikeasti toimisi, olisi kalliit tallapiezot, mutta kelläpä sellaisia olisi viuluihinsa asennettuna. DPA:la on kuulemma jotain hyviä dedikoituja ratkaisuja tähän, mutta laatu maksaa, eikä ole oikein varaa moisia hommata, kuitenkin melko harvoja satunnaisia tarpeita varten.

Nytpä heitänkiin, arvon kollegat ja äänifirmalaiset, ilmaan ehdotuksen, joka palvelisi moniaita:
Perustaisimmeko osuuskunnan, tai joku jo olemassa oleva pulju keskittyisi- hommaamaan ja vuokraamaan tietylle valikoidulle joukolle erikoispyydyksiä. Erityyppisiä vähän harvinaisempia käsikapuloita eri laulajille:, viulumikkejä, flygeli, retro ja mitä näitä nyt on ja pitämään homman aika siinä, ettei se paisu liiaksi. Vaikkakin sinne vois tietty kertyä muutakin harvemmin tarvttavaa kamaa, kuten kierrontappajia. Pankaas joku kiertämiseen leipääntynyt ukkeli tohinaksi!

PS: Mä rupean oleen aika varma että haluan 50 tai jopa 30mm 1:4 linssin syntymäpäivälahjakseni! (Vink vink!)

Seloo ja sen sellaista

2011-02-11T11:58:00.001+01:00

Keskiviikkona kävimme Närhen kera Esbåån Sellosalissa esiintymässä vahvistetulla kokoonpanolla. Oli jousia ja laulajattaria, sekä flyygeliä ja sen semmoista konsertillista hommaa. Välillä tunsin itseni jonglööriksi yli neljänkymmenen kanavan kanssa, mutta pallot pysyivät siellä missä pitikin.
Iso oli soundi ja tupa täynnä tyytyväistä, mutta jäyhähköä yleisöä. Toisin sanoen jengi istui kuin radiota kuunnellen, puhjeten välillä raikuviin. Sitä oli jotenkin hassu seurata.

Eilen saapui anoppilasta metalliloota täynnä Zenitin rautaa ja lasia. Muassaan tuli mm. Helioksen 2/28 peruslinssi, mutta jossa on peruksestaan huolimatta jotenkin kamalan miellyttävä kontrasti.
Lisäksi lodjussa oli 300mm tele, jota ei voine ottaa lentokoneeseen mukaan. On se sen verran hurja peli. Panen selittävän kuvan mukaan seuraavaan postaukseeni.

Tänään olis rekee hommeleita taas menokaupunki Lohjalla. Ihan vinkkinä hyvät paikalliset järjestäjät, jotka bookkaatte bändejä kaupunkiinne soittamaan: Tutustukaa ja kommunikoikaa kollegoidenne kanssa!
Meinaan että tänään kaupungissa on yhtäaikaa keikalla ainakin Jukka Poika, Laura Närhi, sekä Cheek.
Tai mistä minä etelänpelle mitään tiedän. Ehkäpä teidän lähes nelkeet tuhatta ihmistä on varsin liikkuvaista sorttia?
Enivei me tulemme ja veivaamme pyllyt liikkeelle, ylös, ylös, ylös....

Varisflunssaa ja katkokävelyä

2011-02-08T11:39:00.000+01:00

Lauantaina kova meno jatkui. Vuorossa oli Tavastia ja Reggae Snowsplash ja meitin poppoo oli sama, kuin edelliselläkin keikillä, eli JP, Raappis & SEB. Ennen tsekkiä meinas tulla kiire. Kun menin musafasulle hakeen uutta mikkiä edesmenneen tilalle, niin ensinnä sain palloilla kaupassa kuin puolukka vulvassa, kun kukaan ei halunnut näyttää myyjältä. Lopulta kitarakopista niitä löytyi kasa, joista yksi tuli palvelemaan, kun kysyin: "kuinka täältä voi ostaa tavaraa". Ei siinä muuten mitään, valmiissa maailmassa, mutta kun tuolla tuntuu olevan joka kerta sama meininki. Ottakaa tämä asiakaspalautteena, älkää herneenä.

Mikin sain kuin sainkin haltuun, joka oli muuten vika zipale, ja ei kun tsekkiin. Ekana löin taas kameran timelapsaamaan ja siinäpä sitten pyörimään töitten parissa. Paikalla oli juttukeikalla mitä mukavin sotanarkkarikin, jonka kanssa hierottua tuttavuutta ja höpistyä musasälästä, sekä valokuvauksesta.

Keikka meni muuten ihan tolokuttoman hyvin ja kaikki olivat erinomaisen liekeissä, paitsi yksi.
Se Raappiksen edellisen keikan heikotus oli muuttunut tänään joksikin varis-influenssaksi ja ukkeliltahan lähti hyvin pian settiä ääni melkolailla kokonaan. Kyllä se sinnikkäästi yritti raakkua, mutta ei voinut mitn. Koitappa parantua ukko!

Siitäpä päästäänkin itseeni. Perjantaina piti popsia melkolailla särkylääkkeitä, mutta panin päänsisäiset pajavasarat edellisen päivän juhlinnan piikkiin. (Eräs nuorukainen meni täyttämään monta vuotta)
Lauantaina kesken tsekkiä tuli tuo kamala niskajysäri takaisin. Onneksi olin varautunut.
Sunnuntaiyönä se hiipi takaisin vielä kertaluokkaa pahempana ja itsediaknosoituani syitä ja seurauksia, soitin maanantaina hammaslääkäriin. Meinaan että poskihampaassa on ollut lievää jomotusta jo tovin. Mutta eihän nykyaikana lievä ole käytännössä mitään. Kahdeksan minutin puhelimessa vänkäämisen jälkeen puhuin itseni kuitenkin poran alle ja kas, juurihoitohan se siellä odotti nauttijaansa. Vaikkei itse hammas ollutkaan kovin kipeä, veti se hermoradat sen verran jumiin, että kallonpohjassa tuntui ja kunnolla! Kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikkei vastaanottovirkailija olis tätä millään uskonut. Talkinnabout länsimainen lääketiede!

Tämän viikon kohdalla reissuvihossa on huomenna Närheä sellosalissa ja viikonloppuna J-P:tä Lohjalla.
Siellä olis myös Närhi, mutta mä en taitu kahdeksi ja Jukka on sovittu aiemmin. Sitten taas lauantaina Närhen pariin Virginiin.

Se Tavastian keikkahan meni sitten hyvin pitkälti, näin:

‎"Kaunis kuin ompelukoneen ja sateenvarjon satunnainen kohtaaminen leikkauspöydällä"

2011-02-05T13:59:00.000+01:00

Viikko on ollut lähinnä kotipainotteinen. Himassa olen ihan miksaillut musaa ja päivittänyt Possible Applen kotisivuja ja innostuinpa peräti perustamaan naamakirjaan ko. musiikillisen ilmentymäni fanisivutkin.

Sen lisäksi kävin vähän kuvailemassa kaverin lainaamalla tilt-shift linssillä helsinkiä. On se vaan vekkulia, miten silmä mieltää rajoitetun syväterävyyden lelujen maailmaan. Mihinköhän moinen havannointi perustuu? Eihän se meidän geeniperimään liene istutettu, miltä dioraaman makrokuvien tulee näyttämän?

Keskiviikkona tapahtui muuten pienoinen ihme! Minä nappasin rouvan mukaan ja me menimme katsomaan musiikki esitystä! Siis vapaa ajallani keikalle. Lippuja sentään ei joutunut lunastamaan, kun Oksu hoiti mitä ystävällisimmin nimet listaan. Tapahtumapaikkana oli korjaamo ja esiintyjänä mainio poppari, nimeltään Salem Al Fakir.

Eilen käytiin Raappanan, Jukka Pojan, sekä Sound Explosion Bandin kanssa Tampereella, vetämään keikka loppuunmyydylle pakkahuoneelle. Oli oikein mainio ilta kaikin puolin, vaikka vastoinkäymisiltäkään ei vältytty. Raappana oli vähän kipeä ja meinasi pökrätä kesken keikan, mutta veti siitä huolimatta homman kunnialla kotiin. Henkilökohtaista omaisuuttakin tuhoutui menossa: Rummut pääsi liikkumaan raiserilla just sen verran että toinen overiständi tuli korokkeelta kaaressa alas. No sen nokassahan killui mun ribbonini, joka meni ns. tuhannen pillun päreiksi. Sellasta sattuu. Nyt pitää lähtä ostaan tilalle uutta, koskapa tänään on sama kattaus. Vuorossa tänään on vaan loppuunmyyty Tavastia.

Niin, tuli tekaistua eilisestä keikasta timelapsevideokin. Panin heti tonteille pystyyn kamerani, ottamaan kuvia puolen minutin välein. Tänään olis tarkoitus tehdä samat, mutta typistää kuvien välinen aika puoleen.

Ääntä ja kuvaa

2011-01-31T20:20:00.000+01:00

Taas mentiin pitkästä aikaa. Jukka Pojan ja SEB:in kera liikuttelimme itseämme kohti Kotkaa, ilman siipii ja heti tuli ongelmia: Jotenkin perinteeksi muodostunut lupaustikki-korttipelirinkimme kangerteli ja tökki kummasti. Näitä taitoja pitää näemmä harjoittaa aktiivisesti tai ne unohtuu. Kyllä puoltoista kuukautta on pitkä aika huh huh. Noh onneksi itse soittohommat meni kuten pitikin, niin jäi kuitenkin saldo plussan puolelle. Oli vallan fantsua miksailla herroja pitkästä aikaa. Keikan aikana joku jantteri oli kuulemma kysellyt ihan tosissaan PA-firman edustajalta, jotta vetääkö bändi tosiaankin pleipäkkinä keikan vai mistä tässä on kyse? "Miten niin"-kysymykseen hän täsmensi, että eiks tää musa tuu muka sitten CD:ltä?
Otin sen kehuna.

Lauantaina heräilin hotellissa puhelimen pirinään, missä ystävät vannotttivat saapumaan kallioon, kokeellisen elektroniikan seuran workshoppiin bendaamaan virtapiirejä. Eihän se auttanut muu, kuin kotiin päästyäni napata vaimo mukaan ja hakea kellarista eräs vanha elektroniikkaprojektini, joka on periaatteessa erittäin rankasti modattu ovikello. Paitsi että helvetinkone on tarkempi määritelmä moiselle. Kas kun se pörisee, ulisee ja kirskuu mitä ihmeellisimmillä tavoilla, riippuen siitä, miten namiskuukkeleita vääntää ja kytkimiä runttaa.

Pienellä jeesillä sain rakennettua siihen kohtalaisen toimivan synkkapisteen, jota voipi tulevaisuudessa triggeröidä sopivalla analogisekvenserillä.
Illemmalla mentiin vielä rouvan kanssa heidän pajallensa, jossa oli ilmassa omituista höpinää, dokumentin tekoa ja vapaamuotoista jamitusta. Lystiä siis!

Sunnuntaina käytiin kävelyllä kauniin kanssa. Keli oli mitä hienoin ja kuulas mitä kummalisempiin valokuviin, kuten tämä oluympiastadionilta bongaamamme ihmiskirnu.

Sellainen ajatus siinä muhi, että tulevilla sukupolvilla tulee olemaan vaikeaa hahmottaa menneisyyttä kuvien kautta, kun eihän se enää nykyteknologian myötä olekaan niin selkeää, että millon se kuva on otettu. Hyvänä esimerkkinä nyt vaikka tämä kikkailu viimeviikolta, johon hain "hivenen" vanhempaa henkeä:

Ja sitämyöten jatkoimme, jotta digikalustomme on kyllä mitä mainioin, mutta välillä olisi kiva kokeilla vähän hommaa perinteisemminkin menetelmin ja päädyimme tulokseen, että joku vanha venäläinen ruppana olisi just hieno omistaa. Kaupan hyllyltä toki löytyisi ylihintaista muovilootaa, kuten tämä uusiotuotettu Diana, mutta aito ja alkuperäläinen Lomo LC-A olis kuitenkin "se" juttu, jossa olisi eniten fiilistä. Niin että jos jollain pölyttyy moinen räpsytin hyllyn perällä, niin saapi tarjota!

Muutenkin olen nyt pahasti friikahtamassa itärajan ihmeteknologiaan näissä kamerahommissa.Meinaan että veli venäjäläinen osasi tehdä melko pirunhyvälaatuisia linssejä, joita sitten voipi törkkiä pienellä vaivalla ja sovitteilla digirunkoihin. Manuaalinen hallintakaan ei haittaa, kunhan jälki loistaa... tai on tarpeeksi outo. Anoppilasta sattui löytymään kysymällä melkoinen arrearkku ko. putkia, makroista superteleen. Niitä tässä odotellaan vesi kielellä.

Niin ja huuto.net on kuulkaa paha paha paikka tällaiseen hommaan. Juuri tuli hihkastua kotiin Smena 8M, ensinnäkin koska se on hieno ja toisekseen, koska sen tuottama jälki jotenkin hiveli silmääni kovin:

Vähäisin syistä ei myöskään ollut se, että hinta oli melkolailla edullinen 19€

Todellisuutta penäämässä

2011-01-25T12:39:00.000+01:00

Viikonloppuna harrastimme melkomoista kreisibailausta. Mä leipasin raavaana miehenä oliivifocaccian, oheisen loistoreseptin pohjalta, paitsi että olen pimpannut sitä hunajalla sekä bruchetta mausteseoksella. (Oliiviöljyä sekä suolaa saa myös laittaa reilummin!)
Leivän valmistuttua nappasimme sen, sekä dixitin kainaloon ja lirvahdimme ystävien joukkoon.
Siellä söimme sitä sun tätä herkkua ja joimme ykkösolutta elokuvanteon ohella.
Meillä oli nimittäin valopöytä pullollaan erinäisiä maaleja ja musteita, sekä sekalaisia työkaluja kirurgin tarvikkeista paineilmapulloihin, joilla tuotimme mitä kummallisempia freimejä suoraan blankolle filmille.
Tekniikka oli vapaa ja sitämyöten ruuduistakin tuli mitä moninaisimpia. Enpä malttaisi odottaa, että ne saa siirrettyä digitaaliseen muotoon, jotta näkisi miltä ne näyttävät liikkeessä.

Tuossa päivänä eräänä minulle esitettiin kysymys:
"Jos voisit omaksua taidon, mikä se olisi?"
Siihen oli harvinaisen helppo vastata: Haluaisin oppia ymmärtämään ja soveltamaan matematiikkaa. Luonnontieteistä kiihottuneena sitä tulee monesti mieleen, jotta olisipa kiva oppia sen kieli. Mutta kun ei lähde, niin ei. Yritetty on. Ja siitäpä syytän suurimmaksi osaksi ala- ja varsinkin yläasteen matikan opettajaa, joka sai kuivakkuudellaan ja yleisellä tympeydellään ihan kaiken muun maailmassa vaikuttamaan paljon kiinnostavammalta, kuin just opettamansa aritmetiikan. Toisaalta mulla on ollut aina enemmän käytännöllinen mieli, kuin teoreettinen... Tai siis näin olen asian itselleni perustellut. Mutta miksi sitten pähkäilen jatkuvasti kaikenlaisia teorioita päässäni, joiden paikkansapitävyyden joudun sitten käytännössä testailemaan ihan fyysisesti, kun ei se teoreettinen ajattelu luonnistu loppuun asti.

Mistä tulikin mieleeni takautuma yläasteen matematiikan tunnilta, jossa piti pistokoetehtävänä laskea ko. ympyrän piirin pituus, minkä ratkaisinkin luokastani ensimmäisenä ja vieläpä täysin oikein. Silti sain kokeesta hylätyn. Tehtävä ratkesi kohdallani niin, että nappasin paidanhelmastani pätkän lankaa, jonka pyöräytin vastaamaan kyseistä ympyrää ja mittasin langan pituuden.

Tieto lisää tuskin...

2011-01-20T11:48:00.000+01:00

Ihan vain muistutukseksi itselle: Sitten jos joskus täytyy alkaa jonkun maan diktaattoriksi (sanelija?)
niin nuorisolle ei missään tapauksessa passaa antaa liian hyvää koulutusta. Nehän ei sitten enää tyydykkään mihin tahansa paskaan. Olkoon Tunisian esimerkki opiksi!

Mutta pestiä odotellessa on hyvä keskittyä musisointiin.
Meidän audiovisuaalinen bändimme on päässyt jo niin pitkälle että meillä kulkee vihdoin audio ja ohjausdata synkassa. Toisin sanoen biiseihin rakennetaan jo sävellysvaiheessa itse musiikin ohella sykronointia videoklipeille ja efekteille, ihan samoin kuin mitä käytetään softainstrumentteja ja efektiautomaatioita. Tää on mennyt vähän perse edellä puuhun ja aikaakin on kulunut pari vuotta kauemmin, mitä alunperin ajateltiin, mutta tyhjästä kun nyhjäsee, niin kaikki pitää keksiä ite. Lisäksi kun tehdään taiteellisesti kunnianhimoista paskaa, niin aina pitää etsiä siitä aidasta se korkein kohta, mistä lähdetään sitten rimpuilemaan ylitte.
Eilen tuli muuten taas ohitettua jälleen yksi vistanpylväs. Keksimmä nimittäin bändille vihdoin nimen:
-Autonorder-
Pieni verbaalikikkailu, vaikka sitten kieliopin kustannuksella, on aina paikallaan.

Klubbailua

2011-01-17T15:16:00.001+01:00

Keikkaa pukkas suomen klubeilla. Vuoden ensimäistä vieläpä. Paimentamani orkesteri oli tällä kertaa maan mainio The Souls, joka lämppäs Güntin Peeriä mitä mallikkaimmin ja minä sen kun väänsin namiskuukkeleita rokkiasentoon.

Kerrankin oli tällaset kahden bändin iltamat harvinaisen kompromissitonta ja näppärää puuhaa, nimittäin kun lavalla on kaks rokkitrioa, joista meidän bändi nyt muutenkin menis epäortodoksisesti riviin siihen lavan eteen, niin ei tullut tälläkään kertaa ahdasta. Lisäksi kun Güntillä oli oma tiski ja muukin tekniikka, niin ei tarvinnu edes arpoa kanavien ja mikkien kanssa. Sekään ei haitannut että toisen bändin crewi oli harvinaisen asiallista ja lepposaa ukkoa.

Ja se taannoin hommaamani ribboni toimi näköjään rokkisetinkin overina ihan mahottoman hyvin.
Pellit raikaa ja setti jytäjää komiasti, muttei millään turhan kireästi. Ja kasikuvioisena se jätti hienosti huomioimatta sivuilla mäykkäävät kitara ja bassokamat. Joskus mä vielä tohdin testata tollasta basariin!

Tieto, totuus ja ymmärrys

2011-01-12T13:07:00.000+01:00

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 13.

Tässä elämän ristiaallokossa luoviessa tulee tämän tästä vastaan tilanteita, jotka nyrjäyttävät pienen ihmisen mielen ihmettelemään omaa asennoitumistaan tai mielipiteenmuodostustaan.

Hetkittäin sitä hairahtuu ajattelemaan, ettei monissakaan asioissa ole mitään ongelmaa tai ristiriitaa, mutta pienellä pähkäilyllä ja asiain pyörittelyllä sitä huomaa valitettavasti olevansa älyllisen lisäksi henkinen kokonaisuus, joka mitättömällä ponnistuksella saa asian kuin asian joko uskomattomaan solmuun tahi yliyksinkertaistettua.

Siis aivan samoin kuten myös ne kaikki ”muut”, jotka ovat yleensä väärässä.

Miten esimerkiksi suhtautua maahamme levinneeseen romaanikerjäläisten rintamaan?

Järki kehoittaa olla antamatta almua, koska ”kohtahan ne tulee kaikki tänne loisimaan”

ja jos ei nyt järki, niin epäluuloinen mieli vielä kehittelee salaliittoteorioita kerjäläisten takana väijyvistä koplista, jotka vievät mahdollisista heille lahjoitetuista senteistämme leijonanosan kansainväliseen rikollisuuteen javoihyvänenaikasentään... Samaan aikaan minä ihan tietämällä tiedän ja sydämelläni tunnen, että siinä istuu ja rukoilee roposeni perään ihan ehta ihminen, jonka hätä kumpuaa puutteesta jollaista tällaisen länsimaisen tehotuotetun broilerin on hyvin hankala käsittää, samaistumisesta puhumattakaan.

Ennen vanhaan, kun jumalaakin pelättiin ihan eritavalla, kerjäläisiä kunnioitettiin. Antoivathan he rahvaalle mahdollisuuden pyytettömiin laupeudentöihin. Tai no oma nahka ja taivaspaikkahan siinä oli tietenkin perimmäisenä mielessä, mutta kuitenkin. Nykyihminen taas on niin tottununut voitontavoitteluun ja omasta ”vähästä” kiinnipitämiseen, ettei kerjäämistä tai kaupustelua yksinkertaisesti osata oikein käsitellä. Mutta valitettavasti asioilla ei ole taipumusta kadota silmiä ummistamalla.

Tai entäpä sitten geenimanipuloitu ruoka? Aiheesta tuntuvat mesoavan jälleen kerran isoimpaan ääneen ne, joilla on jyrkimmät mielipiteet asiasta. Joko aiheessa asuu saatana tai vapahtaja, eikä juurikaan mitään siltä väliltä. Toisaalta pelätään, että mitä jos? Entä jos manipuloidut geenit lähtevät leviämään ja saastuttavat ympäristönsä? Pahimpien tuomiopäivän pasuunansoittajien mukaan meillä kasvaa kohta porkkanoita selästä ja nenämme tilalla on joku aamu nokka! Tai ihan vain maltillisemmin, pelätään ettei vaikkapa leppä käsistä lähteneen sormeilun johdosta pölytäkään joku vuosi, niinkuin pitäisi. Tämä vaikuttaisi tietysti ekosysteemin muihin osiin, jonka kokonaisvaikutukset selviävät vasta, kun piru on merrassa.

Toisaalta mitä muuta vanha kunnon jalostaminen on, jos ei geenien manipulointia. Tomaatti oli alunperin varsin toisen näköinen ja makuinen kasvi, ennenkuin se jalostettiin nykyiseen tehokasvatusta suosivaan muotoonsa. Viljaa manipuloimalla helpotettiin aikoinaan Afrikan nälänhätää paljon tehokkaammin, kuin mihin itse pystyin koulussa näkkileipää nälkäpäivänä nakertamalla.

Maailma on täynnä kiistanalaisuuksia ydinvoimasta sähkögrilleihin. Pääasia kuitenkin lienee, ettei aseta omia mielipiteitään liian korkealle muiden yläpuolelle. Semmoinen tappaa keskustelun ja ajatustenvaihdon ja siitä olemme toivoakseni samaa mieltä, ettei se ole hyväksi kenellekään. Vai?

Uusi vuosi, uusvanhat kujeet

2011-01-08T12:50:00.002+01:00

Näyttää hyvältä. Nimittäin kalenteri on jo tässä vaiheessa syksyn korville asti melkolailla sopivan täynnä. Itseasiassa niin täynnä että tänään jouduin tuuppaamaan melkolailla ornitologisia töitäni kollegalle. Toisin sanoen, piti panna hyvä kiertämään puolestani. Kivahan se on näin päin, kun ei se aina ole niin sanottua tuo työn tae. Tähän minut on ajanut pääasiassa riddimin roiske. Sound Explosion Band erinäisine solisteineen on melkolailla haluttua tavaraa nykyään, mikä on hienoa. Suomi reggae voi paksusti, mikä on vain ja ainoastaan mahtava asia. Varokaa vain hevikansa! tai itseasiassa hevareitten mitään tarvi varoa, vaan muovisten musiikkiteollisten tuotteitten tulisi kavahtaa. Ihmiset janoavat vaihteeksi aitoa menoa!

Juuri käytiin myös neuvottelut semmoisen asian tiimoilta, että pitäis tehdä erään loisteliaan rokkibändin paras levy ikinä! No sehän vain sopii. Jampat on nälkäisiä ja mä olen melkolailla hyvä kokki, niin eiköhän me melkoinen soppa saada, sano... ööö... metaforisti. Kiva päästä taas studioon hääräämään useampi hattu päässä. Bändi haluaa mukaan tsykedeliaa, mikä sopii minulle mitä mainioimmin. Ai ku minä sitten tykkään tunkea langattomia mikkejä strutseihin ja panna ne juoksemaan savannilla, noin niinkuin esimerkin omaisesti.

Ja taas vain on tullut hankitua hankintoja. Loppuvuoden puolella kävin poimimassa kaupasta ribbon mikin, mikä kasikuvioisena mulahtaa nätisti Joken peltien väliin, poimien vain ja ainoastaan ne. Eikä muuten kihise, vaan on kuulas ja soiva soundinsa.
Postista tupsahti vihdoin myös kauan odottelemani vokaalimikki, joka löytyy Sennheiserin mallistosta ja tottelee koodia: e935. Kauan meni maahantuojalla saada tuotua niitä Suomenmaahan asti, mutta parempi nyt kuin ei koskaan. Viiskasi on mitä mainioin, mutta tää on mitä parhain. Ja kun salkusta löytyy oma, niin ei ole sen armoilla, mitä paikanpäältä sattuu löytymään. Monesti on nimittäin niin kummallisen soundisia kapuloita liikkeellä, että puolet soundcheckistä käydään läpi kelvollista vokaalipyydystä, joka ei mielellään haisisi ihan kamalan pahaltakaan. Senkin ajan voi tästä lähtien käyttää paremmin.

Pitää vielä suositella kaikille huumetta:
Stieg Larsson-Miehet jotka vihaavat naisia.
Siinäpä kuulkaa jännäri jota on vähän pirun vaikea laskea käsistään, kun on siihen kerran ryhtynyt. Eilen meni taas ihan vahingossa puoli viiteen!
Menee kirkkaasti mun jännärit- top vitoseen, mikä ei oo mun dekkarikulutuksellani ihan mitätön saavutus!

Niin ja mitäköhän nämä yltiöjuustoiset kuvat taas ovat olevinaan? No just sitä itteään. Ihan vallan opettelin salaman käyttöä kotiolosuhteissa. Kamalan vaikea tuo tuommoinen räpsyvä vekotin ottaa haltuun!

Tip Tap, tipetipe...

2010-12-31T16:32:00.000+01:00

Kauhean sitkeä flunssa jyllää. Ensin oli päiviä kuumetta ja nyt on sitkeää mönjää onkaloissa ja sitämyöten painetta päässä. Tällä puolustelen kirjoittelemattomuuttani. Kun ei aivo toimi, niin sisällöntuotanta takkuaa, mikä vituttavi; eli ei inspaa.

Ennen sairaustustumistani ehdin kuitenkin hoitaa eräänkin erikoishommelin. E-Studiolla oli nimittäin live keikka. Studio live. Jukka Poika & SEB soitti internettiin Jenkatehtaan välityksellä. Se oli hassua, kun ei oikein tiennyt että miksaako studiosoundia vai livesoundia. Kaippa se lopputulos oli sitten jotain siltä väliltä. Eniveis Studiohan on mitä mahtavin ja oli äly mukava ja hauska kokemus kaikin puolin.

Viikonloppuna oli sitten pienimuotoisen Sound Explosion Bandin pikkujoulusaunailut, mi menivät leppoisissa tunnelmissa. Kotimatka vaan oli hyytävä. Taxia ei kuulunut kuunaan ja pakkanen sekä viima pääsivät pureutumaan.
Sitten sitä maattiinkin yhtäkkiä siellä kuumeen syövereissä.

Vaan eipä auttanut itku osto tahi myyntitapahtumassa. Loppuviikosta piti pakata itsensä pohjolan junaan joulun viettohon.
Meno oli sellainen, että iisi jouluilu Oulussa, sunnuntaina lento takas Helsinkiin, missä Jukka Pojan keikka tavastialla. Maanantai vapaata ja tiistaina matka Turkuun, missä hypätään Närhenbändin kanssa laivaan humppaamaan pariksi päiväksi. Siitä sitten takas Stadiin ja torstaina lento takaisin Ouluun uudenvuoden viettohon.
Vaan paikallinen lääkäripä nauroi paskaisesti moisille suunnitelmille ja määräsi lepoa. Tajusin sen toki itsekin. Ihan turhahan olisi ollut lähteä keikalle, kun ei minusta näin voipuneena olis ollut roudaamaan ja toisaalta paikat olivat niin tukossa että miksaaminen olisi ollut haastavaa, kun enhän minä kuullutkaan mitään. Tuuraajia siis kehiin.

Muuten olen tässä sitten kiltisti röhnöttänyt ja ollut liiemmälti tekemättä juurikaan mitään, paitsi niistänyt ja paljon. Yhtenä aamuna tuli tosin vähän valokuvailtua, kun äiti herätti varhain. Niillä semmoisilla pikkutunneilla ja komensi katsomaan. Naapurin pihalla paloi vanha varasto. Onneksi oli täysin tyyni korkeapaine ja savu, sekä palolieveet suoraan ylöspäin. Täällä pikisaaren puutalomiljöössä moinen raivokas tulenliekehdintä olisi voinut pahimmillaan voinut saada hyvinkin helvetillisen menon aikaan.

Nyt viedään vuoden viimeistä. Viiniä on, sekä laatu olutta. myös liköörttä ja iso kasa mitä herkullisempia herkkuja. Ylensyöntiä & juontia siis luvassa.

Liinakkomme tää...

2010-12-15T12:19:00.001+01:00

Taas on erikoista hommaa riittänyt. Välillä vois keikkamyyjä vähän katsella, mihin bändiä oikein tunkee. Perjantaina kävimme nimittäin vetäsemässä keikan erään Espoolaisen ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsevassa englantilaishenkisessä pikkubaarissa. Ja kun sanon pikkubaarissa, niin sitä myös tarkoitan!

Luulimme ensin tulevamme väärään paikkaan, niin vitsiltä lava vaikutti, mutta eih. Erikoiset tilanteet vaativat erikoisratkaisuja, joten jätimme parit kiippariosastot autoon, kuten myös suurimman osan PA:sta. Yks subbari ja yläpää sai toimittaa äänentoiston virkaa. Mono se on päivän sana. Kysykää vaikka Tivoli audion suunnittelijoilta. (Ostin muuten moisen porukoilleni joululahjaksi äskettäin ja voin sitä tässä kehua! [siis radion, en mono PA:ta]) Onneksi orkesterilla on kaikilla napit korvissa, sillä monitoreja siihen tilaan ei olisi sopinut. Vaan sittenpä piti tila löytää tila vielä monitoroijalle ja vallan itsellenikin. Pulmaa lisäsi sen, ettei mestassa ollut asiakaspaikkoja montaa kymmentä, joten emme viitsineet siitä päästä lähteä tinkimään lisää. Menimme sitten peräkanaa loosheihin kököttämään. Tuli hieman hölömö olo.
Tilanteen pelasti kuitenkin mitä ystävällisin henkilökunta, hyvät sapuskat ja se, että pääsi kotio yöksi.

Seuraavana päivänä olin jotenkin ihan käsittämättömän hyvällä tuulella. Mua ei saanut vittuuntumaan ei sitten millään. Minusta oli vain ja ainoastaan siistiä, että matkalla keikkadösälle oli kaunis lumikaaos ja ratikka hajosi ja matka kalliosta töölöön kesti kolme varttia. Sekään ei haitannut että kitaristi oli sen päälle vielä toisen mokoman myöhässä. Kamatkin oli pakattuna edelliseltä illalta ja sekös nauratti. Lumituiskussa, neljän ruuhkassa kököttäminenkin oli jotenkin aika hienoa. Keravan kohdalla rupesi tulemaan sen verran kylmä, että piti oikein ottaa yhteyttä dösää vuokraavaan firmaan, jossa iloisen kuuloinen ukkeli tuumi jotta: "Ai niin siitähän mun pitikin sanoa, mutta unohdin, että se lämppäri hajos toissapäivänä" Että kiitos hällekin!
Noh onneksi ei ollut pakkasta kuin reilu kymmenen astetta ja matkaa jäljellä vain kuutisen tuntia.
Kun villasukkien päälle sujautti vielä lapaset ja koko paketin tunki pipoon, niin melkein tarkeni. Ei ihan, mutta melkein! Talviset maisemat olivat matkalla kuitenkin hienot, joten se sujui jouhevasti.

Perillä meitä odotti ns. "kekkosmesta", eli viitasaaren ylpeys Hotelli Pihkuri. Kyllä oli idyllistä kuulkaa!
Oven suussa meitä olikin jo vastassa henkilökunta, joka ilmoitti, että "Meillä on täällä käynnissä tällainen pikkujoulutilaisuus, mutta sanokaa niille vaan, niin kyllä ne väistää"
Eli roudasimme kamamme ravintelin lävitte, missä olikin jo käynnissä mitä iloisin ja jouluisin tunnelma. Mahtavaa! Tip & Tap!!!
Teimme taas ennätyksiä: Lava kasaan, pinkka soimaan ja koko helahoito olikin tikissä alta puolentoistatunnin! Nopeasti henkilökohtaiset kamat huoneisiin ja lähes samantein vetohon. Ei tarvinnut sitäkään siis odotella.
Bändi soitti hämmentävän hyvän keikan ja ihmisetkin lämpenivät mukavasti. Puutalossa oli mukava akustiikka ja työ oli ilo! Tupakkatauko ja kamat läjään.
Max Perttula oli ikävä kyllä kadonnut paikalta tässä vaiheessa, joten vaimolle jäi sitten hujuhajut ostamati, mikä olikin sitten illan ainut pettymys.

Vaan ei hyvä meno siihen päättynyt. Henkilökunta kertoi, että rannassa on meille lämmin sauna ja löivät vielä pussikaljaa mukaan. Oi että kuulkaas!
Ennen nukkumaan menoa, kahlasin vielä läpi hankein toviksi rantalaiturille, missä taivas oli uskomattoman sees.
Ja jumalauta mikä näky! Tähtiä näkyi silmänkantamattomiin ja hetkeen sattui vielä meteoriparvi.
Tuli siten todistettua varmaan kymmenkunta tähdenlentoa!
Nukkumattikin tuli ja olo oli lapsosen!

Seuraavana aamuna, varhain, näytti mittari pariakymmentä astetta. Oli ky-ly-mä. Auto ei lämmennyt koskaan, yhtään. Oli ky-ly-mä ja kauan! Ei enää ollutkaan hauskaa ja eksoottista. Paleli, vitutti ja väsytti!
Kotona otin puolen tunnin kuuman suihkun. En lämmennyt. Menin päiväunille ja vieläkin paleli.
Vaimo kömpi saman peiton alle ikävissään. Lämpenin!!!

Tip´n tap!

2010-12-05T13:31:00.000+01:00

Kas, sehän on jo joutuiarmas-aika.

Ette kuulkaas ikinä usko, kun sanon että mullapa oli viime viikonloppuna ihan vapaata, oikein ajan kanssa!
Niin että enpäs tehnytkään mitään ammattitautista, vaan ihan vaan pussailtiin vaimon kanssa kotosalla, nautittiin punaviintä, juustoja ja rakennettiin palapeliä. Voin suositella vilpittömästi!

Toinen mukaavuutta lisännyt tekijä on ollut se, ettei tarvihe enää ihmetellä, mikä miestä vaivaa.
Tässä on nimittäin talven mittaan vahvistunut kummalliset oireilut, joihin kuuluu mm. raajojen puutumista, tajunnan heittelyä ja muuta pientä kivaa pahanolon tunnetta. Arvauskeskuslääkärit, sen paremmin kuin yksityisetkään eivät löytäneet miehestä mitään vikaa, mutta osteopaattipa hoksas heti, että herrallahan on niskat ja hartiat liiallisesta bussissa kököttämisestä ja päätetyöskentelystä menneet niin jumiin, että herranen aika sentään! Niin että ei ole ihme, että oireilee, kun ei veri ja hermosignaalit pääse kaularangasta eteenpäin.
Kolme varttia käsittelyä ja olin kuin uudestisyntynyt. Sitä jatkuikin kokonaiset kaksi päivää, kunnes piti lähteä pistokeikalle Joensuuhun, josta tulimme samaa kyytiä yöllä vielä takaisinkin. Kolmetoista tuntia vuorokaudessa pakussa istumista ja arvatkaa tekikö hyvää! Noh torjantaina on taas uusi aika ekspertille.

Tänä perjantaina livahdin lentolakosta huolimatta kommenverkkien kautta Ouluun. Närhen kanssa on ollut näet pari keikkaa. Nelivitonen rokkas toissapäivänä ja eilen oli joku semimassiivinen pikkujouluhäppeninki, jossa pikkutakkiherrat opettivat minulle miksauksen alkeita ja puumat olisivat varmaan opettaneet loput, jollen olisi karannut paikalta hetimiten.

Äiti huusi "syömään". Kuuliaisena poikana tottelen.

Paas pari Beliä lujemmalle!

2010-11-23T13:51:00.000+01:00

Kauhean nopeasti menee tuo aika nykyään. Äsken oli vasta ja nyt taas!

Ette kuulkaa ikinä usko, kun sanon että olin taas viikonloppuna keikalla. Raappishan se siellä taas mikinvarressa heilui ja Mikkeli (kikkeli!) sekä Jyväskylä notkui regaen ystävistä. Mainioita keikkoja olivat molemmat. Mikkelissä jouduin pitkästä aikaa vetämään digidigillä. Älläsysilläpä tietennii ja sittenhän mä hokasin siitä napin, joka on aina ollut ilmeisen esillä, mutta jotenkin sokeassa pisteessä ja jossa luki äänitysaiheista. Tikku kylkeen ja rekki päälle. Avot, keikka nauhoitui. Mp3 muodossa tosin. Saiskohan siitä ulos myös pakkaamatonta? Ken tietää, kertokoot!

Jyväskylässä oli vähän luppoaikaa, joten eksytimme itsemme mm. prätkäkerhon salakapakkaan, sekä mystiseen soitinten hamstraajan/keräilijän/fiksailijan/myyjän luolaan, joka ei suostunut myymään bassolleni kaveriksi katossa roikkunutta Utrian sähkökitaraansa. Ainoa mitä minulta tässä maailmassa enää puuttuu :( Erikoismeininkiä toisin sanoen.

Piikuvelikin soitti tarpeessaan, mikä koski paitapainonsa radiomainosta. Saa olla kuulemma kummallinen. Soitti ilmeisesti oikealle ihmiselle, koskapa seuraavana aamuna silmiä auki repiessäni päädyin oheiseen dialogiin, joka pitäisi tänään nauhoittaa, kunhan herra näyttelijä-herra ehtii teatterihöpötyksiltään kahville.

-Päivää, mitenköhän voisin auttaa?

-...vää, tahtoisin T-paidan, kahvimukin, hiirimaton, sekä silakan, jonka rinnuksiin tulisi tämä valokuva lapsenlapasestani, selkään tilinumeroni, ja olkavarteen teksti: "itkin kun minulla ei ollut tätä T-paitaa, kunnes tapasin miehen jolla ei ollut torsoa."

-Selvempi homma. Tuleeko teksti silakan vasempaan vai oikeaan hihaan?

-Sinähän se olet ammattilainen, käytä graafista osaamistasi.

-Onnistuu kyllä!

-Hieno homma. Milloin voisin hakea yllämainitut tuotteet?

-Puolituntia ja täältä?

-Ja missäs minä olen?

-Olette Oulun paitapainossa Isokatu 19.

-Missä?

Eilen käytiin ostamassa olkkariin uudet verhot. Se on kuulkaa tarkkaa hommaa löytää just se oikea harmaan sävy. Kaks vuotta siihen meni, mutta nyt löyty 90% oikeanlaiset.

Illemmalla tuli pistäydyttyä Kekkosella morjenstamassa äänityön puurtajia salaseuramme kokouksessa. Meitä oli paikalla monta ja nautimme oluet.

Niin ja joku oli pannut jo nettiin viimeviikon Tampereen keikalta kännykkäkuvaa. On tää nykyteknologia vaan vekkulia!

Moro taas

2010-11-17T12:29:00.001+01:00

Tännekin pitänee päivitellä välillä, jottei totuus unohtuisi.

Yksi näistä elämän muuttumattomista tosiasioista on se, että Helsingistä Kalajoelle on pitkä matka. Noh siellä kuitenkin oli tirpusen keikka. Itseäni mukavuudenhalutti lähtiessä niin, että otin alleni junan. Silläpä matkani menikin mukavasti. Keikka oli keikka ja boogie mainio. Kotimatkan lusin autossa muiden kanssa, mutta sekin meni jotenkin jouhevasti lueskellessa ja Top Geareja katsellessa.

Lähettäjä Garrulus glandarius

Seurava viikko meni vähän ohi, sairastellessa ja Black Opsia tahkotessa.

Seuraava viikonloppu tehtävänä oli Raappana & Sound Explosiooniorkestra. Herrain kanssa oli Tampereen klubia, sekä Kuopion henkkaa. Eipä niistäkään kummempaa raportoitavaa. Paljon ihmisiä, bändi soitti hyvin ja kaikilla oli boogie. Matkalla yllättäen lueskelin ja katselin Top Geareja. Niin ja räpsin kuvia uuden salaman kera.

Lähettäjä Raappanan reissut

Tällä viikolla olen harrastanut Rumbaa. Puhelin rumbaa. vanhan uskollisen mikrofoni on ruvennut brakaileen ja kyllästyin kuuntelemaan vastapuolen "mitä?" -jankkausta ja painelin käläkätinkauppaan.
Löysinkin erään perusmallin, mistä löytyi kaikki tarvittavat toiminnot, eli puhella voipi ja viestejä lähettää.
Tämän lisäksi olen tottunut siihen, että puhelin toimii myös musiikkisoittimena, joten semmoinen kiitos.
Neljä tuntia sitä konfailtuani totesin, ettei se toistakaan kuin mp3 muodossa olevia tiedostoja ja mullahan on suurin osa musiikistani m4a, eli AAC, eli mp4 muotoisia. Speksien mukaan pitäis taittua, mutta ei. Ei edes päivittelyn jälkeen.
Vein paskan seuraavana päivänä kauppaan, missä palautuksia hoitava ihminen yritti selittää, että puhelinpalautukset menee yleensä kyllä huollon kautta. Että nää menee siis korjaukseen kato...
Ei helvetti. Siis jos mä ostan puhelimen, niin oletan kyllä saavani toimivan laitteen. Ja jos paketista vetämäni luuri pitää pistää samantein huoltoon, niin hehän toisin sanoen ovat myyneet rikkinäisen vehkeen, a.k.a paskaa. Tekivät sitten kohdallani poikkeuksen koska päläpäläpälä...
Elämme kuulkaa ihmeellisiä aikoja.

Lähettäjä Raappanan reissut

Noh onnellinen loppu oli tälläkin. Sain rahat takaisin ja hetken päästä muissa asioissa soitellut kaverini kuunteli hetken vuodatusta ja tuumas, että hänellähän on ylimääräisenä yks tismallen samanlainen luuri, mikä mulla on brakaamassa. Että saan sen. Tico tico sano!

Hajua panemassa

2010-11-05T13:11:00.000+01:00

Tässä kun on tullut tehtyä niitä röitä, niin niistä tuppaa myös tulemaan korvausta. Ja jotta taskut eivät hiertyisi rikki ja tietty ton kansantaloudenkin kannalta, pitää moiset mammonat panna kiertoon. Eiks je?

Vaimon G4 iBook alkoi olla jo sen verran vanha ja raihnainen, että ajattelin lahjoa hänet uudella MacBookilla. Vaan sittenpä kuulin, että tutulla olis yks, melko uusi ja ylimääräinen MacBook Pro, josta luopuisi kohtuuhintaan. No moinen alumiininen laitos on matkakäytössä tukevampi, eikä musanväännössä tehoja ole koskaan liikaa, joten ostin sen pois kuleksimasta ja annoin oman, vuoden vanhan perusmallini vaimolle. Win /win!

Ja kun hyvän makuun päästiin, niin samalla päätin sijoittaa vielä kauan haaveilemaani salamalaitteeseen, mikä tulikin yllättävän edulliseksi, kun kaveri suositteli Nissin-halpamerkkiä Canonin kalliin sijaan.
Täytyy vielä hehkuttaa puljun palvelua. Tiistaina panin tilauksen menemään ja salama tuli salamana, jo seuraavana päivänä postiin! Nyt pitäis vielä opetella moisen luovaa käyttöä, mutta täytyy pikaisen tutustumisen perusteella hehkuttaa. Ai ku nättiä syntyy!

Niin ja eilen leikittiin vaimon kanssa aikuisia ja käytiin ostamassa jotain järkevätä. Nimittäin jääkaappipakastin.

Musiikkia kansalle

2010-11-02T13:10:00.001+01:00

Jopas oli maakuntamatkailua sano!
Perjantaina keikka vei Garrulus glandariuksen bändin kanssa Lohjalle, missä oli lisäksemme standuppia ja aimo lauma todella kännisiä nuorisolaisia. Kohokohta oli se, että pääsi yöksi kotiin!

Seuraavana päivänä valmistuimme henkisesti perseen puutumiseen ja läksimme matkaan kohti Kaustisia.

Nyt täytyy palata ajassa noin kahdeksan vuotta taaksepäin, jolloin viimeksi kävin keikalla kaustisilla.
Silloin miksattavana oli Disco-niminen populääriyhtye, eikä siitä reissusta jäänyt juurikaan hyviä muistoja. Ruoaksi saimme ala-arvoista pizzaa, kamoja pois roudatessa sai osakseen vittuilua ja tönimistä känniääliöiltä ja joku yritti pölliä valokalustoa, noin niinku "vitsi vitsi" -hengessä. Myös tappouhkauksia saimme niskaamme ja aamulla havaitsimme, että bussin peilit ja lamput oli pantu paskaksi. Pelotti ja vitutti!

Noh, mutta tuosta episodista oli tosiaankin vierähtänyt jo tovi aikaa, joten en antanut sen juurikaan vaikuttaa fiilikseeni.
Körö körö sanoi auto, mutta jo kuuden tunnin perästä alkoi määränpää häämöttää. Navigaattori kertoi, että seuraavasta liittymästä oikealle ja se on siinä! Jee!!!!...."VARO!!!" hihkaisin, koskapa pilkkopimeällä tiellä, juuri ennen kyseistä risteystä hoippuroi isolla amplitudilla humalainen roikale, keskellä tietä, ilman heijastimia ja mustissa vaatteissaan. No sepä täpäryys herätti kivasti!

Ja ei kun roudaamaan. Onneksi pihalta oli ramppi suoraan lavalle. Kamat pystyyn ja ruokaa nälkäänsä kyselemään. Osa sitten läksi hakemaan keikkapaikan tarjoamat pizzat... Teboililta. Yllätys ei ollut suuri, kun pizzapohja paljastui sellaiseksi marketin pahviseksi valmispohjaksi, tomaattikastike ketsupiksi ja kuten jälkikäteen selvisi, katkaravuista (joita en muuten tiennyt saatika havainnut siinä olevankaan) tuli osalle bändiläisistä, itseni mukaanlukien, illemmalla vatsanväänteitä. Noh huumorilla kuitattiin sapuska. Sattuuhan näitä :/

Meno parani oleellisesti, kun menimme välissä majoituspaikkaan, joka oli typpiä- perhemajoitus. Eli viihtyisä mökki siinä lähistöllä peltojen keskellä. Siellä kelpasi hengata ja käydä loistavassa puulämmitteisessä saunassa.

Sitten pitikin jo lähteä takaisin keikkapaikalle. Paikalle oli tullut mukiinmenevästi jengiä. Siis kirjaimellisesti. Jumalation, miten kännistä sakkia! Kourallinen heistä jaksoi jopa kiinnostua bändistä, josta olivat maksaneetkin. Siis muistakin kuin niistä radiosoittobiiseistä.
Eräässä vaiheessa keikkaa napsin mikserin takaa kuvia bändistä, kuten tapanani yleensäkin on.
No kohta selkäni takaa kuuluu epämääräistä mölinää ja kun käännyn katsomaan, mitä asiaa, tarttuu mölisijä kraivelistani kiinni ja rupeaa tivaamaan varsin agressiivisesti, että mitä helvettiä minä kuvailen??!!! Taika-Jazma teki maagisen aikidoliikkeen variaation ja käski yllättävän agressiivisesti urpon painua helvettiin siitä mesoamasta. Sen jälkeen sain odotuksieni vastaisesti miksata keikan rauhassa loppuun. Etupää kiireesti nippuun ja takahuoneen kautta roudaamaan.
Kohta basisti tuli vastaan oudon oloisena. Selvisi, että hän oli erehtynyt piipahtamaan baarin puolelle tsekkaamaan tunnelmia. Alta kahden minutin oli tullut turpaan. Loppuroudaus tapahtui ennätysvauhdilla. Halusimme harvinaisen kollektiivisesti painua paikasta hevon vittuun!

Alta kahdeksanvuoden ei tarvi pyytää kaustisille keikalle!

Guldyyr monsieur

2010-10-27T12:46:00.000+01:00

Viimeviikolla tuli oltua guldyyrin molemmin puolin. Kokijana sekä konossöörinä.

Tiistainahan oli ne viimemainitsemani Tavastian 40v bileet. Hattua keski-ikäiselle!!! Käsihän siinä meinasi tulla kipeäksi kaikesta moikkailusta ja selkä turtui taputtelusta. Tahtoo sanoa, että siellähän oli kaikki!

Torjantaina meidät kutsuttiin katselemaan Smedsin Mr vertigon treeniennakoita ja mehän mentiin. Oli huikea ja unenomainen pläjähdys kyllä. Loistavan teatteroinnin lisäksi vaikutuksen tekivät mahetsut visut, sekä äänisuunnittelu. Se on taitolaji jos mikä tehdä moista niin, ettei se rupea dominoimaan ja viemään huomiota väärille raiteille. Kuitenkin sen pitää toimia ja lyödä ällikällä.(..ällikältä... Mitense nyt oli ja mikäs se ällikkä olikaan?)

Perjantaina suuntasimme taas Jukka Pojan ja Raappanan yhteiskeikalle Hyvinkäälle kaupunnin nimikkosaliin. Vekkulia miksata reggaeta konserttisalissa, jossa yleisö istuu kiltisti ja taputtaa liikunnanpuutteessa käsiään rytmikkäästi yhteen. Tai no niin se lähti, mutta loppuunmyyty mesta loi tunnelman ja kohta rohkeimmat nuorisolaiset ryntäsivät lavan eteen jortsuilemaan, mikä oli suotavaa ja erittäin siistiä!
Paikan PA oli vain nätisti sanottuna alimitoitettu ja sainkin pusertaa järjestelmästä kaikkeni, jotta bändistä olisi kuullut jotain järkevää laulun lisäksi, ilman, että koko systeemi olisi kyykännyt. Botneosastokin oli sen verran haikea, että Karin rantasaunasta piti käydä nappaamassa kunnon boosti 80Hz, jotta sai sitä bassoa välitettyä takariviinkin asti. Ei muuta valittamista. Henksukin oli paikalla erittäin mukavata!
Ja mikä hienointa, olin kotona jo yhdeltätoista! Ennenkuulumatonta hommelia!!!

Lauantaina läksimmekin sitten vähän kauemmas. Kuopijon Henkka nimittäin oli bookannut Jukka Pojan soittokarkeloitsemaan. Tiesittekös että Stadista Kuopioon on pitkä matka. Mutta sitä helpotti Heinolalainen luomumyymälä, josta tuli hankittua makkaraaraa, juustova, luomuolutta ja sen sellaista kurmeeta. Matkustutstuksesta kannattaa ottaa kaikki hyvä irti!
Kuopion osalta ei mitään hätää taaskaan. Homma pelitti, tupa oli ihan tukossa ja tunnelma oli tunnelimainen!

Paineita

2010-10-19T12:47:00.000+01:00

Tilasin tuossa juuri lekuriajan Mehiläiseen. Meinaan että reilut pari viikkoa on tässä mennyt enemmän tai vähemmän flunssassa ja silloinkin, kun on muuten ihan jeppis olo, tuntuu onteloissa painetta.
Ikävä on oleskella ja vielä ikävämpi kierrellä huteralla fiiliksellä.

Viikonloppuna kävimme Seinäjoen rytmikorjaamolla, sekä Lahden Sibeliustalon Finlandia klubilla Jukka Pojan sekä Raappanan yhteiskeikoilla. Sukseeta pukkas lähes loppuunmyytyjen keikkojen muodossa.
Seiniksellä oli yli yhdeksänsataa immeistä, mikä on minusta melko paljon kaupungin kokoon suhteutettuna.
Lahdessakin riitti populaa ja mikä parasta, puitteet olivat ihan parhaat! Iso sali, hyvät kamat ja mukava, sekä ammattitaitoinen hankilökunta. Bonuksena iso "bäkkäri", josta löytyi hyvää ruokaa, juomaa, sauna ja wii-konsoli! Kädet ilmaan!!

Sunnuntaina olin melkolailla veto poikee, muttei auttanut. Piti lähtä vielä hoitamaan YK-klubille reggae sundaysia. Lavaltakin meinasin tulla selälleni alas, kun vähän tuo tajunnan taso heitteli, mutta vaikeuksien kautta voittoon.

Toipparisti lekuri heittää kohta kunnon tropit että tuntis itsensä taas vaihteeksi ihmiseksi. Ja toipparisti ne vaikuttaa samoin tein, koskapa illalla olis tavastian 40v bileet, jossa pitäis vielä yöllä miksata Raappanan settikin.

Diippii shittii

2010-10-14T12:44:00.001+01:00

Olen seurannut taajaan Chilen kaivosturman pelasustoimia ja vaikka homma onkin kirjaimellisesti syvältä, on se ollut seuraamisen arvoista monellakin tasolla. Ensinnäkin tämä inhimillinen tragedia koskettaa "ajatteleppa omalle kohalles" mielessä. Hommassa on myös valtavan mielenkiintoisia ryhmädynaamisia, sekä psykologisia elementtejä, puolin ja toisin luolastoa.
Veikaanpa että melkein kaikilla tolokun ihmisillä on asiaan jonkinlainen suhde ja pelastustoimia on tullut seurailtua, toisin kuin helmikuista maanjäristystä. Siellä kun uhrimäärä ja tuhojen laajuus olivat niin pal massiivisempia. Ei pieni ihmismieli taitu käsittelemään moista.

Ihan toisenlaista hämmennystä aiheutti sellainen kotoisa tapaus, että kun taannoin bongasin netissä ilmoituksen Sonyn huippumallin kuvaputkitelkkarista ilimatteeksi ja kyselin naamakirjassa farmariauton omistajia apuun, niin eka tarjoutui jo puolen tunnin sisään. Nyt näkyy erinomaisesti ihan jeesin sijaan.
Seuraavan hämmennyksen naamis loi, kun panin sinne viestiä, jotta annetaan vanha kuvaputkitöllö pois. Vastoin odotuksiani, sitä oli tunnin sisällä kärkkymässä jo kymmenkunta ihmistä!
Minusta on mahtavaa, että ihmisille kelpaa vielä vanha ja toimiva tekniikka, näinä kulutushysteerisinä aikoina.

Jepujee. Kohta pitää lähtä Tavalle miksaileen The Soulsia. Viikonloppuna sit mennään maakuntamatkaileen erikoiskokoonpanolla. Jukka Poika + Raappana vetää yhteiskeikkoja Sound Explosion Bandin keralla. Huomenna mesta on Seinäjoen Rytmikorjaamo ja lauantaina Lahden sibeliustalon Finlandia clubilla. Sunnuntaina vuorossa on Club YK ja reggae sundays...

Närhi (Garrulus glandarius) on värikäs varislintu, joka oppii matkimaan kuulemiaan ääniä.

2010-10-12T11:01:00.001+01:00

Viikonloppu meni hyvin pitkälti Närhen kera puljaillessa Tampesterissa ja Mikkelissä.
YO-Talo nyt toimii, niinku pohjalta jees. Vähän olin kasailuvaiheessa vaan sormi suussa, kun näin setupin ekaa kertaa. Bändiltähän ei tuu siis kauheesti tuota suoraa, akustista soundia ulos, vaan homma on hoidettu harvinaisen tietokoneavusteisesti. Eli kannut, kiipparit, perkat ja jopa rummut tulevat digisähköisesti, pääasiassa soittajien läppäreitten ja logicin mainstagen lävitte. Koko bändi kun vetää vielä korvamonitoroinnilla, niin ainoot akustiset äänekset mitä lavalta tulee, on basso, sello ja laulu. Eli kun mä vedän masterin alas, niin tulos on hämmentävä :D

Tampereelta lähtiessä venailtiin siinä asemankulmilla liikennevaloja, kun satuin kääntämään katseeni stokkan suuntaan. Ei olisi kannattanut. Satuin nimittäin silminnäkemään, kun mummo hulahti bussin takarenkaitten alle. Tilanne näytti ihan yhtä pahalta, kuin olikin. Ei tullut oikein hyvä fiilis moisesta.

Jälkeenpäin kuulin uutisesta, jossa paikallinen palopäälliikkö oli kommentoinut tapausta hienotunteisesti:

"Lähti mummon jalka lunastukseen"

Mikkelissä oltiin melko perinteisissä merkeissä uudessa tuttavuudessa, ravinteli Wilhelmissä. Sen takahuoneessa huomas, miten pienet asiat ovat isoja asioita. Nimittäin jo sellaiset hommat, että siellä bäkkärillä on valmiiksi paperia ja tussi biisilistoja varten, nostaa fiilistä. Puhumattakaan pikkupurtavasta ja lukittavasta ovesta, jonka avain löytyy naulasta, ettei sitä tarvi sitten ihmetellä hikisenä heti keikan jälkeen etc...

Illan veto meni sekin mainosti, vaikka kasausvaiheessa meinasi usko loppua. Välimatkalta mukaan saamamme PA-kalusto käyttäytyi nimittäin todella vekkulisti. Aktiivi spliteri ja räkki DI-boksit olivat ilmeisesti manattuja. Mm. kun joku kytki mihin kanavaan tahansa piuhan, niin etupään LS-9 paukahti kuuluvasti PA:n oikeasta kanavasta ja lujaa JA KAIUTETTUNA!!!
Vekkulia tästä tekee sen, että mulla oli tiski perustilassa, kaikki kanavat ja masterit kiinni, mukaanlukien ne kaiut, enkä mä ollut edes konfannut viä kaikujen ulostuloja. Lisäksi jotkut kanavat hävisivät kesken tsekin, kaikki DI-kanavat sekä hurisivat, että pirisivät, että pitivät samanlaista ääntä, kuin jos kaksi sympaattista robottia juttelisivat keskenään. Ja niin edelleen. Neljä tuntia säädettiin tunnin kasausta ja saatiinhan me kaikki kanavat kuulumaan. Vielä hetki ennen keikkaa, monitoritiskiltä hävis päälaulu, vain tullakseen takaisin. Syytä emme tiedä. Pelotti!
Mutta Eq:illa ja geiteillä peittelimme surinaa ja luotimme musiikin voimaan, eikä lopulta yhtäkään häikkää jaksanut itse keikalle.
Aina sattuu kun tapahtuu.

Lähettäjä Garrulus glandarius

Fokus keikoissa

2010-10-05T23:03:00.000+01:00

Jaa mitäkö sitä. No Forssassa on tullut piipahdettua Jukan & poppoon kanssa, kuten myös Kuopijossa. Sen lisäksi tässä oli taanoisen runoäänikirjan levynjulkkarit, mitkä meni very bueno. Vaimo täytti myös vuosia, mikä osui oikein mainiosti, kun ei tarvinnut edes keikkoja perua. Sattui nimittäin kohdalle just se vapaa viikonloppu aikapäiviin. Kutosellakin kävin talonmiehenä, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua. YK klubillekin mun piti mennä tuuraamaan flunssatapauksen johdosta, mutta minäkään en sitten lopulta taudilta välttynyt. Saikku on kuulkaas muuten kallista yksityisyrittäjälle. Perjantaina ei auttanut uikuttaa, vaan taas oli lähdettävä tienpäälle. Raappanan rundi käynnistyi vihdoin. Onneksi ei paikat ollu niinkään tukossa, olipahan vaan muuten heikko olo. Ekana suunta oli Turun klubille ja mikäs siellä. Hyvä boogie, kuten aina. Loppuunmyyty ja jengi pähkinöi.

Messiin olin napannut ensi kertaa, taannoin Tertulta ostamani Focusrite Green-sarjalaisen channelstripin, joka on vanha valurautapannu ja näyttää alien vs predator leffan lavasteelta, mutta soundaa ihan he-le-ve-tin hyvältä. Yhdessä räkkiyksikössä on siis etuaste, Eq ja kompura. Silläpä kelpaa vokaalia pyöritellä. Alun perin ostin sen näitä kylmänkalseita digitiskejä varten, mutta toi nyt vaan futaa niin hyvin, että siitä taitaa tulla ihan vakioriippa keikkakalustoon, mikä sai vahvistuksen myös seuraavana päivänä Tavastialla. Aina olen ollut enemmän kuin tyytyväinen talon Midakseen, mutta kytkettyäni Focusriten vokaalikanavaan, rupesi sen etuset yhtäkkiä kuulostamaan kovin rimpuloilta. Siinä sen varsinkin huomasi, että kun Raappanan mikkitekniikka on sen luontoinen, että sitä kapselia haudotaan nyrkinpohjalla, niin sain tällä vehkeellä kuitenkin taiottua melkolailla luonnollisen ja lämpimähkön soundin, ilman kauheita piikkejä ylämidlessä. Moinen kun tuppaa olemaan normaalisti auditiivisfysikaalinen fakta, moisessa menossa. Hyvän ja loistavan Eq:n ero on merkittävä!
Kai sekin keikka meni kaikkinensa mainiosti, kun jengi diggaili niin kovin. Bändikin oli tiukassa iskussa.
Itse sen sijaan olin vähän tillin tallin, flunssani kourassa. Silloin on nimittäin ärsyttävää vääntää nappulaa, kun ei voi luottaa korviinsa ihan satavarmasti. Mutta ei auta. Eläin elää, ihminen ihmettelee!

Tänään olen lupsakasti fiksaillut eräitä miksauksia kotosalla, tehnyt thaimaalaista papayasalaattia ja saunonut.
Tästä eteenpäin olen pari päivää YK-klubilla ukkona ja sitten käynnistyykin Närhen keikat. Vieläköhän tuommoinen populäärimpi musa taittuu? Meinaan että tässä on menty reggaehommeleissa jo melko kauan putkeen!

Rock on...

2010-09-28T18:33:00.000+01:00

Menin juuri säästämään tee-se-itse mentaliteetilla sievoisesti hyykyä.
Varsin asiallisesti viisivuotta palvelleesta iPod ministä hyytyi nimittäin akku ja uusi kapinehan maksaisi sen puolentoistasataa. Olin jo kovasti tuumailemassa, minkä mallin ostaisin. Pirun pieniäkin ovat nuo nykyversiot, mutta toisaalta olen ollut varsin tyytis vanhaankin, eikä sekään nyt varsinaisesti mitenkään iso ole sekään. Sittenhän mä hokasin, että syteen tai saveen: Selailin hetken nettipuljuja ja hyväksi havaitusta idän kaupastahan löytyikin oiva vaihdokki alle kuuden dollarin. Puljussa kun on vielä ilmaiset postikulut, niin ei uhkaa konkurssi ei! Viikon perästä tupsahti luukku ja eiku netistä ohjeita lunttaamaan. Koskapa en ole kranttu ja kone on jo valmiiksi maailmaa nähnyt, ei mun tarvinnut edes peljätä naarmuuttavani vehjestä. Tätä myöten kone oli purettuna ja jälleen kuorissaan alta kymmenen minutin.
Kelailinkin ostaa huutonetistä hyytyneitä ipodeja, fiksailla moiset ja lähettää Afrikan nälkäänäkeville, mutta voisivat ottaa sen vittuiluna. Onneksi on parempiakin keinoja.

Hyvyydestä parhauteen

2010-09-23T21:19:00.000+01:00

Tässä taannoin rakkaat studiokuulokkeeni tulivat tiensä päähän.
Kymmenen vuotta puuhailin Grado SR60 kuulottimilla ja tykkäsin joka hetkestä. Ei satasella ruukaa saada moista laatua. Noh oli aika ostaa uudet ja Kruunuradioonhan tieni luonnollisesti kävi, he kun moisia kauppaavat. Vielä kun luin sivuiltaan, että astetta parempi malli on alennuksessa, niin mikä jottei. Ei haittaa jos hyvä muuttuu paremmaksi. Kuuntelin kaupassa huvikseni vielä muitakin sarjan malleja ja olihan niissä hienoisia eroja, mutta budjettiakin olisi pitänyt multiploida. Enpä viittinyt moiseen.
Noh eniveis diggailin uusista luureistani valtavasti, mutta jotain outoa keskialueissa oli. Joku ihme piikki kahdessa kilossa? Ajattelin, että eiköhän se siitä kunhan ajan luurit sisään ajan kanssa, mutta viikon päästä, kun soundi oli asettunut, piikki vain jatkoi piinaamistaan.

Nyt täytyy sen verran täsmentää, että korostus oli melkolailla hienovarainen, mutta mulla on paha ammatillinen sairaus, jonka oireita on mm. kiinnittää taajuuksiin keskivertoa enemmän huomiota.
Eniveis. Päädyin siihen tulokseen, että koskapa Gradon insinöörit olivat sitten viimenäkemän muokanneet luurien kuppeja silleesti, että kuulemma bassoresonanssit oli saatu vielä entistäkin parempaan kuntoon, mutta kas samalla he saivat aikaan resonanssin sinne kahteen tuhanteen hertsiin.

Kirjoitin tehtaallekin, ja aikoivat tutkia asiaa. Joka tapauksessa, moinen piikitys oli mielestäni sietämätöntä ja käpsyttelinkin takaisin kauppaan, jossa selitin tilanteeni ja myyjä ei jostain syystä pitänytkään minua ihan hulluna. Sanoi toki että olen kyllä ensimmäinen, joka asiasta huomauttaa.
Kävin liikkeessä uudestaan läpi sarjan kaiken näköisiä malleja ja kyllä, siellä se piikki luurasi kaikissa saman koteloinnin omaavissa yksilöissä. Ei voi mitään, ei voi vetää. Viimeisenä oljenkortena kysäisin vielä, että eihän heillä sattuisi mistään löytyä vielä paria vanhan mallisella kotelolla ja pienen penkomisen jälkeen tadaa!!! Ainut vaan, että malli oli kertaluokkaa hifimpi ja sitämyöten hintakin kaksinkertaistui. Valitin asiain tolaa, mutta myyjä totesikin että "Ans kun mää vähän räknään." Hetken laskukonettaan naputettua hän tuumasi, että jos annan kuusikymppiä väliä, niin vaihdetaan nämä SR-80:t SR-125 malleihin. Se oli se semmoinen "tarjous josta ei voi kieltäytyä".
Vielä menin tinkaamaan Gradon plugiadapterin kaupanpäälle, joka olisi sekin erikseen kustantanut parikymppiä. Jotta sellaista palvelua!

Nyt olen erittäin iloinen ja super tyytis. Nämä ovat nimittäin parhaat luurit, mitä olen koskaan kuullut. Ihan käsittämätön erottelukyky ja mielettömän tasapainoinen soundi. Lisäksi nämä ovat todella rasittamattoman tuntuiset päässä. Ainoa huono puoli on se että paskasti miksattu musiikki kuulostaa melkolailla sietämättömältä, mutta mä voin elää sen asian kanssa!

Synnillistä

2010-09-22T10:33:00.003+01:00

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 12.

Olen tässä kynnyksen molemmin puolin suonut huomiota paheille sekä synneille ja tullut ateistiselta pohjalta siihen tulokseen, ettei lopultakaan ole olemassa muita perisyntejä kuin ahneus. Ahneus on siitä pahasta että vaikka olisi, niin ei osaa nauttia vähästä tai edes riittävästä määrästä kulloistakin nannaa. Toisin sanoen ei tyydy. Esimerkiksi alkoholi ja tupakkahan ovat pahinta mitä kansanterveysviranomaiset rasvan ohella tietävät. Minä taas väitän, ettei moisissa ole sinänsä mitään pahaa. Monet ovat vain unohtaneet, että näidenkin tuotteiden kohdalla on kyse nautintoaineista. Silloin tällöin rauhassa tupruteltu tupakki, tahi piipullinen on oivallisen nannaa ja palkitsevaa, jos moinen ylipäätään maistuu. Toisaalta räntäsateessa työpaikan sivuoven raosta pikapikaa kiskotut hermosavut ovat vain säälittävää, hyvän tavaran tuhlausta. Vähän kuin lämmittäisi kahvikupillisen mikrossa, kun ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä keittää uutta.

Alkomaholi on taas kohtuullisesti kulutettuna jopa terveellistä. Punaviinissä on jos jonkinnäköisiä hyvinvointia edistäviä ainesosia ja ihan puhdas viinakin panee kummasti veren kiertämään. Lisäksi pienessä nousuhumalassa maailma ja ihmiset vaikuttavat ihmeen ihanilta kaikki ja juttu lentää! Mutta kas, jos pienestä määrästä tulee kiva olo, niin loogisestihan sitä voisi olettaa että suuremmasta määrästä mulahtaisi ihan euforiaan. No harvoin mulahtaa.

Entä sitten mässäily! Mikä voikaan olla ihanampaa kuin saada eteensä kukkuralautasellisen hyvää ruokaa. No se, että sitä ruokaa on niin paljon, että riittää santsattavaksi asti. Siinä hommassa pitää vain olla nopea, ettei edellinen satsi ehdi laskeutua vatsaan asti. Muuten voipi olla, ettei maistukaan.

Esimerkkejä voisi luetella vaikka ja kuinka, koskapa sama kohtuullisuuden kaava tuntuu toimivan lähes kaikkeen. Liikenteessä hurjastelusta kolikkoautomaatteihin. Seksistä työntekoon tai laskuvarjohyppelehtimiseen.

Jos on liian kivaa niin kannattaa pidättäytyä hetkeksi, muuten toleranssi kasvaa ja hommasta menee maku. Kohta mikään ei tunnu miltään eikä mielihyvää löydy millään. Ihan perus ajatusharhahommeleita. Kyllä me ihmiset ollaan sitten vekkulia sakkia mielihyväreseptoreinemme.

Mikä sitten avuksi? Hedonismissa ei ole mitään vikaa. Kyllä sitä saa ja pitää nauttia elämästä, kunhan se ei tapahdu muiden kustannuksella. Kokeilkaapa ”vähemmän on enemmän” kikkaa.

Syökää pienempiä annoksia, mutta monipuolisemmin ja useammin. Ajatelkaas nyt: jos syöminen on mukavaa, niin miksei tekisi sitä mahdollisimman usein, mutta kohtuullisessa määrin?!

Polttakaa myös tupakkia, jos niikseen, mutta vain nauttiaksenne siitä. Juokaa toki, mutta kohtuudella. Jauhakaa omat kahvipapunne ja keittäkää kunnon sumpit. Siinä ajassa kun täyttelette kahvinkeittimiänne monta kertaa päivässä, keittää pari ihan eri kaliiperin makunautintoa. Eikä se hintakaan nouse siitä, että korvaa määrän laadulla. Kyllä te osaatte, isot ihmiset. Varatkaa aikaa arvostaa ja nauttia paheistanne!

Joutalosta lutakkoon

2010-09-15T10:19:00.004+01:00

Matka kävi perjantaina Berliinistä takaisin kotimaan kamaralle niin hyvissä ajoin, että ehdin jopa käydä kotona suihkussa ja napata puhtaat vaihtovaatteet repun pohjalle, ennen kuin matka jatkui kaapelille.

Kaapelilta pakkauduimme Jukka Pojan ja bändinpoikain kera Handen kyytiin, joka luotsasi meidät Tampereelle. Sen illan keikkapaikka oli YO-talo, johon astuttuani koin järkytyksen. Hei, enhän mä olekaan käynyt täällä ennen!?! On kuitenkin tullut tampesterissa keikkailtua noin gaziljoona kertaa, mutta tää on jotenkin kiertynyt ohi.

Tsekissä oli pari ihme hässäkkää, kun tuli ilmoitus, että master Eq oli kaputt. Onneksi pino oli ihan jeppis vireessä. Paitti se botnen puutostila siinä salin keskellä. Loput sitten kompensoitiin kanavissa. Toinen hirvitystä herättävä homma tuli, kun löin delaylaitteeni pöytään kiinni, niin se piti vain rätinää ja kohinaa. Piuhanvaihtokaan ei auttanut, eikä se, että auxlähdön vaihtoi kasista seiskaan. Noh Rumpalinerohan hoksas ehdottaa että tastataanko huvikseen sitä ko. kitarapedaalia vallan skittan ja skoben välissä ja avot, sehän futas niinkuin pitikin. Löin sen sitten tiskin ykkösauxiin, joka nyt ainakin toimi talon delayn kanssa ja kas! Vika olikin tiskin kahdessa viimeisessä auxissa, eikä laitteessa/lentoyhtiössä jonka ruumassa se oli matkustanut. Huokaisin helpotuksesta.

Noh lopputsekki meni mainiosti ja kateltiin siinä, kun jonoa muodostui kivasti. Lopulta paikka oli myyty loppuun, joten ajateltiin vetää se keikka pois kuleksimasta ja olikin muuten erinomainen meno! Mielihyvää-hitin jälkeen jengi rupes huutaan/möykkään/kirkuun niin tajuttoman kovaa, että minun, kuten myös eturivin muusikoidenkin piti tunkea sormet syvälle korviin. Oli nimittäin ihan Dingoa se itseään ruokkiva äänihurmos, jota vielä kesti minuutti kaupalla.

Ihme sakkia noi tampereen fanit. Positiivisessa mielessä toki.

Ai niin ja meillä oli messissä ihka uus paitamyyjäkin ihka uusine paitoineen.

Kävin ennen keikkaa kysyyn, käykö kauppa? No se tuumas virnuillen, että parissa tunnissa se on myyny enemmän paitoja, kuin toisen edustamansa bändin paitoja kaikilla keikoilla yhteensä.

Näistä paidoista pidettiin vielä reissun aikana valokuvasessiotkin. Hyvät tuli ja kun oli rentoutus kunnossa, niin ei edes kamera tärähtänyt :D

Keikan jälkeen monet muut lähti vielä klubbaileen, vaan mulla oli jokseenkin tuuperruttava matkaväsymys, joten singahdin hotellille.

Seuraavana päivänä kokoonnuimme lähistön thaikkuraflaan, jossa nautimme mainioita keittoja ja salaatteja. Siitä sitten nopea roudaus ja nokka kohti Jyväskylää. Lutakko oli mulle kyllä ennestäänkin tuttu paikka. Niin nytkin. Tsekidi tsek, master Eq todella monelle mutkalle ja hyvä tuli. Keikka toimi sielläkin ja populaa riitti jälleen ostamaan jokaisen lipun.

Takahuoneessa tovi höpinää ja siitä sitten paikalliseen yökerhoon, jossa oli kamalat jonot. Noh mä olin jotenkin niin reippaalla tuulella, tai siis en jaksanut jonottaa, joten kävin loihemassa pokelle pari ystävällistä sanaa, jolla meidän reilu kymmenhenkinen poppoomme pääsi jonon ohi ilimatteeksi inessiiviin.

No siellä sisällähän oli kamala tungos ja metakka, joten lähdimme sieltä aika pian mitä mainioimmille jatkoille. Sielläkin oli lysthiä.

Tänään olisi Le bonkissa pitkästä aikaa ja pitkään aikaan Reino & The Rhinosin keikka. Viikonloppuna sit taas Jukkaa Forssassa ja Kuopiossa.

Hello homohitlers!

2010-09-09T14:54:00.004+01:00

Hommelityöni pullauttivat minut Berliiniin. Ensimmäistä kertaa muuten ihan ajan kanssa, toisin kuin yleensä, jolloin matka on vain taittunut kaupungin läpi. Homman nimi on täällä Popkom-musiikkimessut ja holhokkibändinä toimii TV-OFF. Tiistaina tultiin ja silloin keskityimme lähinnä eksymiseen ja hyvin syömiseen. Asialistalla oli sushi ja ruokajuomana erinomainen uusi tuttavuus Umeshu. = Herkkuva! Myös muualla tuli käytyä, mutten kerro missä, koskapa se paljastaisi vaimon tuliaisen luonteen.

Lopun iltaa vietin köllimällä hotellihuoneen ammeessa punaviinin ja kirjan parissa. Unikin tuli helposti.

Eilinen meni sitten työn merkeissä. Päiväkeikka oli ihan mielettömän messevässä La vie En Rose-kabaree klubissa. Todella aito moulinrouge pheelis. Ens viikolla siellä on muuten thaimaalainen ladyboy show. Pitäkääs mielessä, mikäli matkanne vie kaupunkiin.

Keikan jälkeen kävimme ihmettelemässä itse popkom messuja. No siellä oli just sitä mitä odottaa saattaa. Identtisiä ständejä ja saksalaisia sekä suomalaisia törmäilemässä toisiinsa.

Musexin ständi erottui joukosta juomavesiautomaatillaan.

Tämän jälkeen odottelimme noin tunnin verran pakun lähtöä, jolla roudauksen tuli tapahtua illan keikkaklubille. Sitten vihdoin kun auto liikahti, selvisi että sinne olisi kävellyt parissa minutissa. Eli se C-clubi oli heti kadun toisella puolella. Noh auton Xbox ehti vallan käynnistyä Matkan aikana. Pelit jäi kyllä nyt pelaamatta. Kamat mestoille ja sitten soikin jo puhelin, jossa Hemppa, tuo armoitettu ääniystävä käski kaljalle johonkin lähikuppilaan. He olivat Capital beatin kanssa lähistöllä keikalla, joten sikäli. Siinäpä sitten oluen ja huonon huumorin parissa, kunnes piti lähtä valumaan takaisin päin linjatsekkiin. Sekin keikka meni oikein mainiosti ja ihmiset tuntuivat tykkäävän. Vähän tosin pitäis hioa noita smalltalk taitoja, kun joku tuli kesken keikan hehkuttaan soundeja, niin mä automaattisesti vastasin että "Yeah, i know" vaikka se varmaan jotain kiitosta siinä kalasteli kohteliaisuudestaan.

Siitä sitten oman keikan jälkeen nopean purun jälkeen taas kadun toiselle puolelle tsekkaamaan jo aiemmin mainitun kapitalin keikkaa jonka jälkeen taas kadun toiselle puolelle takaisin höpisemään omien pariin. Minä olisin ollut jo aikeissa mennä uinumaan, mutta muut olivat sitä mieltä, että kun ollaan kerta Berliinissä, niin mulle täytyy näyttää paikan suurin ja kaunein klubi. No siinä oli perustelua kerrakseen, joten taksilla sitten suhattiin jonnekin teollisuusalueentapaiselle, jossa häämötti sen näköinen rakennus, että siellä tehdään valtameriristeilijöitä. Vesi-aihe tosin puuttui lähistöltä. Eniveis tää megamesta oli kiinni, joten läksimme Berliinin toisiksi kuumimpaan menomestaan, jonka jonossa jo toivoin, ettei mua prätkätakissani laskettais sisälle, vaan pääsisin nukkumahan, mutta olinkin sitten vissiin ihan trendikkään oloinen nuorimies. Mesta osoittautui monikerroksiseksi saksan vastineeksi ale-pubista. DJ:t tosin soittivat parempaa musaa. Tunsin itseni vanhaksi ja väsyneeksi, jota paikkasin tilaamalla oluen. Tämä korjasi tilannetta siten, että tunsin itseni vanhaksi, päihtyneeksi ja väsyneeksi.

Nyt makselen laulujeni lunnaita. Horisontissa häämöttää kebukka.